Sauna, palju ja hyvää ruokaa

17-vuotias Henny Kotiniemi ja 18-vuotias Adaliina Ollikainen pitävät siitä, että juhannuksena voi vain olla ja nauttia kesästä.

– Juhannuksesta tulevat mieleen kukkaset, pellot, mökkeily ja grilli. Se on sellainen kesän juhla, Ollikainen sanoo.
– Ja on ihan hyvä, että kesälläkin on jokin tällainen juhla. Talvella kun on esimerkiksi itsenäisyyspäivä, joulu ja uusivuosi, Kotiniemi lisää.
Tytöt eivät osaa sanoa mitään tiettyä syytä siihen, miksi he viettävät juhannusta.
– Sitä ollaan opittu juhlimaan, niin kuin jouluakin, Ollikainen toteaa.
He ovat huomanneet, että monella ei ole edes mitään erityisiä juhannussuunnitelmia.
– Juhannuksena ihmisillä ei ole tarvetta tehdä mitään, toisin kuin esimerkiksi uutenavuotena. Tykkään siitä tunnelmasta, Ollikainen toteaa.

Sekä Henny Kotiniemen että Adaliina Ollikaisen juhannussuunnitelmiin kuuluu sauna ja palju.

Sekä Henny Kotiniemen että Adaliina Ollikaisen juhannussuunnitelmiin kuuluu sauna ja palju.

Saareen mökkeilemään

– Meidän mökkimme sijaitsee saaressa Näsijärvellä. Vietän juhannuksen siellä vanhempieni, nuorimman siskoni ja parin kaverini kanssa, Adaliina Ollikainen kertoo.
Ollikainen on tähän asti ollut aina juhannuksena perheensä kanssa, ja suurin osa juhannuksista on vietetty juurikin perheen mökillä.
– Usein on ollut myös ainakin yksi kaveri mukana.
Kokkokin on kuulunut juhannusperinteisiin.
– Saunomme, lillumme paljussa ja nautimme olostamme. Ja tietenkin juhannuksena syödään paljon! Ollikainen tiivistää.

Kavereiden kesken

Henny Kotiniemi viettää juhannusta kaveriporukalla yhden kaverinsa luona. Tämä on ensimmäinen juhannus, kun Kotiniemi ei ole perheensä kanssa.
– Olen tähän mennessä ollut jokaisen juhannuksen mummolassa ja veneilemässä Porin saaristossa.
– Aamuisin lähdimme veneilemään, kävimme retkeilemässä, uimassa ja syömässä ja sitten illalla tulimme takaisin mummolaan, Kotiniemi muistelee edellisiä juhannuksiaan.
Saaressa oli myös yleinen kokko, ja juhannustaikojakin Kotiniemi yritti joskus tehdä. Yhden taian mukaan juhannusyönä näkee unessa tulevan sulhasensa, jos kerää seitsemän erilaista kukkaa tyynynsä alle.
– Juhannustaiat ovat aina epäonnistuneet! Keräsimme siskon kanssa kukat, mutta unohdimme aina laittaa ne tyynyn alle, Kotiniemi nauraa.

Yliopisto tähtäimissä

Ollikainen ja Kotiniemi ovat tunteneet toisensa ensimmäisestä luokasta asti.
– Kävimme saman alakoulun. Ja vaikka kävin Tampereella yläkoulun ja olen nyt Sammon keskuslukiossa, meidän ystävyytemme on säilynyt, Ollikainen kertoo.
Hän tähtää lukion jälkeen opiskelemaan oikeustiedettä yliopistoon.
Kotiniemi puolestaan käy Ylöjärven lukiota.
– Suunnitteilla olisi lähteä opiskelemaan suomen kieltä ja kirjallisuutta yliopistoon. Haluaisin äidinkielen opettajaksi, Kotiniemi paljastaa.

Kesätöiden saaminen haastavaa

Kumpikaan tytöistä ei saanut kesätöitä.
– Olin viikon lastenleirillä ohjaajana, mutta loppukesän olenkin sitten vapaalla, Ollikainen naurahtaa.
Töitä ei tullut, vaikka hän on jo täysi-ikäinen ja hänellä on hygieniapassikin.
– Minulta puolestaan olisi vaadittu 18 vuoden ikää. Harmitti, koska täytän vasta elokuussa. Kavereistanikin vain harva sai töitä kesäksi, Kotiniemi kertoo.
– No mutta nyt on ainakin aikaa lukea ylioppilaskirjoituksiin!
Kesän aikana Kotiniemi aikoo myös olla kavereiden kanssa, sukuloida ja tietenkin juhlistaa kauan odotettua 18-vuotissyntymäpäiväänsä.
Ollikainen oli toukokuussa tyttöporukalla pidennetyn viikonlopun Ranskassa, ja tämän kuun lopussa hän aikoo vielä lähteä Tanskaan Roskilde Festivalille kaverinsa kanssa.
Kotiniemikin suunnitteli alun perin lähtevänsä Kalajoen Juhannukseen, mutta tuli huomattavasti halvemmaksi jäädä Ylöjärvelle.
– Suunnittelin myös lähteväni Weekend Festivalille, mutta silloin on samaan aikaan tätini häät, joten taitavat jäädä festarit tänä kesänä välistä!
– Aina pyritään siihen, että tästä tulee paras kesä ikinä, Ollikainen toteaa.
– Kesän alussa on hirveästi suunnitelmia, ja loppukesästä huomaa, ettei ole tehnyt mitään, Kotiniemi nauraa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?