Iloisen pirskahtelevat naivistiset taulut ovat helposti lähestyttäviä, mutta niissä piilee myös ajatusta. Vuosikymmeniä ammattitaiteilijana pensselöineen Anita Backlundin työt syntyvät Kurun rauhaisassa syleilyssä ja menevät ostajille kuin kuumille kiville.
Päivä Kurun kaduilla on harmaa.
Sisällä eräässä omakotitalossa kuitenkin kuplii valoa, väriä ja hilpeyttä.
Ne kuplivat talon emännän, taidemaalari Anita Backlundin mielikuvituksessa ja maalauskankaalla.
Kokeneen ammattilaisen siveltimestä kihoaa kirkkaita ja kujeilevia, lempeän leikkisiä ja hullunkurisia naivistisia tauluja.
Ihmisläheistä lapsekkuutta
Naivismi eli lapsekkaalla kuvakielellä, väreillä, perspektiivillä ja ääriviivalla leikittelevä tyylisuunta on ollut Backlundin selkäytimessä alusta saakka.
Taideopintojen aikaan naista kehotettiin kokeilemaan muitakin tyylisuuntia. Oppivuosien jälkeen 1980-luvun alussa oli kuitenkin taas mietittävä suuntaa. Ratkaisevan sysäyksen antoi kirjaston kirja, jossa oli Hannu Konolan naivistisia töitä.
– Se kolahti vahvasti. Ajattelin, että herra jumala, tämähän on minun juttuni!
Tyylisuunnan pariin rohkaisi myös se, että Backlund arveli naivististen taulujen myyvän. Työllä oli pärjättävä. Ja hän osui oikeaan: taulut ovat menneet sitä mukaa kuin ne ovat syntyneet.
Backlund nauttii siitä, että naivismi taipuu kaikkiin aiheisiin.
– Se on myös helposti lähestyttävää. En nähnyt mieltä tehdä hirveän subjektiivista taidetta, jota vain minä ja kourallinen ihmisiä ymmärrämme.
Myös kuvakieli kiehtoo.
– Minussa on aimo annos sadun kuvittajaa. Perspektiivillä voi luoda kivoja efektejä. Värikkyydestäkin pidän. En ole koskaan ollut mikään mustavalkoisen grafiikan tyyppi.
Opintoaikojen naturalismi, grafiikka ja impressionismi jäivät sikseen, mutta naivistin lisäksi Backlundissa sykkii pieni ekspressionisti. Se tosin pääsee harvoin valloilleen, koska naivistiset taulut tuppaavat viemään kaiken ajan.
Backlundin päätyylisuunta kielii jotain naisen luonteesta.
– Kyllähän naivisteista sanotaan, että taulut ovat tekijänsä näköisiä. Kai tyyli kertoo jotain lapsenläheisyydestä ja ihmisläheisyydestä.
Myös huumori kuuluu Backlundin persoonaan. Erityisesti se pulppuaa satiirisissa töissä. Tuosta vain Jyrki Katainen taipuu pikkupojaksi, jolla on ylisuuret saappaat jalassa, ja Timo Soini, Paavo Lipponen ja Paavo Väyrynen räppäävät riehakkaasti.
Ei mitään lasten tuherrusta
Leikkisästä naivismista piisaa harhaan osuvia stereotypioita. Jo pelkän nimen perusteella kuvitellaan, että kyse on lasten tuherrusten tasoisista kuvista, joita kykenisi tekemään kuka vain.
Ennakkoluuloihin on Backlundkin törmännyt. Usein niitä on ihmisillä, jotka eivät ole perehtyneet taiteeseen.
– On myös vanhoillista ajattelua, että realismi on oikeaa taidetta.
Niin ikään virheellisiä oletuksia laukovat henkilöt, jotka eivät ole edes nähneet naivistisia töitä. Eikä tyyli kenties ole taiteesta kiinnostuneillekaan tutuimmasta päästä.
– Mutta onneksi naivismi on nousussa.
Yleensä ihmisten aatokset kuitenkin hyppäävät uusille raiteille, kun Backlund selittää, mistä on kyse.
Tyylisuunnassa on paljon lainalaisuuksia, jotka maalarin on hallittava.
