Uplakersin voittotili yhä avaamatta

Ylöjärven Uplakers kärsi lauantaina kolmannen perättäisen tappion miesten jääkiekon II-divisioonassa.

Tällä kertaa ylöjärveläiset kärsivät häviön Valkeakoskella, jossa kotijoukkue Kiekko-Ahma vei pisteet maalein 7–3.
Edellisten otteluiden tapaan Uplakers pysyi pitkään vastustajan kyydissä. Avauserän jälkeen koskilaisisännät johtivat 2–1. Mika Kalliomäki iski ylöjärveläisten kavennuksen erän toiseksi viimeisellä minuutilla.
Toisen erän alussa Kiekko-Ahma karkasi uudelleen kahden maalin johtoon, mutta tästä suosta Uplakers vielä nousi. Ensin Atte Yli-Hallila kavensi lukemiksi 3–2, ja hieman erän puolivälin jälkeen Tomi Kallionsivu täräytti tasoituksen ylivoimalla.
Toisen erän loppu oli kuitenkin ylöjärveläisittäin murheellinen. Kiekko-Ahma iski kahden viime minuutin aikana kaksi osumaa ja pääsi erätauolle 5–3-johdossa.
Kolmannessa erässä kamppailu ratkesi lopullisesti, kun kotijoukkue latoi kaksi lisämaalia ja voitti selvästi 7–3.
Uplakersin tehokkaimmat olivat kaksi maalisyöttöä mieheen saalistaneet Turo Mikkola ja Kalle Niemenmaa.
Ylöjärveläisten maalilla aloitti Tomi Nenonen, joka sai kuitenkin antaa tilaa Tero Rantalaiselle ensimmäisen erän jälkeen. Nenonen koppasi kymmenen kiekkoa ja Rantalainen pysäytti 18 laukausta.
Ensi lauantaina Uplakers metsästää ensimmäisiä pisteitään kotiottelussa Hoki Klupi Hyvinkäätä vastaan. Ottelu alkaa Ylöjärven jäähallissa kello 15.30.