Igumeni Nazarijin mukaan nimetty laiva kuljettaa pyhiinvaeltajia pyhittäjäisien Sergei ja Herman Valamolaisen muistojuhlasta Vanhasta Valamosta Käkisalmen satamaan. Viisi itäukrainalaista koulutyttöä heläyttää laulusarjan, joka tekee kunniaa Jumalalle ja synnyinmaalle. Riimityksen herkät sanat nostattavat kyyneleet musisoijien silmiin, sillä he ikävöivät sodan jaloissa olevia sukulaisiaan ja ystäviään.
Perjantai 11. heinäkuuta on monella tavalla historiallinen päivä Polinalle, 13, Taisijalle, 13, Svetlanalle, 16, Jelizavetalle, 13, ja Olgalle, 12. Kuukausi sitten Donetskin alueelta Valamon luostarin Käkisalmen podvoriin sotaa pakoon tulleet lapset kokivat Laatokan kauneuden, hengellisen keskuksen mysteerin sekä patriarkka Kirillin siunauksen.
– Venäjän ortodoksisen kirkon pää, patriarkka Kirill on antanut ohjeen, jonka mukaan jokaisessa jumalanpalveluksessa kaikkina päivinä koko maassa on rukoiltava rauhan puolesta, igumeni Fotij sanoo.
Luostarin suojissa olevat sotalapset kertovat, että niin kriisin kokeminen kotimaassa kuin turvapaikan saaminen Käkisalmesta on voimistanut heidän jokaisen arkista rukouselämäänsä.
– Muistamme kädet ristissä vanhempiamme, sisaruksiamme, lähisukulaisiamme sekä ystäviämme, he tarkentavat.
– Odotamme hartaasti, että sotatoimet päättyvät nopeasti. Kaikki haluavat rauhaa, joka takaa turvallisuuden. Äitimme ja isämme toivoivat, että lähdemme pois taistelutantereelta. Emme tiedä, kuinka kauan olemme täällä, tytöt lisäävät.
Oikea tieto on kiven alla
Igumeni Fotij suree sitä, että Ukrainasta tulee erittäin ristiriitaisia tietoja tapahtumista maailmalle. Hänen mielestään tilanne on suorastaan absurdi, koska tietotekniikka hallitsee koko maapalloa, mutta kansat eivät silti saa luotettavaa kuvaa vallitsevista oloista.
– Vaikka tieto leviää salaman nopeasti, vastaanottaja ei voi olla sataprosenttisen varma materiaalin paikkaansa pitävyydestä. Tiedottaminen on valjastettu sota-aseeksi, hän sanoo.
Polina, Taisija, Svetlana, Jelizaveta ja Olga ovat ihmetelleet neljän Käkisalmella viettämänsä viikon aikana eri lähteistä näkemiään, kuulemiaan ja lukemiaan juttuja Donetskin alueelta. Tytöt eivät tunnista raporteista kotiseutunsa kriisin todellisia kasvoja.
Valveutuneet neidot sanovat, että heistä yksikään ei uskonut kotimaan ajautuvan verenvuodatukseen, jossa kotimaan kansalaiset ovat toinen toistaan vastaan.
– Olemme ymmärtäneet jo pitkän aikaa sitten, että kansalaisten mitta täyttyi vallitseviin oloihin. Ihmiset halusivat kaikkea mahdollista. Sekasortoinen maaperä oli herkkä provokaatioille. Vallan jano aktivoi useat henkilöt ottamaan ohjakset käsiinsä ja vetelemään eri naruista. Tavallinen kansa vain seurasi sivusta, he miettivät.
Viisikko päättelee, että todellinen tilanne Ukrainassa on merkittävästi tukalampi kuin ympäröivä maailma ymmärtää.
– Vaikka olemme vielä lapsia, epätoivo painaa meitä, koska muut kansat eivät auta nopeasti. Surulliset asiat saavat vain tapahtua.
Rauhaa ja hiljaisuutta
Polina, Taisija, Svetlana, Jelizaveta ja Olga matkasivat lähes kolme vuorokautta kotiseudultaan Käkisalmelle.
– Tuhansien kilometrien reissu sujui hyvin. Meitä pelotti vain lähtöhetkellä, jolloin viranomaiset kyselivät syitä, miksi poistumme kotimaastamme. Me tiedämme, että monen matka on päättynyt koviin kysymyksiin, he kertovat.
