Uplakers latoi peräti 14 maalia

Jääkiekon II-divisioonassa pelaava Uplakersin miesten edustusjoukkue tykitti kiekon 14 kertaa ruovesiläisen RuoSkAn verkkoon sunnuntain kotiottelussa.

13 Urheilu 5Vieraat pysyivät pyörremyrskyn lailla esiintyneen kotijoukkueen kyydissä pari erää, mutta kolmannessa erässä isännät yltyivät murskaamaan vastustajansa.
Avauserä päättyi Uplakersin johtolukemiin 4–2. Toisessa erässä Uplakers osui kolme kertaa, ja RuoSkA iski avauserän tapaan kaksi maalia. Kolmas erä oli sitten ylöjärveläisten hurjaa näytöstä. Uplakers latoi viimeisen 20-minuuttisen aikana peräti seitsemän maalia ja karkasi lopulta ylivoimaiseen 14–5-voittoon.
Uplakers viimeisteli ottelussa viisi ylivoimamaalia. Lisäksi kaksi kotijoukkueen osumista syntyi rangaistuslaukauksella.
Uplakers onnistui erittäin laajalla rintamalla, sillä peräti 12 kotijoukkueen pelaajaa pääsi iskemään maalin. Eniten vieraita kuritti kaksi maalia ja kaksi maalisyöttöä saalistanut Petteri Pajunen. Kolmeen tehopisteeseen ylsivät Joel Linnas, Heikki Soipio ja Turo Mikkola. Matias Oja sivalsi kaksi maalia. Maalivahti Tomi Nenonen koppasi isäntien verkolla 46 laukausta.
Kahden ottelun voittoputkesta huolimatta Uplakers on Hämeen kakkoslohkon viimeisenä. Toki esimerkiksi lohkon kolmossija on vain kolmen pisteen päässä.
Seuraavan kerran Uplakers on kaukalossa keskiviikkona 15. lokakuuta, jolloin ylöjärveläisryhmä matkustaa Kangasalle Kisa-Eaglesin vieraaksi.