Koulut alkoivat viime torstaina. Kurun Yhtenäiskoulussa on 250 oppilasta, ja heistä 25 on ekaluokkalaisia.
Kaiken kaikkiaan lapsista 55 prosenttia on kuljetusoppilaita, sillä koulupiiri on valtavan laaja alue.
Jade Jäköstä ja Arvi Tienarista koulutaipaleen aloittaminen tuntui kivalta.
Ensimmäisten päivien aikana koulun tuoreimmat oppilaat tutustuivat toisiinsa sekä kouluunsa.
Ekaluokkalaisia on jopa 25, mutta heitä ei ole jaettu kahdelle rinnakkaisluokalle. Heillä on kuitenkin A- ja B-ryhmät.
Ensitöikseen lapset pääsivät tekemään omaan naulakkoon nimilapun. He saivat myös uusia kirjoja, joista merkittävin oli Aapinen.
Jade ja Arvi osaavat jo valmiiksi kirjoittaa oman nimen sekä laskeakin jonkin verran.
Lomalla ei ole tekemistä
Kakkosluokkalaisille koulun alkaminen oli jo tuttua puuhaa. Itse asiassa kesälomalla alkoi olla jo vähän tylsää.
– Kotona alkoi loppua jo tekeminen. Koulussa näen taas enemmän kavereita, kertoo Adele Güthoff 2A:lta.
Lomallakin Adele oli mieluiten kavereiden kanssa, ja uitua tuli runsaasti.
– Meillä on oma ranta, tyttö hymyilee.
2B-luokkalaisen Roni Mäkisen kesä kului myös uiden.
– Uin paljon ja nukuin pitkään. Olin myös mökkeilemässä, ja ajoin siellä traktorilla, Roni kertoo.
Adelen vapaa-aika koulun ulkopuolella on suhteellisen täynnä. Hän harrastaa ratsastusta, partiota, kanteleen soittoa, tanssia ja jumppaa.
– Välituntisin me keinumme, kiipeilemme, hypimme hyppynarulla ja vain juttelemme, Adele luettelee.
Roni puolestaan harrastaa jalkapalloa, koripalloa, sulkapalloa ja tennistä. Välitunnitkin hän viettää mieluiten pelaamalla jalkapalloa.
Tytöt ja pojat leikkivät harvemmin keskenään tyttö- ja poikapöpöjen takia.
– Joskus saatamme pelata hippaa, Roni kertoo.
Luokanopettaja ja kullankaivaja
Tarhasta toisensa asti tunteneilla Adelella ja Ronilla on yhteinen lempioppaine koulussa: liikunta. Mitään suosikkilajia, -peliä tai -leikkiä he eivät osaa sanoa, sillä kaikki liikuntatunnit ovat yhtä hauskoja.
Sekä 2A:lla että 2B:llä molemmilla on 14 oppilasta. Ensimmäisenä koulupäivänä molemmat luokat saivat jo läksyjä.
– Meille tuli läksyjä matematiikasta sekä lukuläksy Aapisesta, Adele kertoo.
Hän listaa matematiikankin yhdeksi suosikkiaineekseen ja kertoo ammattihaaveensa olevan luokanopettaja.
Ronikin sai matematiikan läksyjä ensimmäisenä päivänä. Hän keksi liikuntatuntien lisäksi vielä yhden kivan asian koulusta:
– Välitunnit!
Roni haluaisi isona mennä kaivamaan kultaa.
Kuljetusoppilailla pitkät koulumatkat
Yhtenäiskoulun lapsista yli puolet on kuljetusoppilaita. Ekaluokkalainen Jade Jäkkö ja tokaluokkalainen Roni Mäkinen asuvat kuitenkin sen verran lähellä koulua, että matka taittuu kävellen.
Tokaluokkalaisella Adele Güthoffilla on kolme kilometriä kotoa koululle. Useimmiten hän kävelee tai pyöräilee kouluun, mutta joskus hän kulkee vanhempienkin kyydillä. Arvi Tienari puolestaan kulkee sekä vanhempiensa että koulukuljetuksen kyydeillä.
Yhtenäiskoulun rehtori Anja Elomaa harmittelee oppilaiden koulumatkoja. Opettajainhuoneen seinällä on kaksi valtavan kokoista karttaa, jotka yltävät lattiasta kattoon. Kartoista näkee koko koulupiirin alueen, ja siihen on merkitty jokaisen kuljetusoppilaan kotipaikka.
– Pisin koulumatka on 35 kilometriä, rehtori näyttää yhtä oppilasta kartalta.
Elomaa kertoo esimerkkinä myös yhden oppilaan, jonka pitää olla pysäkillä kello 6.50, vaikka koulu alkaa vasta 8.15.
– Ja osa Länsi-Teiskon oppilaista on jo 7.30 koululla, jotta heidän kyytinsä kuljettaja ehtii vielä toisiin ajoihin, Elomaa harmittelee.
Ylöjärven keskusta-alueella on kouluja vaikka ja millä mitalla. Puolestaan Kurun Yhtenäiskoulun piiriin kuuluvista oppilaista eteläisimmät tulevat Kyrönlahden St1:n ja Pengonpohjan kohdilta. Pohjoisimmat tulevat puolestaan Itä-Aureen yläpuolelta.
– 15 vuotta täyttäneet kulkevat tosin matkojaan myös mopoilla ja mopoautoilla, mutta kun on talvipakkaset tai kun matka on 15–20 kilometriä, tullaan mieluummin bussilla kouluun, Elomaa lisää.
Koulumatkoista tulee entistä haastavampia, kun nuori lähtee ammattikouluun tai lukioon.
– Huonot kulkuyhteydet ja syrjäinen sijainti pakottavat nuoren muuttamaan omilleen tai koko perheen muuttamaan opiskelupaikan perässä. Koulutuskeskus Valo on vielä sentään järkevän matkan päässä.
Yhtenäiskoulu toimii
Koulu muutti nimensä Kurun Yhtenäiskouluksi viime lukuvuoden lopulla. Yhtenäiskouluna se on kuitenkin toiminut jo vuodesta 1999 lähtien nimellä Keihäslahden koulu. Sitä ennen opinahjot olivat erikseen nimillä Kurun yläaste ja Kirkonkylän ala-aste.
Anja Elomaa pitää toimivana ja positiivisena asiana sitä, että oppilaat ovat samassa koulusta ykkösestä yhdeksänteen luokkaan asti.
– Samasta perheestä on koulussamme monenikäisiä lapsia, ja koska koulumme on kuitenkin pieni, minäkin tunnen oppilaat, rehtori hymyilee.
– Suuremmalla koululla olisi tietysti helpompaa toteuttaa kaikkea ja lisätä valinnaisuutta.
Koulussa on 21 opettajaa. Elomaa toimii rehtoriutensa lisäksi matematiikan opettajana. Hän on tänä lukuvuotena periaatteessa päättöluokalla – eläkepäivät alkavat ensi vuoden alusta lähtien.