Ylöjärveläinen Ari Saunamäki taittoi isän arjen yksin mutta ilman kummoisia kupruja. Sunnuntain isänpäivä pokkaa tälle mutta myös miehen tuplaetapille: isoisyydelle.
1980- ja 1990-luvun taitteessa nuori Ari Saunamäki seisoi hiukan hämmentyneenä täysin uuden tilanteen edessä.
Miehen ja puolison tiet olivat haarautuneet eri suuntiin, ja pariskunta oli sopinut tyttären jäävän isälle asumaan.
Vasta reilun parinkympin ikään ehtineen miehen oli järjestettävä elämänsä lapsen mukaan.
– Ei voi sanoa, että vapaus meni, mutta tietysti elämä oli aiempaa rajatumpaa. Mutta missään nimessä tilanne ei ollut vastenmielinen.
Ajatus, että lapset tuppaavat jäämään eron jälkeen äidille, elää sitkeänä, mutta Saunamäki ei stereotypiaa jäänyt märehtimään. Hän ei liioin törmännyt silmiinpistävään hämmästelyyn.
– Järjestely vain lutviutui.
Arki sujui kompuroimatta
Lapsen arjesta yksin huolehtiminen ei liene aina mutkatonta, mutta Saunamäki ei koe joutuneensa kompastelemaan. Päivärutiinit sujuivat ihmettelemättä, eritoten kun vesselille tuli ikää.
– Arki vain meni niin kuin sen piti mennä.
Kummoisia järjestelyjäkään mies ei joutunut kyhäämään. Päivät lapsi oli perhepäivähoidossa. Harrastuksissa Saunamäki pystyi käymään ilman, että puoliso olisi jäänyt kaitsemaan lasta, sillä hoitoapua liikeni isovanhemmilta.
– Ja myöhemmin likka pelasi jalkapalloa ja minä valmensin, isä kertoo harrastamisen sujuneen yhdessäkin.
Toki eloon tuli joitain uusia piirteitä. Pitkiä reissuja itsekseen ei oikein voinut tehdä, ja lyhyitäkin varten oli aina järjestettävä lapselle hoito.
Nuorukaisen seurusteluun tuli rajoitteita, ja sittenkin kun uusia kumppaneita tuli, heidän lastensa hämmennykseen oli varauduttava. Saunamäki myöntää, että kenties hänenkin tyttärellään on ollut totuttelemista uusiin puolisoihin.
– Varmaanhan ne ovat itse kullekin haastavia tilanteita.
Kasvatuksen tueksi mies ei erityisesti kaivannut puolisoa, vaikka hän myöntää, että tästä tuskin olisi haittaakaan ollut.
– Aina olen ollut sellainen itsepäinen juntti, hän naurahtaa itsenäisenä pärjäämiselleen.
Huoltajuus taputeltu – isyys jatkuu
Nyt Saunamäen huoltajuus on jo ohi, kun tytär on täysi-ikäinen. Miehen mielestä huoltajuusaika sujui ihan hyvin.
– On niin yksilöllistä, mitä kukakin vaatii elämältä. Tietysti haaveitakin pitää olla, mutta en juokse tuulen perässä; en saa sitä kuitenkaan koskaan kiinni. Kun perusasiat ovat kunnossa, ei voi olla älyttömän pettynyt.
Vaikkei Saunamäki enää ole huoltaja, isä hän yhä on. Nyt hänen isyytensä on yhteydenpitoa ja tietynlaista erityistä yhteyttä toiseen aikuiseen ihmiseen.
– On siinä varmaan jonkinmoista sielunkumppanuutta.
Ja eiväthän isät lapsen aikuisiälläkään täysin nahoistaan kuoriudu. Vaikka määräysvaltaa ei ole, isä toisinaan neuvoo.
Lapsissa elämän tarkoitus
Saunamäen mukaan suhde tyttäreen kasvoi kiinteäksi. Sitä hän ei kuitenkaan osaa määritellä, vaikuttiko lapsen kanssa kahden eläminen isä–lapsi-suhteeseen tai isän rooliin. Hän uskoo, että isyys ja kasvatusotteet olisivat olleet kahden vanhemman perheessä aika samanlaiset kuin ne nyt olivat.
– Se on elämää, ollaan yksin tai kahdestaan. Enhän tietysti mene sanomaan, olenko ollut hyvä vai huono roolimalli, hän hymähtää hymy huulillaan.
Miehestä isyys on hieno asia. Yksinäiskasvatus ei ylikorostanut vastuuta.
– En ole katkera, eikä isyys ollut minulle mikään taakka! Se oli omakohtainen valintani.
Huolenpidon rinnalla oli yhtä lailla hauskuutta ja juhlaa.
– Elämä palkitseekin, jos se ottaa jotain.
Saunamäelle isyys on vastuullista lapsen hoitamista arkirutiineineen ja talouksineen mutta myös turvallisuuden tunteen luomista ja tukemista.
– Yrittää toimia niin, että toinen kokisi itsensä hyväksytyksi.
– Ovathan lapset elämämme suola. Kai he ovat jokin elämän tarkoitus. He tuovat jatkuvuutta – jotten ole viimeinen uppiniskainen Saunamäki, mies murjaisee.
Jälkipolvi valaa uskoa tulevaan
Nyt Saunamäki on jo isoisäkin. Hänen kokemuksensa yksinäisestä isyydestä ei ole muovannut kuvaa isovanhemmuudesta.
– Vastaan tulemistahan isoisyys on: polkupyörän ostamista ja sen sellaista.
Mies ei koe isyyttä ja isoisyyttä keskenään kovin erilaisiksi.
– Lapsenlapsi on yhtä ihana asia kuin omakin lapsi. On ihana seurata kehitystä. Ja samat huolet on tyttärentyttärestä kuin tyttärestä.
– Toki siten on nyt helpompaa kuin isänä, että en ole päivittäin lapsen kanssa tekemisissä. Neuvoa voi, mutta kasvatuksellinen puoli on tyttäreni päässä.
Isä. Isoisä. Mitä jälkipolvet ovat antaneet?
– Tyhjän tilin, mies hörähtää virnuillen mutta jatkaa:
– Kokemuksia, uskoa tulevaisuuteen sekä mielihyvää yhdessäolosta ja siitä, että on saavuttanut jotain.
Kommentointi on suljettu.