Eipä arvannut asuntilalainen Ville Niemenmaa kesällä 2011 palattuaan juoksulenkiltä Keijärven ympäri, millaisen elämänmuutoksen kynnyksellä hän oli.
Nuorena jalkapalloilua harrastaneesta Niemenmaasta oli ruvennut tuntumaan, että jotain pitäisi vuosien tauon jälkeen tehdä.
Nyt on helppo sanoa, että Niemenmaa tosiaan rupesi tekemään, vaikka ensimmäisen lenkin jälkeen hänen lihaksensa olivatkin kipeinä useita päiviä.
– Päätin, että keväällä 2012 juoksen ensimmäisen maratonini, ja niin teinkin. Hitaasti kiiruhtaen toteutin tavoitteeni Ylistarossa ajassa 4.36.
– Silloin oli huhtikuu, ja seuraavan maratonini juoksinkin jo kesäkuussa Forssan Suvi-illassa. Maratoneja kertyi sinä vuonna lopulta 12.
Jo tusina 42,195 kilometrin urakkaa vuodessa on paljon, mutta tahti sen kuin kiihtyi, ja viime vuonna tamperelaista Team Raholaa edustava Ville merkkautti tilastoihin 45 maratonia!
Viime viikonlopun jälkeen Niemenmaan tarkka lukema näyttää maratonien lukumääräksi 74, kun siihen lasketaan kaksi 100 ja yhtä monta 50 kilometrin juoksua.
– Jospa sata maratonia tulisi tänä vuonna täyteen.
Tarkkoja tilastoja ei ole käytettävissä, mutta hyvin oletettavasti Niemenmaa, 41, tekee Suomen ennätyksen kerätessään satasen täyteen näin nopeasti.
– Puhuvat, että joku olisi tehnyt sen hieman alle kolmessa vuodessa. Monellahan ensimmäisen maratonin jälkeen tulee pitkä tauko, mutta sitten niitä rupeaa tulemaan tiheään tahtiin, Niemenmaa arvioi.
Kaikki meni nappiin Suomi-juoksussa
Käytännössä Ville Niemenmaan maratontahti vaatii lähes joka viikonloppu jonnekin päin Suomea juoksemaan lähtemisen. Joskus tulee monta kärpästä yhdellä iskulla:
– Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Nokialla järjestetään neljä maratonia – yksi perjantaina ja sunnuntaina sekä kaksi lauantaina. Tarkoituksenani olisi juosta ne kaikki, Niemenmaa suunnittelee.
Hän sanoo hakeutuvansa mielellään pieniin juoksutapahtumiin, ja jättää esimerkiksi Helsinki City Marathonin tänäkin vuonna väliin.
Kuitenkin hän on juossut ennätyksensä todellisessa jättitapahtumassa, noin 13 000 osanottajan Dublinin maratonilla viime syksynä.
– Lokakuun viimeisenä maanantaina, sikäläisenä juhlapyhänä, oli oikein sopiva kymmenen asteen lämpötila eli paras mahdollinen juoksusäää, ja pääsin 3.23:een, Niemenmaa kertoo.
Siihen saa jo juosta oikein kunnolla, mutta suhteessa yhtä kova aika syntyi viime kuussa Suomi-juoksussa, jossa Niemenmaa taittoi 100 kilometriä aikaan 9.41.
Hän paransi vuosi sitten debyyttisatasellaan tekemäänsä aikaa tunnin ja kahdeksan minuuttia.
– Tavoitteenani oli juosta alle kymmenen tunnin, ja juoksu meni paremmin kuin hyvin. Vauhti hidastui toisella viisikymppisellä hieman, mutta enpä tiedä, kasvaako se kenelläkään siinä vaiheessa.
– Yritin pitää tasaista neljän tunnin maratonvauhtia. Ensimmäisellä satasella kaikki viidestäkympistä eteenpäin oli uutta, mutta nyt tiesin jo esimerkiksi ravintopuolesta enemmän.
– Otin mukaan tosi paljon omia eväitä, mutta toin ne kotiin takaisin, koska en tuntenut tarvitsevani kiinteää syötävää matkan aikana. Urheilujuomalla, energiageeleillä ja lopussa mustikkakeitolla mentiin, Niemenmaa kertoo.
Keskeyttäminen ei kuulu ohjelmaan
Sata kilometriä juosten tuntuu aivan hurjalta urakalta, mutta Ville Niemenmaan mielestä sekään ei vaadi ihmeitä, kunhan matkaan osaa suhtautua oikein.
