Ryhti taisteli tasapelin

Ylöjärven Ryhdin miesten edustusjoukkue väänsi tasapelin Pihlavan Työväen Urheilijoiden kanssa Futsalin Kakkosessa.
Ryhdin Otto Hiltunen (edessä) oli vauhdikkaalla pelipäällä. (Kuva: Esa Norvia)
Ryhdin Otto Hiltunen (edessä) oli vauhdikkaalla pelipäällä. (Kuva: Esa Norvia)

Otto Hiltunen vei Ryhdin johtoon Antti Kallialan hienosta esityöstä. Kun Otto Niemeläkin onnistui, komeilivat taululla yhdeksän minuutin jälkeen Ryhdin johtolukemat 2–0. Vieraat onnistuivat kuitenkin pian kaksi kertaa, joten tauolle mentiin tasoissa.
Toisella puoliajalla pelin tempo muuttui ja peli soljui vauhdilla kentän päästä toiseen.
Otto Hiltunen onnistui toistamiseen, mutta niin tekivät myös vieraat. Ottelu päättyi 3–3.
Ryhti on pelannut kolme ottelua, jotka kaikki kotiluolassaan. Saldona on kolme tasapeliä maalisuhteella 11–11.

Kommentointi on suljettu.