Tytöt tiesivät, että he asettuvat Pietarin alueelle.
– Kun määränpäämme lähestyi, saimme varmuuden, että pääsemme Käkisalmelle. Täällä meistä on huolehdittu erittäin hyvin. Meillä on lähellämme ystävälliset ihmiset. Saamme ravitsevaa ruokaa, puhtaat vaatteet sekä kodinomaisen majoituksen, he listaavat.
– Olemme ihmetelleet seudun kasvillisuuden rehevyyttä. Täällä on hyvin toisenlaista kuin kotiseudulla Donetskin alueella, tytöt vertailevat.
Viisikko odottaa, että he pääsevät aloittamaan koulunsa Valamon luostarin Käkisalmen podvorin omassa koulussa.
– Olemme vierailleet opinahjossa ja kokeneet, miten paikalliset nuoret suhtautuvat meihin sydämellisesti, tytöt kiittävät.
– Päiväohjelmaamme kuuluu erilaisia tehtäviä kaupunkiluostarissa. Autamme useissa töissä ja laulamme kirkon kuorossa, he lisäävät.
Tytöt ovat päivittäin yhteydessä omaisiinsa.
– Meille merkitsee paljon, että tiedämme, mitä kotona tapahtuu, he perustelevat.
– Luonnollisesti koemme ikävää. Ymmärrämme, että meidän on nyt parempi olla täällä kuin kriisipesäkkeessä Ukrainassa.
– Meidän Käkisalmen kotimme ikkunasta avautuu näkymä Laatokalle. Mieli rauhoittuu, kun näkee kauniin järven, tytöt hymyilevät.
”Kotimaani ei tarvitse minua”
Valamon Käkisalmen kaupunkiluostari on ottanut vastaan myös naisia Ukrainan sodan jaloista.
Yksi tulijoista on Lidija Donbassin alueelta.
– Kukaan ei voi käsittää sitä, että omassa maassa vuodatetaan kansalaisten verta, hän puhkeaa kyyneliin.
– Näin omin silmin, miten ihmisille tehtiin väkivaltaa. Moni on joutunut eläimellisen raakuuden uhriksi, Lidija lisää.
– Koko aluetta on tuhottu erittäin voimakkaasti. Surmattujen ihmisten joukko on kerrottua suurempi.
– Päätin lähteä kotimaastani, koska koin, ettei Ukraina tarvitse minua. Lähtijä joutuu ottamaan moraalisen askeleen, kun hän jättää kotinsa. Minä jouduin tekemään vaikean päätöksen, hän sanoo.
Lidija on ollut vasta viikon ajan Käkisalmella.
– Työskentelen kaupunkiluostarin keittiössä ja kirkossa. Etsin työtä kaupungista, ammattiompelijana ja -suunnittelijana Donbassissa työskennellyt Lidija kertoo.
Pietarin seutu ei ole täysin vieras Lidijalle. Hänen isänsä on syntyisin Leningradista (nykyinen Pietari), joten Lidija on käynyt maanosassa aikaisemmin.
Rukouksia rauhan puolesta
Patriarkka Kirill johti liturgian Vanhan Valamon pääkirkossa pyhittäjäisien Sergei ja Herman Valamolaisten muistojuhlassa viime perjantaina. Kirkonpää toimitti jumalanpalveluksen aluksi piispaksi siunauksen. Uusi piispa Simon toimii Shahtan kaupungissa Rostovin alueella.
Kirill rukoili Ukrainan rauhan puolesta.
Rukoukset rauhan saavuttamiseksi kaikuvat joka päivä kaikissa Venäjän laajan maan ortodoksisissa pyhäköissä.
Kannaksen ainoan evankelisluterilaisen seurakunnan kirkkoherra Viktor Rutzinski Kaukolasta kertoo myös, että jumalanpalveluksissa muistetaan Ukrainan vaikeaa tilannetta.
– Koemme, että juuri toisessa maailmansodassa vaurioitunut Kaukolan kirkko on erinomainen symboli kansojen väliselle rauhalle sekä rakkaudelle. Suomalaisten rakentamaa pyhäkköä on kunnostettu ahkerasti viime vuosina. Nyt kellotornissa loistaa valo. Seudun ihmiset kokevat korkeuteen nousevan tapulin majakaksi, joka näyttää taivaallista suuntaa, Rutzinski sanoo.
