Pengonpohjalaiset saavat koulunsa

13.08.2014 08:24

matti_paakirjoitus_320x194pxlYlöjärven kaupunginhallitus teki inhimillisen ja maaseutualuettaan arvostavan ratkaisun, kun se päätti myydä Pengonpohjan koulun kyläyhdistykselle ja vuokrata rakennusta ympäröivän tontin kohtuullisella hinnalla samalle taholle.

Pengonpohjalaiset voivat huokaista helpotuksesta, kun he saavat täyden varmuuden kokoontumispaikkansa säilymisestä.
Kyläyhdistyksen topakka puheenjohtaja Armi Saarela sanoo, että koulun käyttäjät ovat erittäin iloisia myönteisestä lopputuloksesta. Yhdistys maksaa rakennuksesta tuhannen euron hinnan. Runsaan 5 000 neliön suuruisen tontin vuosivuokra on 1 500 euroa.
Saarela kertoo, että pengonpohjalaiset ovat jo laatineet suunnitelmia kiinteistön ehostamiseksi. Talkoolaiset pääsevät ahertamaan. Yhdessä tekeminen vahvistaa me-henkeä.
Ylöjärvi on tehnyt viime vuosien aikana ratkaisuja, jotka ovat leventäneet railoa kaupungin keskustan ja haja-asutusalueiden kesken. Pengonpohjan koulun järjestäminen paikallisten asukkaiden käyttöön on uskottava esimerkki poliittisesta halusta kohentaa koko pinta-alaltaan laajan paikkakunnan elinvoimaisuutta.
Yhteinen kokoontumispaikka takaa vanhan Ylöjärven pohjoispään harrastamismahdollisuudet.