Televisiolähetykset muutosten kourissa

20.11.2014 09:56

Television antenniverkossa siirrytään vuodesta 2017 lähtien nykyistä laajemmin uuteen lähetystekniikkaan, joka mahdollistaa teräväpiirto- eli HD-ohjelmistojen tarjonnan lisäämisen.
Tämä tietää sitä, että käytössä olevan television on tuettava uutta tekniikkaa, jotta se pystyy välittämään kaiken tarjottavan ohjelman. Edessä olevat taajuusmuutokset edellyttävät puolestaan taloyhtiöiltä antennijärjestelmien muutostöitä.
Ylöjärven K-citymarketissa oli esillä 17 eri televisiomallia. Niistä 15 tuki merkintöjen mukaan uutta lähetystekniikkaa.
Ylöjärven K-citymarketissa oli esillä 17 eri televisiomallia. Niistä 15 tuki merkintöjen mukaan uutta lähetystekniikkaa.

Uutta televisiota harkitsevien kannattaa olla nyt tarkkoina. Teräväpiirtotasoisen kuvan katselu edellyttää oikeanlaisen vastaanottimen hankintaa.
Jatkossa ohjelmat lähetetään DVB-T2-tekniikalla nykyisen DVB-T-tekniikan sijaan. Nykytekniikalla lähetettävien ohjelmistojen määrä vähenee vaiheittain.  Nykyisillä laitteilla ohjelmia voi toki seurata vuoteen 2026 asti.
Ensimmäisessä vaiheessa uuden tekniikan mukaisiin lähetyksiin siirtyvät antenniverkon maksukanavat. Viimeisinä vuorossa ovat Yleisradion kanavat ja niin sanotut yleisen edun kanavat.

Valitse lähetyksiä tukeva televisio

Ensi ja seuraavana vuonna Digitan operoimassa UHF-alueen antennitelevisioverkossa tehdään lähetystaajuusmuutoksia, jotka vapauttavat osan nykyisin televisiokäytössä olevista taajuuksista langattoman laajakaistan käyttöön.
– Käyttöön otettava uusi lähetystekniikka mahdollistaa pienenevän taajuusalueen aiempaa tehokkaamman käytön ja teräväpiirtosisältöjen tarjonnan. DNA:n operoimassa VHF-verkossa tv-lähetykset ovat jo uuden tekniikan mukaisia, projektikoordinaattori Tiina Aaltonen Viestintäviraston taajuushallinnosta kertoo Ylöjärven Uutisille.
Taajuusmuutoksilla ei ole vaikutusta kaapeli-, satelliitti- ja IPTV-lähetyksiin. Kotitalouksissa, jotka vastaanottavat näiden verkkojen kautta televisiolähetyksiä, teräväpiirtokuvan vastaanottaminen edellyttää kuitenkin siihen soveltuvaa televisiota tai digiboksia.
Tiina Aaltonen muistuttaa, että uuden lähetystekniikan mukaisessa televisiossa on oltava DVB-T2-viritin.
– Helpoiten asian varmistaa hankkimalla Suomessa testatun tv-vastaanottimen, joka on varustettu oikealla merkinnällä, Aaltonen kiteyttää.
Antenniverkkoon liitettävässä televisiossa on oltava Antenna Ready HD -merkintä.
Kaapeliverkossa teräväpiirto-ohjelmat saa puolestaan näkyviin televisiolla, jossa on Cable Ready HD -merkintä.
Suomessa myytävien laitteiden yhteensopivuuden uuden lähetystekniikan kanssa voi tarkistaa internetissä osoitteessa www.testatutlaitteet.fi.
Kuluttajan ei kuitenkaan kannata viskata ongelmajätteisiin televisiota, jossa ei ole edellä mainittuja merkintöjä. Liittämällä vanhaan televisioon Antenna Ready HD -digiboksin tai Cable Ready HD -digiboksin saa näkyviin uuden tekniikan mukaiset tv-lähetykset.

Antennijärjestelmiin muutoksia

Monen taloyhtiön antennijärjestelmä vaatii päivitystä, kun television annettiverkon lähetystekniikka muuttuu.
Monen taloyhtiön antennijärjestelmä vaatii päivitystä, kun television annettiverkon lähetystekniikka muuttuu.

