Tuttavuuden kesto, ikä, luonne tai taiteellinen suuntaus ei kolmea naista hidastanut, kun he löysivät yhteisen aaltopituuden. Syvä yhteys kasvatti vieläpä taiteellisen verson: yhteisnäyttelyn.
Siitä on vasta parisen vuotta, kun kolme vahvaa taiteilijanaista tutustui toisiinsa. Silti heidän suhteensa on kuin ikiaikaista perua.
Tarja Salomaa ja Emilia Male kohtasivat jo vuonna 2009 Malen vetämällä keramiikkakurssilla. Yhteinen aaltopituus näytti merkkejään, mutta iso ryhmä ja Salomaan sairastelu jarruttelivat syvää lähentymistä.
Vuonna 2012 kurssilaisjoukkoon liittyi Ulla Ora, joka hurmasi kaksikon Sibelius-Akatemian koulimalla laulutaidollaan.
– Ulla oli yhdistävä liima, Male hymyilee.
Tällä kertaa ryhmä oli pieni, joten naisten onnistui löytää toisensa. Vapaamuotoinen opetus soi sijaa juttuhetkille, ja yhteinen sävel pyyhki pois opettaja–oppilas-asetelmat. Sielun sopukoista kumpuavien töiden teko saatteli small talkia syvempiin keskusteluihin.
– Kun tekee töissä omaa itseään, ei siinä voi olla kuin oma itsensä, Ora toteaa.
Erilaiset yhteisellä aallolla
Salomaa, Male ja Ora eivät suinkaan ole samasta muotista.
Ensinnäkin ikähaitari kaartaa Malen 33 vuodesta Oran 39 vuoden kautta Salomaan 62 vuoteen.
Kukin luonnekin on omaa sorttiaan.
– Tarja on äärettömän suora, rehellinen ja värikäs tahtonainen, Ora katsoo ystäväänsä.
– Tarja on kuin designklassikko, Male heittää.
Oraa toverit kuvaavat karismaattiseksi, vereväksi ja impulsiiviseksi mutta myös sydämelliseksi.
– Jos Tarja on designklassikko, Ulla on viktoriaaninen sali, Male virnistää.
Male saa määritelmikseen sanat energinen, värikäs, hehkuva ja vetovoimainen.
– Hän sopii opettajaksi, koska osaa tuoda kaikista hyvät puolet esiin, Salomaa kiittää.
Vaikka kaikki kolme ovat räiskyviä, luonteet asettuvat akselin eri kohdille: Male on järki- ja Ora tunneihminen. Salomaa asettuu heidän välilleen.
Trion jäsenet ovat myös taiteilijoina erilaisia.
Tekstiilitaiteilijana omimmillaan oleva Ora pitää itseään perinteisiä ja jykeviä kaavoja noudattelevana pipertäjänä.
– Minun on vaikea rikkoa rajoja. Kotoani on tullut klassisen taiteen ihailu, ja olen jämähtänyt sellaiseen jugendmaailmaan ja renessanssiin.
Taideteollisesta korkeakoulusta valmistunut vaatesuunnittelija Salomaa taas on kova piirtäjä ja maalaaja. Malen mielestä konkarin töitä leimaa tietynlainen graafisuus.
Male taas on ennen kaikkea veistäjä, ja hänen töistään huokuu leikkisä ja rouhea tyylittely.
Eroista huolimatta kolmikolla on yhteinen leikkauspiste. Se perustuu toisiaan täydentäviin luonteisiin, huumoriin ja tasavertaiseen ihailuun.
– Kaikki ovat omalla sarallaan loistavia, eikä ketään nosteta jalustalle yli muiden, Male näkee.
Vauhtiluonne sysäsi näyttelyyn
Ystävyytensä alusta saakka naistrio heitteli ilmoille ajatuksia yhteisestä taideprojektista. Tuuma sukeutui todeksi nyt Leija-kirjastossa esillä olevaan näyttelyyn.
Kiittäminen on Oran impulsiivisuutta. Hän pani toimeksi.
– Ulla hoiti järjestelyt, ja me tulimme perässä kuin kalat verkkoon, Male sanoo ja nauraa omalle hitaalle mietteliäisyydelleen.
– Mutta ei näyttely silti ole hätiköity. Minulla oli vahva tunne, että tästä tulee jotain hienoa, Ora lisää.
Ylöjärvelle parkanolais-kankaanpääläiskolmikko päätyi, koska Ora oli iskenyt kiinnostuneen silmänsä Leijan näyttelytilaan.
– Olen asunut Viljakkalassa, ja se on edelleen kuin henkinen kotini. Ilman muuta tulimme tännepäin, Ora lisää.
– Kankaanpää on taidekaupunki, mutta siellä näyttely vähän hukkuukin massaan. Ja tämä kirjasto on mielettömän hieno rakennus, Male miettii.
Näyttelytyönsä ystävykset valitsivat yllätyksiksi toisilleen. Kokonaisuus on sekalainen kokoelma trion keramiikkaa, maalauksia, piirroksia ja tekstiilitaidetta.
Sielun sisaret ikuistettuina
Mutta on näyttelyssä punainenkin lanka – nimittäin yhteisestä teemasta tehdyt kolme työtä.
Ja mikäpä muukaan tuo teema olisi kuin naisten erilaisuutta ja yhteyttä kuvaava ”kolme sisarta”?
Työtapa oli Oralle helppo. Hänelle näet välähti heti visio. Salomaa piti tehtävää vaikeana, koska hän asetti työlleen tiettyjä vaatimuksia. Malea teema rajoitti muttei tukahduttavasti vaan siten, että ronskiin otteeseen tottunut nainen tuotti tavallista pikkutarkempaa jälkeä.
Taiteilijat tekivät työnsä toisiltaan piilossa. Syntyikin kolme varsin erilaista teosta.
Ora tarttui omimpaan osa-alueeseensa ja loihti huopateoksen, jossa puunrungosta kohoaa kolme päätä.
– Me olemme samasta puusta veistettyjä.
Päävärein komistetut päät ja niiden väliin muotoutuvat välivärit ovat niin ikään symbolisia.
– Kun meitä sekoittaa, tulee jotain uutta.
Salomaan maalauksessa naiskolmikko elävöittää parkanolaista autiotaloa.
– Halusin herättää talon henkiin.
Male taas maalasi kolme eriväristä maatuskaa. Ne symboloivat niin naisten kerroksellisia luonteita kuin ystävysten keskinäisiä suhteitakin.
Kemia kutoo yhteen
Hetkeäkään ei kolmikko epäröi, jatkuuko ystävyys.
Suhteella on tulevaisuus, koska sillä on vankka pohja: todellisesta lyhyydestään huolimatta se tuntuu ikivanhalta.
Malen mielestä myös elämän vaihtuvuus, liike, ruokkii ystävyyttä.
– Kukaan meistä ei ole pysähtynyt paikoilleen.
Lopulta ydinselitys on toverusten välinen kemia.
– Elämässäni ei ole ketään, joka tuntisi minut niin hyvin kuin nämä kaksi naista, Ora myhäilee.
Kolme naista -näyttely pääkirjasto Leijassa 25. heinäkuuta saakka.
