Opistojen yhdistyminen erittäin epätodennäköistä

20.08.2014 13:17

Näillä näkymin Voionmaan ja Oriveden opistojen yhdistyminen ei toteudu – ainakaan aikataulussa. Viime keskiviikkona Oriveden opistoa ylläpitävä Kansanvalistusseura ilmoitti keskeyttävänsä neuvottelut tähän. – Emme päätä neuvotteluja sähköpostiviestiin, mutta opistojen yhdistyminen näyttää yhä epätodennäköisemmältä, kommentoi Voionmaan opiston rehtori ja Väinö Voionmaa -säätiön asiamies Pasi Salmikallio.

Voionmaan ja Oriveden opistojen yhdistymisestä on neuvoteltu jo vuoden päivät. Nyt koko hanke näyttää kaatuvan kiinteistökauppoihin.
Hallinnot olivat jo hyväksyneet, että opistot yhdistyisivät 1. tammikuuta vuonna 2015. Ensi syksystä lähtien koulutuksen olisi ollut tarkoitus toteutua vain Orivedellä.
Yhdistymisen perusideana oli, että Voionmaan opistoa ylläpitävä Väinö Voionmaan säätiö vastaisi koulutuksesta ja ostaisi Oriveden opiston kiinteistön.
– Voionmaan opistossa on 158 opiskelijaa mutta vain 120 majoituspaikkaa. Meillä on ylitäyttä. Orivedellä puolestaan on vähemmän oppilaita ja paljon enemmän tilaa kuin meillä, rehtori Salmikallio vertailee.
Oriveden opiston kolmen hehtaarin alueella on neljä kiinteistöä.
– Meillä on 54 opiskelijaa lukiossa ja 75 opiskelijaa eri linjoilla. Petipaikkoja on 234 kappaletta, joten meille mahtuisi huomattavasti nykyistä enemmän opiskelijoita, kertoo Oriveden opiston rehtori Kaisa Väyrynen.
Kaiken lisäksi Tampereelta on paljon paremmat kulkuyhteydet Orivedelle kuin Ylöjärven Yliselle: junallakin pääsee aivan opiston viereen.
– Vaikka Tampereelta on Voionmaan opistolle 25 kilometriä ja Orivedelle 40 kilometriä, matka taittuu samassa ajassa, Salmikallio toteaa.

Voionmaan opisto on neuvotellut jo vuoden ajan yhdistymisestä Oriveden opiston kanssa. Nyt hanke näyttää kaatuvan kiinteistökauppoihin.
Voionmaan opisto on neuvotellut jo vuoden ajan yhdistymisestä Oriveden opiston kanssa. Nyt hanke näyttää kaatuvan kiinteistökauppoihin.

Kiinteistökauppa aiheuttaa eripuraa

– Kansanvalistusseura hyväksyi jo kertaalleen kiinteistökaupan, Salmikallio toteaa.
Tarkkoja sopimuksia tehtäessä kaupan toteuttamiselle on alkanut muodostua esteitä.
Kansanvalistusseura haluaisi Väinö Voionmaa -säätiöltä yhdessä erässä koko summan.
– Fakta on kuitenkin se, että kansanopistot ovat köyhiä eikä säätiöllä ole sellaista summaa tilillä, Salmikallio selventää.
Säätiö haluaisi olla Orivedellä vuokralla vuodet 2015 ja 2016, jotta se saisi kulut hoidettua ja talouden tasattua.
– Olimme suunnitelleet, että ottaisimme lainan Oriveden kaupungin kuntatakauksella ja ostaisimme kiinteistöt vuonna 2016, Salmikallio valottaa.
– Kaupungin puolelta oltiin myönteisiä tälle idealle. Kuntatakauksella olisimme saaneet korot selvästi alemmaksi kuin muuten.
Salmikallion mukaan kaupungin takaama laina olisi ollut halvin ratkaisu säätiölle, sillä muuten hankkeen startti olisi ollut todella raskas taloudellisesti. Kansanvalistusseura suostui tähän ehdotukseen jo kertaalleen.
– Kansanvalistusseura on muuttanut mieltään useaan kertaan neuvottelujen aikana. Kyllä tässä on ollut pasmat sekaisin jo alusta asti, Salmikallio naurahtaa.
Neuvottelut jäivät kesälomien ajaksi hautumaan, ja pallo jäi Kansanvalistusseuralle. Viime keskiviikkona seura ilmoitti sähköpostitse päättävänsä neuvottelut.
Mikäli opistot pääsevät vielä yhteisymmärrykseen, ne eivät todennäköisesti yhdisty aikataulussa – paperit yhdistymisestä pitäisi saada ministeriöön tämän kuun aikana, jotta opistot voisivat yhdistyä tammikuussa.

Kansanvalistusseura vaitonainen

Kansanvalistusseuran toiminnanjohtaja Tapio Kujala ei halua kertoa päättyneistä neuvotteluista oikeastaan mitään.
Hän painottaa neuvotteluiden kaatuneen juurikin talousasioihin, mutta sen tarkemmin hän ei tahdo lähteä aukaisemaan asiaa.
– Neuvottelut ovat keskeytyneet. Emme päässeet maksujärjestelyistä yhteisymmärrykseen, hän toteaa.
Kansanvalistusseura on ollut neuvottelujen aikanakin hyvin vaitelias. Seura ei ole halunnut kommentoida keskeneräisiä neuvotteluja, mutta sen suunnalta ei haluta kommentoida päättyneitä neuvotteluitakaan.

Ei tarvetta paniikille

Pasi Salmikallio on skeptinen opistojen yhdistymisen suhteen.
– Tietenkin tulemme keskustelemaan vielä asiasta. Olemme puineet yhdistymistä jo vuoden, joten ei tätä yhteen sähköpostiviestiin lopeteta.
Rehtoria ei kuitenkaan huolestutua ollenkaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.
– Toivoisin tietenkin, että yhdistyminen toteutuisi ja pääsisimme nykyisiä isompiin tiloihin. Perusidea yhdistymisestä on edelleen hyvä, hän mainitsee.
– Sitten katsomme muita vaihtoehtoja. Opiskelijamäärällä mitattuna opistollamme menee todella hyvin, joten paniikille ei ole tarvetta, jos Orivesi-suunnitelmat kaatuvat nyt tähän.

Opiston pubi pitäjää vailla

Yhdistyvät opistot tai eivät, Voionmaan opistolla pyyhkii hyvin. Yli 150 oppilaalla ja lukuisilla lyhytkurssilaisilla ei ole kuitenkaan enää pubia käytettävissään.
Pubi on toiminut yli kahdenkymmenen vuoden ajan opiston päärakennuksessa eri tahojen ansiosta.
Nyt Ravintola Culmahuone lopetti Pub Wanha Parin pyörittämisen.
– Pubi on tärkeässä osassa opiskelijoidemme keskiviikkoisissa illanvietoissa. Sitä on myös pidetty auki muina iltoina lyhytkurssilaisia varten, Salmikallio selventää.
Nyt pubiin etsitään uutta pitäjää. Asiasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä koulutuspäällikkö Antti Jehkoseen.