Uplakers nousi niukkaan voittoon kotihallissa

Ylöjärven Uplakers avasi lauantaina pistetilinsä jääkiekon miesten II-divisioonassa.

Uplakersin käsittelyssä kukistui Hoki Klupi Hyvinkää voittolaukauskilpailun jälkeen maalein 4–3.
Ylöjärven jäähallissa pelatun ottelun avauserä oli maaliton, vaikka kummankin joukkueen veskari joutui töihin kerta toisensa jälkeen. Uplakersin maalia vartioinut Tero Rantalainen koppasi jo ensimmäisessä erässä 11 laukausta.
Toisen erän alku oli Uplakersille hankala. Matias Niemenmaa ja Mikko Laksola ottivat perättäiset jäähyt, joiden seurauksena hyvinkääläiset pääsivät pelaamaan kahden miehen ylivoimalla. Tätä Uplakers ei kestänyt, vaan Matias Väänänen vei vieraat johtoon. Erän puolivälissä Juho Laitinen lisäsi vieraiden johdon jo kahteen maaliin ennen kuin ylöjärveläisjoukkue heräsi taisteluun. Erän loppupuolella Hoki Klubi Hyvinkää otti peräti neljä kaksiminuuttista, ja lopulta Kalle Niemenmaa pääsi iskemään kavennuksen kahden miehen ylivoimalla.
Kolmannen erän kahdeksannella minuutilla Uplakers nousi tasoihin Niilo Lähteen osumalla. Syöttäjä oli edellisen osuman viimeistellyt Niemenmaa. Vieraat ottivat kuitenkin uudelleen johdon ajassa 52.50 syntyneellä Kim Aarolan maalilla.
Uplakersin pelastajaksi nousi Kim Lilius, joka sivalsi ylöjärveläisille tasoituksen vajaat kaksi minuuttia ennen kolmannen erän loppua.
Jatkoajalla ei osumia nähty, joten ratkaisua haettiin voittolaukauskilpailusta. Siinä sankariksi nousi Uplakersin Petteri Pajunen. Kotijoukkueen avainpelaajiin kuului myös maalivahti Rantalainen, joka koppasi kaikkiaan 47 laukausta.
Ensi sunnuntaina Uplakers kohtaa kotonaan Ruoveden RuoSkA:n.

Comments are closed.