Vahva luotto omaan tekemiseen

Kiireistä lapsiperheen arkea viettävien Tomas ja Jenni Frimanin päätä ei huimaa. Intersport Elon uusi kauppiaspariskunta ei hätkähdä edes urheiluvälinekaupan hurjaa kilpailua. Frimanit luottavat omaan tekemiseensä ja aikovat pyörittää Ylöjärvellä urheiluvälineliikettä vielä vuosienkin päästä.
Intersport-kauppiaat Tomas ja Jenni Friman odottavat innokkaina talvisesongin alkua. Frimanit toivovat sääennusteiden kertovan pian pakkasesta ja lumesta.
Intersport-kauppiaat Tomas ja Jenni Friman odottavat innokkaina talvisesongin alkua. Frimanit toivovat sääennusteiden kertovan pian pakkasesta ja lumesta.

Kun Kauppakeskus Elon Intersportia hoitaneet Timo ja Sanna Tiitinen päättivät keskittyä Lielahden liikkeeseensä, avautui Ylöjärven Intersportissa paikka uudelle yrittäjälle. Oli lähes itsestään selvää, että Intersport Elon ruoriin tarttuivat Tomas ja Jenni Friman.
Tomas Friman työskenteli aikoinaan Lielahden Intersportissa Tiitisten alaisuudessa. Vuonna 2011 Friman siirtyi Intersport Elon myymäläpäälliköksi. Samaan aikaan hän kävi Intersportin esimiesvalmennuksessa, ja lopulta hän suoritti myös kauppiasvalmennuksen.
Kesken Frimanin kauppiasvalmennuksen Vaasaan tarvittiin kaksikielinen Intersport-kauppias. Friman täytti kaksikielisyyden ehdon ja sai puhelinsoiton, jossa hänelle tarjottiin mahdollisuutta ryhtyä urheiluvälineliikeyrittäjäksi Pohjois-Pohjanmaalla.
– Sain viikonlopun aikaa miettiä. Lopulta Jenni rohkaisi minua ryhtymään tuumasta toimeen, ja päätimme muuttaa Vaasaan. Hyppäsin silloin täyteen tuntemattomuuteen, Tomas Friman muistelee.
Viime kesänä kävi selväksi, että Frimaneille avautui mahdollisuus siirtyä takaisin Ylöjärvelle. Frimanit hyppäsivät Intersport Elon ohjaimiin ilman pienintäkään epäröintiä.
– Palasimme tänne innokkaina, koska tällä seudulla ovat Jennin vanhemmat, sisko sekä muu kaveripiirimme. Täällä meillä on tukiverkko, joka Vaasasta puuttui.
Tukiverkko onkin varmasti tarpeen, sillä Frimanien nelivuotias Elias-poika sekä vuoden ja neljän kuukauden ikäinen Max-poika pitävät huolen siitä, ettei tekemisestä ole puutetta, vaikka urheiluvälinekaupassa olisi tavallista hiljaisempi aika. Kiire on niin kova, ettei perheen arkea näpeissään pitävä Jenni ehtinyt osallistua Ylöjärven Uutisten haastatteluun.

Isot ketjut toivat hintasodan

Mutta miksi Tomas ja Jenni Friman ovat ylipäänsä halunneet lähteä urheiluvälinebisnekseen?
– Ei tämä ollut ainoa uravaihtoehto, sillä havittelin joskus opiskelua ilmasotakoulussa, ja olin todella lähellä päästäkin sinne. Minulle ei ole ikinä riittänyt se, että käyn vain töissä. Olen aika kunnianhimoinen kaveri ja olen aina tehnyt enemmän kuin olisi ehkä tarvinnut, Tomas Friman kertoo.
Kenties Frimanien uravalintaan on vaikuttanut myös se, että sekä Tomas että Jenni ovat molemmat entisiä kilpaurheilijoita. Tomas kilpaili aitajuoksussa, ja Jenni on puolestaan joukkuevoimistelun SM-kultamitalisti.
– Olemme molemmat sellaisia, että meillä pitää olla jokin tavoite ja maali, joita kohti ponnistelemme. Meille on jäänyt päälle tietty asenne kilpaurasta, Tomas sanoo.
Frimanit ottivat Intersport Elon harteilleen juuri ennen talvisesongin alkua. Itse asiassa Intersport-ketjussa on vallalla käytäntö, jonka mukaan kauppiaan pitää vaihtua sesonkien välissä. Uusi kauppias saa parhaan mahdollisen lähdön, kun hän pääsee aloittamaan kaupanteon uuden sesongin tuotteilla.
Lähtötilanne on siis hyvä. Silti Frimanit ovat tiedostaneet urheiluvälinekaupan raadollisuuden. Ruotsalaisjätti Stadium ja viimeisimpänä norjalaisjätti XXL ovat syöksyneet Suomen urheiluvälinemarkkinoille ryminällä.
Tässä puristuksessa suomalaisketjut Intersport, Sportia, Top Sport sekä Keskon toinen  urheilukauppaketju Budget Sport ovat melkoisen haasteen edessä.
Muutaman kilometrin päässä Kauppakeskus Elosta Lielahdessa seisoo nyt peräti neljä urheiluvälinekauppaa. Pian myös XXL avaa ovensa Lielahdessa.
On vaikea kuvitella, että jokainen Lielahden liikkeistä selviäisi kilpailusta ehjin nahoin. Tässä viitekehyksessä joutuu taistelemaan myös Frimanien Intersport Elo.
– Kyllä minua on joku hulluksikin nimittänyt, kun tähän lähdin. Emme olisi kuitenkaan tulleet tänne, jos emme näkisi tässä liikkeessä potentiaalia, Tomas Friman sanoo.
Hän myöntää, ettei Intersport Elo pysty kilpailemaan hinnoilla määräänsä enempää.
– Esimerkiksi XXL myy joitakin tuotteita alle meidän ostohintojemme. Heillä on takanaan niin iso ketju, että he voivat tehdä muutaman vuoden tappiota ja yrittää sinä aikana kukistaa kilpailijat. Näin teki myös aikoinaan saman ketjun Gigantti kodinkonekaupassa, Friman kertoo.
Samalla Friman on kuitenkin varma siitä, että tekemällä asioita oikein voi myös suomalainen urheiluvälineliike menestyä.
– Meidän pitää keskittyä omaan tekemiseemme ja erikoistua tiettyihin asioihin. Pitää löytää se oma juttu, sillä kaikessa ei voi olla ykkönen. Luotan meidän laajaan valikoimaamme ja ennen kaikkea palveluumme.

