Ylöjärveläinen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja kutkuttaa ajatusnystyröitään työssä ja vapaa-ajalla. Vihdoin kutkuttelusta sikisi myös jotain, josta nainen oli haaveillut pitkään: oma kirja.
Taru Kumara-Moisio oli nuorena klassinen runotyttö.
Aikuisiällä, viitisen vuotta sitten hän tuumi, että nuoruuden kirjoitusharrastusta olisi mukava jatkaa. Niinpä hän otti osaa luovan kirjoittamisen verkkokurssiin.
Harjoitustehtävissä syntyi liuta henkilöhahmoja. Mutta ne eivät jääneetkään hahmotelmiksi pöytälaatikon pohjalle vaan ponnahtivat lentoon.
– Haaveenani on ollut romaanin kirjoittaminen. Nuo hahmot alkoivat elää niin voimakkaina päässäni, että totesin niissä olevan aineksia romaaniksikin. Ajattelin, että ehkä niistä saisin nyt aikaan kirjan.
Tilaisuus aatoksen toteuttamiselle aukeni, kun äikän maikka jäi puoleksitoista vuodeksi vuorottelu- ja virkavapaalle Uuteen-Seelantiin miehensä työn vuoksi.
Mielessä maailmaa rapsuttelemaan
Kirjailijaesittelyn mukaan Kumara-Moisio koettaa ymmärtää maailmankaikkeuden mustia aukkoja, muun muassa kirjallisuuden avulla. Hän onkin ajatteleva, ilmiöiden taakse tähyävä luonne.
– Saatan pohtia elämän tarkoitusta, huolehdin ilmastonmuutoksesta ja seuraan maailman menoa. Minulle on tärkeää, ettei asioita katsota vain pinnallisesti vaan että yritetään ymmärtää ilmiöitä.
Syvääkin syvempiin vesiin vajoava hiljainen mietiskelijä Kumara-Moisio ei kuitenkaan ole.
– Minulla on jalat maassa, ja olen ulospäin suuntautuva innostuja. Minua kiehtoo kevyen ja vakavan rajapinta. Usein minua kiinnostavat vähän synkät aiheet mutta huumorin keinoin käsiteltyinä. Olen mustan huumorin ystävä.
Kirjoittaminen tarjoaa toisenlaisen paikan pohdiskella kuin opettaminen.
– Kirjoittaminen on luova prosessi. Siinä en vain pedagogisesti herättele toisissa analysoinnin ja tulkinnan taitoja. Se on pitkäjänteinen, syvälle pääsevä prosessi itseni ja ajatusteni kanssa.
Toisten tekstien, niin oppilaiden kuin tehtävien pohja-aineistojen, analysointi poikkeaa kirjoittamisesta. Tehtävät herättelevät kysymyksiä, eikä niissä ole yhtä oikeaa vastausta. Tietenkään kirjoittajakaan ei hakkaa tekstiinsä yhtä maalia, mutta yhtä kaikki hän pääsee kynäillessään suuntaamaan ajatteluaan oman halunsa mukaan.
Kirjoittaminen vastaa ylöjärveläisopettajan pohdintatarpeeseen paremmin kuin mikään muu, vaikkapa lukuharrastus tai teatterissa käynti.
– Siinä on sanojen mahti. Sanat aina vievät jonnekin, ja kirjoittaessa ne saa valita itse. Kirjoittaminen on minulle elämäntapa, joka auttaa jäsentämään ajatuksia ja ymmärtämään maailmaa.
Katse porautui kontrolliin
Esikoisteoksessaankin Kumara-Moisio pulahtaa perkaamaan maailman ja ihmisten menoa. Kirja käsittelee kontrolloitua elämää ja täydellisen elämän tavoittelua.
Aiheeseen nainen tarttui, koska piti sitä kiinnostavana nykyajan ilmiönä.
– Olemme vähän täydellisyyden tavoittelijoita itse kukin. Mutta ovatko täydellisyys ja kontrollointi mahdollisia? Tuo kirja on jonkinlainen tutkielma tästä.
Aihevalintaan vaikutti myös naisen oma elämänkulku ja idealismi.
– Kun sain lapsen, minulla oli korkeat odotukset siitä, miten kasvatan hänet. Minulla oli esimerkiksi ekologisia ihanteita. Osaan kuitenkin nauraa itselleni ja sille, miten asiat menevät. Mutta rupesin miettimään, mitä jos ihminen onkin tosi vakavissaan.
Tulkitsevalle lukijalle kirja ei tietenkään tarjoa yhtä teesiä tai vastausta.
– Kirjaan on otettu tarkasteltavaksi perhe, ja sen myötä päästään pohtimaan teemaan liittyviä asioita.
Kirjoittajana Kumara-Moisio on kuitenkin voinut suunnata näkökulmaa ja tulkintaakin.
– Esimerkiksi yritin syventää päähenkilöä niin, että hän vaikuttaa aluksi ärsyttävältä ja sitten huvittavalta ja lopulta hän muuttuu ymmärrettäväksi.
Aihetta pureskellessaan ja paperille purkaessaan kirjoittaja itse löysi mielessään joitain päätelmiä.
– Ehkä tärkeimmäksi nousi lempeys. Mihinkään ohjenuoraan, vaikkapa ekologiseen kasvatukseen, ei voi tarttua ilman lempeyttä. Mihinkään ajatusmaailmaan ei voi lukittautua liian voimakkaasti.
Kirjoittaminen on Kumara-Moisiolle hyvä tapa pohtia, mutta sitä kirjat ovat lukijallekin.
– Eläytyminen hahmojen maailmaan on yksi avain ymmärtämiseen.
Opettaja usuttaa ajattelemaan
Paitsi että Kumara-Moisio uiskentelee itse pohdinnan aalloilla ja ohjaa lukijoita niille, hän myös työkseen saattelee oppilaita samaan. Äidinkielen ja kirjallisuuden nimittäin sanotaan olevan aine, jonka ehkä tärkein tehtävä on opettaa oppilaita ajattelemaan.
Kumara-Moisio ei tyytynyt vain omaan pohdiskeluunsa, koska koki tärkeäksi jakaa ajattelun siemeniä muillekin.
– Kyllä minussa elää pieni maailman parantaja. On tärkeä tehtävä olla opettaja. Maailma rikastuu heillekin, jotka heräävät kyselemään siitä. Meillä on ihmiskuntana toivoa, jos meillä on ajattelevia nuoria, Ylöjärven lukiossa opettava nainen sanoo.
Opettajana nainen pääsi myös vuorovaikutukseen, jota pitää ihmisille tärkeänä. Sitä paitsi vuorovaikutteisen opettamisen ansiosta hän saa ituja omaankin ajatteluunsa.
– Pääsen testaamaan ajatteluani ja minulle avautuu ihan uusia näkökulmia, kun kuulen oppilaiden ajatuksia.
Kun työ vaatii jatkuvaa pohdintaa ja analysointia, opettajan miettivä pää ei pääse laiskistumaan.
– Täytyy haastaa itseään. En halua rutinoitua, kirjoittaja-opettaja myöntää.
Parhaimmillaan pohdinta on opettaja-kirjailijan mielestä syvällistä itsetuntemusta ja asioiden suhteuttamiskykyä.
– Näkee ihmisen osana maailmankaikkeudessa.
Kommentointi on suljettu.