Haitarimusiikin leppoisat sävelet ja kiireettömän iloinen markkinaväki loivat sen tunnelman, jota moni meistä odottaa markkinoilta.
Tätä idyllistä markkinafiilistä oli tarjolla Karhen 15-vuotisjuhlamarkkinoilla lauantaina.
Tapahtuman laajuuden huomasi paitsi Karhen koulun täpötäydestä kentästä myös siitä, että iso osa markkinamyyjistä oli saapunut jostakin muualta kuin Karhen kylältä.Tämä kertoo puolestaan siitä, että tapahtuma on kasvanut yli kylärajojen.
Karhen markkinoilla oli aivan aiheesta juhlameininki huipussaan, koska kyseessä oli tutun kylätapahtuman 15-vuotisjuhlavuosi.
Kaiken kukkuraksi Suomen kesä antoi lauantaina jo pieniä viitteitä siitä, mitä se voisi parhaimmillaan olla.
Muutamien markkinavieraiden ajatuksena oli, että kaupungissa ei voi kokea Karhen markkinoiden kaltaista aitoa tunnelmaa.
Kesäkansan keskuudessa kulki vahvasti myös mielipide siitä, että samaan aikaan järjestetyt Luhalahden markkinat eivät syöneet porukkaa Karhelta. Asia oli pikemmin päinvastoin.
Moni yhdisti kesälauantain kaupalliseen katselmukseen sekä Luhalahden että Karhen markkinat.
Toki markkinoilla oli mukana myös ensikertalaisia ja vieläpä ihan kotikentältä eli Karhelta. Ville Saarenoja oli saapunut aistimaan Karhen markkinafiilistä yhdessä poikiensa Tuukan ja Tatun kanssa.
– Olemme asuneet täällä Karhen seudulla jo nelisen vuotta, mutta vierailu markkinoilla on meille ensimmäinen, isä-Saarenoja taustoitti.
Hieno sää ja pieni uteliaisuus kylän perinteistä tapahtumaa kohtaan saivat Saarenojan perheen miesväen liikkumaan kohti Karhen koulun kentälle rakentunutta basaaria.
– Tänne lähteminen oli meille vähän sellainen ex tempore -juttu, Saarenoja sanaili.
”Suoraan Kitkajärvestä”
Markkinoiden vakiotarjontaan lukeutuu eittämättä muikkujen myynti. Karhella oli tarjolla muun muassa Kuusamon muikkuja.
– Nämä ovat suoraan Kitkajärvestä, tamperelainen pitkän linjan markkinakauppias ja muikkujen paistaja Riina vakuutti.
Ammattitaitoinen markkinaleidi ei ollut ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, vaikka olikin juuri ensimmäisellä vierailullaan Karhen markkinoilla.
– Olen kiertänyt markkinoilla jo 12 vuoden ajan. Innostuin näistä myyntihommista äitini suosiollisen esimerkin siivittämänä.
Mikä vetää kauppahenkisen basaarille yhä uudestaan.
– Täällä näkee paljon erilaisia ihmisiä. Heidän liikehdintäänsä on mukava seurata. Lisäksi joskus on kiva kuunnella markkinakansan mottipäisiä juttuja, tamperelainen tunnelmoi.
Valtaosa markkinoilla vierailevista ihmisistä on liikkeellä hyvällä fiiliksellä.
Joskus harvoin joukkoon eksyy häiriköitäkin. Kuinka markkinakauppias kohtaa vaikeat asiakkaat?
– Humaltuneet asiakkaat ovat usein näitä niin sanottuja vaikeita tapauksia.
– Yleensä asioista selviää kuitenkin puhumalla. Joustavuus on avainsana – molempiin suuntiin, Riina tähdensi.
Leipätyökseen markkinoita kiertävä tamperelainen tietää, mitä hyvältä markkinamyyjältä vaaditaan.
– Iloisuus ja positiivisuus ovat tärkeitä valtteja näissä töissä. Ripeydestä saa vielä lisäpisteitä.
Ennätysmäärä myyjiä
Viljakkalalaisen kylän basaarilla oli tänä vuonna ennätysmäärä myyjiä. Tapahtuman ohjelmisto oli monipuolinen.
Ennen markkinoita ilmoittautuneita kauppiaita oli jo yli 70. Markkinakansaa viihdytettiin perinteisen haitarimusiikin ohella myös esimerkiksi taikuriesityksin ja komiikan voimin.
Karhen markkinoiden on hyvä jatkaa eteenpäin seuraavatkin 15 vuotta, koska se on saanut paikallisväestön allakoissa takuuvarman merkinnän. Aurinkoinen markkinapäivä huipentui lauantai-illan tansseihin Toivolan lavalla.