Menestyminen riippuu itsestä

Intersport Elon valikoima uudistuu käytännössä jatkuvasti, vaikka urheiluvälinekauppa onkin sesonkipainotteista. Vuodessa on neljä pääsesonkia sekä liikkeen koosta riippuen neljä välisesonkia. Tomas Friman odottaa jännittyneenä, mitä alkava talvisesonki tuo tullessaan.
– Vähän turhankin tiuhaan katselen säätiedotuksia. Me tarvitsemme pakkasen ja lumen, koska hiihdolle tai luistelulle ei ole vielä keksitty korvaavia lajeja. Toivottavasti tulisi edes pakkasta, jotta ihmiset ostaisivat talvivaatteita, -kenkiä, -hanskoja ja pipoja, Friman miettii.
Hänen mukaansa neljä selvää vuodenaikaa olisi lottovoitto urheiluvälinekaupalle.
– Heikoin tilanne olisi se, että meillä olisi vähän aikaa lämmintä ja muu aika syksyä, Tomas Friman toteaa.
Frimanit toivovat, että erityisesti ylöjärveläiset ottavat Intersport Elon omaksi urheiluvälinekaupakseen. Toiveen toteutumista helpottaisi Kauppakeskus Elon menestyminen. Kauppakeskuksen tyhjiin liiketiloihin pitäisi saada pian uusia liikkeitä.
– Ylöjärveläiset pitää saada asioimaan Ylöjärvellä. Menestyminen lähtee meistä yrittäjistä itsestämme. Ei riitä, että vain avaa liikkeen ovet, vaan pitää keksiä tempauksia ja erottua markkinoinnissa. Uskon, että tässä käy vielä hyvin. Talouden alamäen pohja on nyt nähty. Suunta on ylöspäin, Friman sanoo.

Tarvetta myös vapaa-ajalle

Frimanit työllistävät Intersportissaan itsensä lisäksi seitsemän henkilöä. Ihmisten työllistäminen ei ole yrittäjälle kovin helppoa, sillä kustannukset ovat suuret.
– Suomessa työntekijä on oikeasti kallis. Palkan päälle tulee aika paljon kuluja. Verotuskin on kovaa, Tomas Friman kertoo.
Hän toivoisi, että yrittäjät saisivat nykyistä enemmän tukea valtiovallan puolelta.
– Etenkin aloittava yrittäjä tarvitsisi apua. Tuntuu, että yrittäjä on aika yksin. Ulkopuolelta ei tule muuta kuin laskuja, velvoitteita ja vastuuta. Onneksi meidän konsernimme auttaa talouspuolen asioiden, kuten kirjanpidon hoidossa. Myös neuvoja saa tarvittaessa paljon.
Tomas Friman kertoo huomanneensa jo aikoja sitten, ettei työ lopu tekemällä. Friman ei ole pitänyt lomaa neljään vuoteen. Töitä hän on paiskinut lähes seitsemän päivän viikkotahdilla. Friman aikoo kuitenkin tehdä muutoksen vallitsevaan tilanteeseen.
– Kun tulimme Ylöjärvelle, päätimme aloittaa nollasta. Meillä on aika pitkä lista siitä, mitä pitää tehdä toisin kuin ennen. Aion pitää vähintään yhden päivän viikossa vapaata, ja ensi kesänä pidän taatusti lomaa. Minulla ja Jennillä on vielä pitkä työura edessämme, joten meidän täytyy pitää huolta itsestämme.
Frimanit ovat asettaneet itsensä tilanteeseen, josta voittajana selviytyminen vaatii kovaa kanttia ja suurta työmäärää. Pariskunnan itseluottamus on kuitenkin huipussaan.
– Meillä on urheiluvälineliike myös viiden vuoden päästä. Jos sitä ei ole, niin sitten eteen on tullut jokin asia, johon emme ole voineet itse vaikuttaa, Tomas Friman sanoo.
Hän luottaa etenkin siihen, että yhteishenki vaimo Jennin kanssa kantaa pitkälle.
– Me voimme Jennin kanssa päättää ennen nukkumaanmenoa isoista asioista ja tehdä ne asiat heti seuraavana päivänä. Se on vahva ase yrityksellemme.