– Kun mennään yli maratonin, yläpää ratkaisee paljon. Onhan se erikoista, että 80 kilometrin kohdalla tuntuu hyvältä, kun enää 20 kilometriä on jäljellä –siis melkein puolimaraton.
– Ei saa antaa periksi. En ole keskeyttänyt yhtään maratoniakaan, koska en halua että siitä tulee tapa, mikä aina on vaarana.
– Loppujen lopuksi satasella on ihan sama, mitä juoksun aikana syö, kunhan vaan se maistuu hyvältä. Ensimmäisellä kerralla join 90 kilometrin ajan Coca- Colaa, koska urheilujuoma ei oikein kolahtanut, Niemenmaa kertoo.
Hän arvioi, että kunnollinen palautuminen satasesta kestää noin kuukauden, mutta maratonien keräämiseen ei silti tule taukoa, jos kaikki menee normaalisti.
– Jalat ovat muutaman päivän turvoksissa, mutta rakkoja minulle ei onneksi tule.
Seuraava satanen Niemenmaan kalenterissa on elokuun lopulla Helsingissä juostava Masokistin unelma, ja kuka ties vuoden kolmantensa hän kipaisee lokakuussa Tampereen Wihan kilometrit -tapahtumassa.
Niemenmaalla on ultratapahtumissa huoltajana hänen Jatta-vaimonsa, jonka hän sai houkuteltua viime syksynä debyyttimaratonille Helsingin Paloheinään.
– Lupasin juosta yhtä matkaa ja juoksinkin, vaikka viimeisellä kympillä puheet alkoivat olla vähissä.
Viime vuonna Ville palasi myös 20 vuoden tauon jälkeen Valkeakoskelta Tampereelle juostavaan Pirkan hölkkään, jonka 33 kilometrin matka tuntui raskaasta maastosta huolimatta hänestä pikapyrähdykseltä.
– Aiemmat Pirkkani juoksin jalkapallopohjalta, vaikka kyllä minä nuorempana hiihtelinkin – mutten enää!
Lenkeilläkään ei sykevyötä
Moni perustelee liikkumattomuuttaan elämän ruuhkavuosilla, ja Niemenmaalla se oli totisinta totta:
– Aikaa kului lasten kuskaamiseen harrastuksiin.
Niemenmaiden kaikki kolme tytärtä, Veera, Venla ja Lotta, harrastavat joukkuevoimistelua, jossa Venla on ehtinyt peräti MM-hopeamitalistiksi. Perheeseen kuuluu lisäksi Rasmus-poika.
Niemenmaa työskentelee Ylöjärven Instrumenttihuollossa päätehtävänään maalinsekoituskoneiden huolto sekä Pirkanmaalla että vähän kauempana.
– Työasentoni eivät ole kovin ergonomisia: välillä saan taitella itseni melkoisille mutkille.
Niemenmaa juoksee viitenä päivänä viikossa, mutta harjoitusmäärät eivät ole kovin valtavat, sillä yleensä hänen lenkkinsä kestää noin puolitoista tuntia.
– Juoksen hitaasti ilman harjoitusohjelmia. Aluksi käytin sykevyötä, mutta sitten luovuin siitä, koska en halunnut orjallisesti vilkuilla lukemia kellosta.
Liioin Niemenmaa ei noudata tiukkaa ruokavaliota, vaan syö tavallista kotisapuskaa hyvällä ruokahalulla.
– Ihmettelen, mistä kasvissyöjät saavat energiaa juoksemiseensa! Varmaankin lisäravinteista, Niemenmaa aprikoi.
Niemenmaan paino laski juoksuharrastuksen alettua jonkin verran, mutta ei kuitenkaan kovin pitkään. Kun ylimääräiset rasvat olivat sulaneet, jalkoihin tuli lihasta.
– Ultrajuoksijat ovat ruumiinrakenteeltaan hyvin monenlaisia; jotkut näyttävät melkein bodareilta. Meidän ikähaitarimmekin on laidasta laitaan.
”Hullunahan ne pitävät”
Kun ihminen oikein antautuu jollekin asialle, hän saa myös kuulla kaikenlaista kommenttia.
– Hullunahan ne minua pitävät, mutta tämä on valintani ja elämäntapani, eikä ainoaa oikeaa tapaa ole olemassakaan.
– Kieltämättä helteisenä lauantai-iltapäivänä terassien ohi esimerkiksi Hämeenlinnan Kaupunkimaratonilla juostessa mieleen tulee, että voisihan sitä muutakin tehdä.
– Mutta hyviä neuvoja niiltä terasseilta kuulee, ja Hämeenlinnassa on varmasti tänä kesänäkin taas kuuma ilma, Niemenmaa virnistää.
