Ylöjärven Lakialasta kotoisin oleva motocrosskuljettaja Jere Haavisto koki viime viikolla kauhun hetkiä. Nokialla harjoittelemassa ollut suurlupaus kaatui pyörällään niin pahasti, että edessä oli sairaalareissu.
Haaviston piti tällä viikolla tehdä debyyttinsä MX2-luokan SM-osakilpailussa, mutta nyt se jää todennäköisesti väliin.
Motocrossin EMX150-luokan Euroopanmestaruussarjassa kilpaileva Manninen Bros Honda -tiimi on elänyt kesäkuussa varsin synkkiä aikoja. Puolisentoista viikkoa sitten tallin kuljettaja Matias Murto mursi onnettomuudessa kätensä, ja nyttemmin sairastuvalle on joutunut myös suurlupaus Jere Haavisto.
Vasta 15-vuotias Haavisto oli viime viikon tiistaina Nokian motocrossradalla harjoittelemassa 250-kuutioisella pyörällään, kun hän yllättäen menetti menopelinsä hallinnan täysin. Seurauksena oli erittäin rajun näköinen kaatuminen ja matka Tampereen keskussairaalaan.
Haavisto selvisi hurjasta rytäkästään suhteellisen pienillä vahingoilla. Nuorukainen kertoo Instagram-sivullaan saaneensa pieniä murtumia selkänikamaansa ja lapaluuhunsa, minkä lisäksi hänen keuhkonsa ja pernansa saivat kovan tällin.
Haavisto vietti kaatumisensa jälkeen jonkin aikaa tarkkailussa, mutta on nyttemmin kotiutunut sairaalan pediltä.
Ylöjärveläisen pomo, tiimipäällikkö Kusti Manninen kommentoi tapausta lyhytsanaisesti.
– Onhan tämä uskomattoman huonoa onnea. Taannoin ajetun Englannin EM-kilpailun jälkeen kaikki näytti vielä todella hyvältä, kun Haavisto johti sarjaa ja Murto oli kolmantena. Näillä näkymin ainakin Murto joutuu jättämään Saksan osakilpailun väliin, mutta sairausloman pituudesta ei vielä ole tietoa, monessa liemessä keitetty Manninen manailee.
Tavoitteena EM-menestys
Jere Haavisto lukeutuu suomalaisen motocrossin kuumimpiin tulevaisuuden lupauksiin. Ensimmäisen kerran crossipyörää jo kolmevuotiaana kokeillut lakialalainen on tällä hetkellä ikäluokkansa nopein kuljettaja Euroopassa.
Jo 10–11-vuotiaiden junioreiden MXC/C-luokassa Haavisto oli parhaimmillaan toinen, mutta todellista suurmenestystä nuorukainen on alkanut saavuttaa parin viime vuoden aikana. MXC/B-luokasta nuori hurjapää voitti taannoin kaikki osakilpailut, ja menestystä on tullut myös Suomen Cupissa.
Viime vuonna Haaviston kausi katkesi EM-sarjan harjoituksissa sattuneeseen loukkaantumiseen, mutta tänä vuonna hän on jatkanut jälleen menestyksen tiellä. EMX150-luokan EM-sarjassa lakialalainen on neljän osakilpailun jälkeen ykkösenä.
EM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Saksan MM-motocrossin yhteydessä 22. kesäkuuta. Kaudella 2014 motocrossin MM-sarjan yhteydessä ajettavia EMX150-luokan kilpailuja järjestetään viisi kappaletta ja jokaisessa osakilpailussa ajetaan kaksi erää. Luokassa ajetaan Honda CRF150R -pyörillä, jotka Honda Motor Europe toimittaa jokaiseen osakilpailuun. Sarjan voittajalle Honda Europe tarjoaa tiimipaikan EMX250-sarjaan kaudelle 2015.
+++++
Lue Jere Haaviston tulevaisuuden suunnitelmista tarkemmin perjantaina 13.6. ilmestyvästä Ylöjärven Suvi -erikoislehdestä.