Harrastajateatterin pitkän työn tulos on parissa viikossa ohi. Esityskauden jälkeen tiimi jää hetkeksi kellumaan hämmentävään tyhjyyden tunteeseen. Usvasta kuitenkin sukelletaan taas uusiin suunnitelmiin.
Ohjaaja Anne Helminen (oik.) sekä näytelmäporukan jäsenet Helmi Jonasson (kesk.), Sonja Ollila ja Risto Narkilahti katselevat autiota teatteriympäristöä haikein mielin soittajien katoksessa.
Museonmäen kesäteatterilavasteiden ja katsomon lomassa leijuu autio hiljaisuus. Sateen verkkainen ropina voimistaa tyhjyyden vaikutelmaa.
Paikka toki hiipuu lepoon joka näytöksen jälkeen, mutta nyt hiljaisuus kielii lopullisesta päätöksestä. Kesän kesäteatterirupeama on saatu maaliruutuun; viimeinen esitys oli edellispäivänä.
Nyt neljä näytelmäporukan jäsentä tallustaa pihamaalla ja istahtaa katsomaan taakse, tähän tyhjään hetkeen ja eteenpäin.
Luopumisen haikeutta
Näytelmäharrastajat Sonja Ollila ja Helmi Jonasson kuvaavat oloaan haikeaksi. Tiivistä teatteriporukkaa tulee ikävä.
– Näyttelijäyhteisö on ehkä isoin juttu tunnelman kannalta harrastajateatterissa. On yhteinen projekti, ohjaaja Anne Helminen nyökyttelee.
Haikeus kihoaa siitäkin, että esiintyminen on nyt tältä erää ohi.
– Tänään olin ihan tulossa näyttelemään, vaikka koko ajan tiesinkin, ettei esityksiä enää ole, Ollila kuvaa hämmentyneen mielen viipyvää asettumista uuteen vinkkeliin.
Näyttelijä-tuottaja Risto Narkilahden takki ei kuitenkaan tunnu tällä kertaa kovin tyhjältä. Elokuulle on näet suunnitteilla vielä pari lisäesitystä. Lisäksi miehen rooli oli pieni ja vuorotteluvapaa antoi puhtia, joten touhu ei imaissut kaikkia mehuja.
– Ja olenkohan minä jotenkin niin rutinoitunut…
Ohjaaja sen sijaan ihmettelee ikään kuin usvassa, joko projekti todella päättyi. Hänen luopumisensa tosin alkaa jo kenraaliharjoitusvaiheessa.
– Vähän kuin lapsi lähtisi maailmalle ja napanuoraa alettaisiin irrottaa. Ohjaajan on annettava näyttelijälle tilaa kasvaa ja kypsyä roolissa.
Edellisiltana, päätösesityksen jälkeen ja karonkan aikana, tunnelma oli kuitenkin vielä riehakas. Raukea hämmennys koitti vasta juhlinnan jälkeen.
Nelikko pitää karonkkaa todella tärkeänä.
– Se on riitti. Pestään rooli pois. Projekti pitää purkaa jotenkin yhteisesti, Helminen selittää.
Tunnelatausta ennen ja jälkeen
Tunteet ovat toki voimakkaat myös ennen esityskautta ja kutakin näytöstä. Odottavan fiilis on kuitenkin ihan toinen kuin loppuun saapuneen tyhjä olo.
Tyttökaksikko puhkuu esitysten alla intoa ja halua näyttää, mitä on saatu aikaan. Jälkitunnelmat taas kielivät siitä, mitä on onnistuttu antamaan.
Tuottajan ja lavastajan tehtävistä huolehtiva Narkilahti on esityskauden alla pienen paineen alla, koska asiat tuppaavat jäämään viime tippaan ja lopputulos jännittää. Jälkikäteen puskee sitten olo, että hyvinhän kaikki meni.
Ohjaajan asetelmat näytöskauden kynnyksellä ovat sekaiset. Luotsin on siedettävä kaaosta ja yllättäviä käänteitä.
– Sitten palikat alkavat loksahdella paikoilleen ja tulee positiivinen odotuksen tunne, joka sisältää paljon säkenöiviä mahdollisuuksia.
Ohjaajan jälkifiiliksiin kuuluukin haikeuden lisäksi pohdintoja siitä, mikä kaikki olisi vielä ollut mahdollista.
– Mutta sekin täytyy hyväksyä, että ideoiden matka ei voi jatkua.
Pitkä valmistelu, lyhyt esityskausi
Esityskausi on kesäteatterikansan kohokohta, mutta tekijätiimin on kääräistävä hihat jo paljon sitä ennen.
Vahannan nuorisoseuran teatteripoppoo tapaa ensi kertaa tammi-helmikuussa, ja jo sitä ennen tuotantotiimi on vetänyt joitain linjoja. Harjoitukset alkavat maaliskuussa ja tihentyvät kesää kohti.
Liki puolivuotinen valmisteluvaihe vaatii harrastajilta sitoutumista – niin aikataulujen kuin asenteen suhteen.
– Se on positiivista sitoutumista. Ei tätä jaksaisi, jos tässä ei olisi omaa sisäistä palkkiota ja motivaatiota, ohjaaja huomauttaa.
Nelikko myöntää, että teatteriharrastukseen kuuluu intensiivinen mukana elämisen tuntu, koska kyse ei ole vain viikkorutiinista vaan selkeään päämäärään tähtäävästä touhusta.
– On pakko olla läsnä koko ajan, Jonasson käsittää.
Pitkän valmistelun jälkeen itse esitysjakso vilahtaa hujauksessa ohi. Nelikko kuitenkin pitää lyhyttä kautta sopivana, vaikka pikapyrähdys joskus tuntuukin ajatuksena hassulta ja haikealta.
– Esiintyminen ei saa muuttua pakkopullaksi, rutiiniksi, Jonasson selittää.
Harrastajateatterilaisille pitkä näytöskausi kävisi myös turhan raskaaksi ja sitovaksi.
Sitä paitsi harrastuksen suola kumpuaa myös harjoituskauden vaiheista, ei vain maalista.
Usvasta uusiin ideoihin
Hämillinen olo kestää nelikon mukaan päivästä parista jopa viikkoon pariin.
– Jos esityskauden jälkeen on paljon tekemistä, menen eteenpäin nopeammin kuin silloin, jos jään vain kotiin märehtimään, Jonasson sanoo.
Ohjaaja on kokenut erittäin voimakkaankin näytöskauden jälkeisen hämmennyksen. Se tuli sydänverellä tehdyn draaman esitysten päätyttyä.
– Kutsuisin sitä pieneksi kuolemaksi. Se oli totaalinen tyhjä tunne. En pystynyt oikein tarttumaan mihinkään.
Uudet ideat kuitenkin viriävät jopa pian viimeisen näytöksen jälkeen. Tyttökaksikko pohtii, ketä porukkaan tulee seuraavana vuonna ja millainen uusi näytelmä on. Tuotantotiimin taas on hahmoteltava käytännön järjestelyjä.
Pieni tauko ja paluu arkeen on silti tarpeen, jotta vanhan saa karistettua mielestään. Kunnolla rattaat pyörähtävätkin vasta seuraavalla harjoituskaudella.
– Täytyy tehdä välillä jotain muuta, vaikka pestä mattoja, ohjaaja hymyilee.
Viimeisimmät kommentit