Iskukaan ei antanut pinnoja Ryhdille

Ylöjärven Ryhdin miesten pistetili lentopalloilun kakkossarjassa ei auennut Soppeenharjun koulun salissakaan, josta Rantaperkiön Isku vei voiton selvin luvuin 3–0 (25–17, 25–20, 28–26).

Ottelu ei kuitenkaan ollut läpihuutojuttu, sillä päävalmentaja Jari Rantasen peräänkuuluttamaa asennetta löytyi nyt selvästi enemmän kuin joissakin syksyn aiemmissa peleistä.
Paras esimerkki siitä nähtiin kolmannessa erässä, jossa Ryhti vääntäytyi 14–22-tappioasemasta jopa eräpalloon. Vaihdot toimivat, ja tehokasta hyökkäyspeliä esittänyt Ilari Toimela johti vaikeilla syötöillään nousua.
Jani Ylen rauhoitti vastaanottoa ja napsi pisteitäkin silloin, kun paikka ilmaantui. Myös molemmat liberot Niilo Nurmi ja Joonas Järnvall onnistuivat. Voittaminen olisi kuitenkin edellyttänyt laajempaa onnistumista vaihtohyökkäyksissä.
– Vastaanottomme oli kohtalaisella tasolla, mutta hyökkäysvirheitä tuli turhan paljon, ja Isku sai 3–4 pinnan rotaatioita. Taisi olla yritystä hieman liikaakin, sillä palloja lyötiin parikin metriä leveäksi, Rantanen mietti.
Ryhti kohtaa Oriveden Ponnistuksen perjantaina vieraissa ja päättää alkusarjan itsenäisyyspäivänä urheilutalossa Aitolahden Rientoa vastaan.

B-pojille pelkkiä voittoja

Ryhdin B-pojat tekivät vastustajistaan selvää jälkeä SM-sarjansa E-pooliturnauksessa Raumalla. Tiliä rumensi neljän ottelun urakassa vain yksi erätappio, mikä tiesi nousua D-pooliin.
Erätappion Ryhti kärsi Raision Loimulle. Vastaanotto tökkäsi hetkeksi. Omilla syöttövuoroillaankin Timo Halttulan valmennettavat tekivät virheitä. Ryhti kuitenkin käänsi ottelun itselleen 2–1 (25–11, 22–25, 15–10).
Vilppulan Tähden Ryhti oli murjonut päivän aluksi 2–0 (25–14, 25–14). Lopuissa kahdessa ottelussa koko joukkue, erityisesti Eetu Köykkä, pääsi sinuiksi ahtaan syöttöalueen kanssa. Kotijoukkue Narvi-Pallo kaatui 2–0 (25–17, 25–21) sekä Nurmon Jymy 2–0 (25–21, 25–17).
– Vaikka selviäkin erävoittoja saatiin, turnauksen taso oli mielestäni hyvä. Urakka oli kova, koska meillä oli matkassa vain seitsemän pelaajaa, Halttula sanoi.
Ilari Toimela takoi hyökkäyspisteitä, kuten maajoukkuepelaajalle kuuluukin. Erinomaiseen turnaukseen venyi myös liberona uurastanut Niilo Nurmi.
Ryhdin B-tytötkin pääsivät voitolliseen saldoon B-pooliturnauksessaan Lempäälässä. Joukkue voitti kaksi ottelua ja hävisi yhden pelin. Sekin riitti nostamaan joukkueen seuraavalla kierroksella korkeimmalle tasolle eli A-pooliin.
Kotijoukkue Kisa kiusasi Ryhtiä toisessa erässä vaikeilla syötöillään, mutta Ryhti taisteli 2–1 (25–17, 21–25, 15–11) -voiton. Sen sijaan kovaa viistoon lyönyt Salon Viesti oli liian kova, vaikka lukemat eivät revenneet isommiksi kuin 2–0 (25–20, 25–19).
Ryhdittäret näyttivät voitontahtonsa myös Valkealan Kajoa vastaan väännettyään vahvoilla aloituksillaan 2–1 (25–23, 22–25, 15–7) -voiton.
– Näissä peleissä näki hyvin sen, että vähiten virheitä tekevä joukkue voittaa. Viestin pelaaminen oli varmaa ja tehokasta. Koko joukkueemme onnistui, ja tiukalle hetkellä jokainen auttoi kaveria, Ryhdin valmentaja Kati Jalonen kiitteli.
Tiia Virta hyökkäsi sekä tehokkaasti että järkevästi ja puolusti uhrautuvasti. Libero Ella Kantola parasi peliään sitä mukaa, kun päivä eteni. Hän nosteli koviakin lyöntejä passari Emmi Jaloselle, joka pyöritti peliä tehokkaasti harkintaa käyttäen.

D-tytöilläkin vire päällä

Ryhdin D-tytöt piti Lempäälässä aluemestaruussarjan kärkikamppailussa Euran Raikua tiukalla, mutta hävisi 1–2 (25–22, 26–28, 13 –5). Ryhti kukisti Vilppulan Tähden 2–0 (25–9, 25–13).
Syksyn parhaan vireensä löytäneellä Ryhdillä oli Raiku-pelissä kaksi ottelupalloakin, ja toisen erän nousu 1–6-tappioasemasta kertoi paljon joukkueen taisteluilmeestä.
Senni Virtanen taikoi huonoistakin aloitusten nostoista mainioita passeja, joista varsinkin Linnea Kuusela takoi paljon pisteitä.

Comments are closed.