Lähetystaajuuksien muuttuessa televisio-ohjelmia jaetaan siis rajoitetun ajan sekä vanhoilla että uusilla taajuuksilla.Tänä aikana taloyhtiöiden on huolehdittava antennivahvistimien virittämisestä uudelleen. Tämä vaatii antenniasentajan käyntiä.
Mikäli antennijärjestelmä on vanha, saattaa toimenpide edellyttää joidenkin järjestelmän osien uusimista.
– Kaikkien yhteisantennijärjestelmien päävahvistimet on säädettävä uudelleen. Yhteis-
antennikiinteistöjen kannattaa varautua muutokseen hyvissä ajoin ja sopia paikallisen antenniurakoitsijan kanssa tulevista antennijärjestelmän muutostöistä, Tiina Aaltonen vinkkaa.
Taajuusmuutokset toteutetaan alueittain niin, että ne aloitetaan ensi kesänä Pohjois-Suomesta ja saatetaan päätökseen koko maassa vuoden 2016 loppuun mennessä. Antennivahvistimet voi uusia hyvissä ajoin ennen taajuuksien muuttumista. Näin välttää antenniasentajien työruuhkat.
– Muutoksista tiedotetaan alueittain hyvissä ajoin, kun muutostöiden alueellinen järjestys selviää, Aaltonen kertoo.
Kun antennivahvistimet on viritetty, on televisiossa tai digiboksissa tehtävä kanavahaku.
Myös pientaloasukkaiden on tehtävä kanavahaku televisioissaan sen jälkeen, kun taajuusmuutokset on toteutettu heidän paikkakunnalla. Pientaloasukkaan ei kuitenkaan tarvitse tehdä muutoksia antennijärjestelmäänsä.

Siirtovelvoite velvoittaa koko ajan

Suomalaisia kaapelitelevisioyrityksiä sitoo siirtovelvoite eli niin kutsuttu must carry -sääntely. Tämä tarkoittaa sitä, että kaapelitelevisioverkossa verkkopalvelua tarjoavat tahot ovat velvollisia välittämään verkossaan tiettyjen valtakunnallisten yleiskanavien ohjelmaa.
Kaapelitelevisioyritysten lisäksi siirtovelvoite koskee myös yhteisantennijärjestelmiä, kuten asunto-osakeyhtiön tai kiinteistöosakeyhtiön ylläpitäjiä.
Siirtovelvoite on voimassa koko ajan, joten ylläpitäjien on huolehdittava antennijärjestelmien ajantasaisuudesta ilman katkoja myös lähetystekniikan muuttuessa.
Siirtovelvoitteen alaisia ohjelmistoja ovat Yleisradion julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmistot, joita jaetaan maanpäällisessä joukkoviestintäverkossa.
Televisiokanavista siirtovelvoitteen piiriin kuuluvat YLE TV1, YLE TV2, YLE Fem, YLE Teema, YLE TV1 HD ja YLE TV2 HD.
Siirtovelvoitteen alaisia ovat myös vapaasti vastaanotettavat yleisen edun mukaiset ja valtakunnallisen ohjelmistoluvan nojalla lähetettävät kanavat. Tällaisia kanavia ovat MTV3, Nelonen ja FOX.

Tämä merkintä televisiossa takaa sen, että teräväpiirtoiset tv-lähetykset näkyvät antenniverkkoon liitetyssä vastaanottimessa myös tulevaisuudessa.
Tämä merkintä televisiossa takaa sen, että teräväpiirtoiset tv-lähetykset näkyvät antenniverkkoon liitetyssä vastaanottimessa myös tulevaisuudessa.

 

 

 

 

 

Kaapeliverkkoon liitettävässä televisiossa pitää olla tällainen merkintä, jotta teräväpiirtoiset tv-lähetykset tulevat myös jatkossa kotisohvalle asti.
Kaapeliverkkoon liitettävässä televisiossa pitää olla tällainen merkintä, jotta teräväpiirtoiset tv-lähetykset tulevat myös jatkossa kotisohvalle asti.