Viihtyvyyttä kotiin Kangaskuusta

19.05.2014 15:20

Elolla on suunta ylöspäin. Toukokuun toisella viikolla kauppakeskukseen avautui uusi erikoisliike, Kangaskauppa Kangaskuu. – Elossa on paljon potentiaalia. Sijainti ja kulkuyhteydet ovat sellaiset, että tänne on helppo poiketa, kommentoi liikkeen omistaja Teija Korppila.

20 Elon kaupat 1

Kangaskuun tuotteet ovat pääsääntöisesti sisustustekstiilejä, kuten verhokankaita, verhoilukankaita ja tyynyjä. Lisäksi myynnissä on ompelutarvikkeita sekä kaikkea verhojen ripustukseen liittyvää.
– Myynnin lisäksi palveluitani ovat tekstiilien suunnittelu ja ompelu sekä verhojen asennuspalvelu. Olen tehnyt myös julkisia töitä, kuten esimerkiksi verhoja päiväkoteihin ja kouluihin, Teija Korppila kertoo.
Hän tekee myös erikoistöitä, kuten moottorikelkan huppuja ja venekuomuja.
– Periaatteessa mitä vain, mitä kankaasta voi saada aikaan, lähinnä kuitenkin sisustustekstiilejä, Korppila tiivistää.
Valikoimassa on myös asustekankaita ja joitakin valmistuotteita, kuten tyynyliinoja ja säilytyspurkkeja.
– Lahjatavaraa on vaihtelevasti. Se puoli hakee vielä paikkaansa, Korppila selventää.
– Valikoima on kuitenkin hyvä. Varastoni sijaitsee Kurussa, ja jos jotain ei löydy, niin aina pystytään tilaamaan.

Tulevaisuus Elossa

Kangaskuu aloitti toimintansa jo vuonna 2008. Liike sijaitsi aiemmin Jämsässä, mutta kun rakkaus toi Korppilan Kuruun, liike muutti mukana.
– Katsoin kartalta sopivaa työmatkan pituutta. Sitten otin kankaat mukaan ja siirsin työpaikkani, Korppila nauraa.
Korppila harkitsi myös liikkeen siirtämistä Tampereen keskustaan tai uuteen Lielahtikeskukseen.
– Eloon on kuitenkin helppo tulla käymään ja asioimaan nopeasti. Lielahdessa puolestaan liikenne on tukkoista, Korppila perustelee valintaansa.
– Ja kun on uusi toimija täälläpäin, oli ylipäänsä järkevintä tuoda liike kauppakeskukseen, hän lisää.
Kaiken lisäksi Korppila oli kuullut positiivista palautetta Elon kauppakeskuksesta Jämsässä asti.
– Osa asiakkaistani Jämsässä ajaa Elon ohi esimerkiksi mökille ja pysähtyy käymään täällä, koska tässä on helppo poiketa. Lisäksi Elo on mukavan tuntuinen ja viihtyisä paikka.
Teija Korppila on luottavainen Kangaskuun tulevaisuuteen Ylöjärvellä.
– Ylöjärvi on muuttovoittoinen kaupunki, jonne rakennetaan paljon. Ja kun rakennetaan, niin tarvitaan verhoja, Korppila laskelmoi nauraen.
– Olen Elossa! Korppila vitsailee.

Kankaista hiplausterapiaa

Kangaskuun myydyimpiä tuotteita ovat sisustustyynyt sekä Clarken kankaat.
– Perusraitakuviot pysyvät aina suosiossa, mutta nyt suosittuja ovat myös pitsikankaat sekä lempeät ja romanttiset ruusukuviot.
Korppilan sanoin kangaskaupasta saa hiplausterapiaa.
– Kangaskaupoissa kankaita tunnustellaan. Asiakkaan täytyy tuntea kangas. Niin ei voi tehdä nettikaupoissa. Lisäksi kankaan oikea väri pitää nähdä itse. Tietokoneruudulta ei välttämättä näe kankaan oikeaa sävyä tai edes väriä.
Verhoilla vaihdetaan nopeasti huoneen värimaailmaa sekä tunnelmaa.
– Se fiilis on se juttu siinä. Kotona ollaan paljon, joten on tärkeää viihtyä siellä.