– Siveltimen käytön ja kompositioiden on oltava hallussa. Pikkutarkka siveltimen käyttö vaatii paljon harjoittelua. Oikea valokaan ei ole simppeli juttu. Ja esimerkiksi taivasta, jota parhaillani teen, ei kyllä lapsi maalaa.
Naivismiin liitetään usein itseoppineet taiteilijat, mutta Backlundin mukaan tyyliin tarttuvat tätä nykyä ennen kaikkea ammattilaiset.
– Meillä on hallussa se, minkä pitääkin olla.
Vaikka naivistiset työt ovat helposti lähestyttäviä, niihin voi sisällyttää paljon piilomerkityksiä ja ajatusta.
– Töillä voi ottaa kantaa. Minäkin olen käsitellyt esimerkiksi ilmastonmuutosta. Vaatii ajattelutyötä, kun rakentaa kuvaa, johon haluaa jonkin viestin.
Kurulaistaiteilija näkee naivismilla terapeuttista voimaa. Se kutkuttaa nauruhermoja mutta herättää rutkasti muitakin tunteita.
– Runolliset työt vetävät hartaaksi, ja jokin työ voi itkettääkin.
– Naivismi on primitiivisen aitoa ja teeskentelemätöntä.
Ura ampaisi heti kiitoon
Kuvien teko on ollut Backlundilla verissä aina.
– Hetihän minulla oli kynä kädessä, kun synnyin.
Nainen päätyi kuitenkin ensin pankkialalle.
– Kun olin nuori, taiteilijan ammatti ei ollut vielä naisella tavallinen.
Eräänä päivänä hän kuitenkin tympääntyi tyystin pankkityöhön.
– Päätin tehdä jotain radikaalia ja otin lopputilin.
Seuraava askel vei Oriveden opistoon taidelinjalle.
– Kun ihmisellä on intohimo, ei sitä taida mikään pysäyttää, taiteilija hymyilee.
Lähtö Yhdysvaltoihin keskeytti opinnot Orivedellä. Rapakon takana nainen kävi ensin pari taidekurssia ja ryhtyi sitten opiskelemaan Norton Gallery the School of Artissa. Neidolle lohkesi stipendi, joka olisi vienyt hänet New Yorkin modernin taiteen kouluun, mutta äidin sairastuminen pakotti hänet palaamaan Suomeen.
Stipendin saatuaan Backlund tajusi, että taiteesta voisi tulla hänelle ihan oikeasti ammatti.
Kotimaassa ura lähti rullaamaan rivakasti. Taulut kävivät kaupaksi ja päätyivät lukuisiin näyttelyihin sekä kokoelmiin. Töistä painettiin postikortteja.
– Sain heti hyvät välittäjät. On ensiarvoisen tärkeää löytää itselleen välittäjä. Minulla kävi tuuri, kun kaikki lähti menemään niin lujaa.
Konkarin polku on tuonut tasaisesti leivän pöytään – mitä nyt lama-aika tiesi pientä notkahdusta. Toisinaan siivoustyön tuomille lisätienesteillekin oli tarvetta.
– Eihän taiteella koskaan tässä valtakunnassa rikastu. Mutta kun ei halua valtavia omaisuuksia ja materiaa, niin kyllä sillä yhden ihmisen elättää. Kyse on elämäntavasta.
Maalla naivistin kelpaa elää
Siellä täällä asunut Backlund asettui Kuruun vuonna 1999.
Hankkimassaan omakotitalossa hän sai ensi kertaa erilliset työtilat. Kurussa houkuttivat myös rauha ja luonto.
– Rauha on tärkeä asia suurelle osalle taiteilijoista.
Backlund nauttii tavallisten ihmisten seurasta. Taiteilijapiirit eivät houkuta.
– En tahdo fakki-idiootiksi. Täällä pysyn kiinni todellisessa elämässä. En istu vain kaljakapakoissa puhumassa jotain tähtitieteellistä, taiteilija nauraa.
– Saan levätä, kun voin puhua tavallisista asioista. Taiteellinen ajattelu on raskasta.
Kurulaiset ovat ottaneet maalarin hyvin vastaan. Raja-aitoja ei ole; ihmiset uskaltavat lähestyä taiteilijaa.
– Ja täällä on hyviä tyyppejä, joista saa luotua naivistisia hahmoja, maalari iloitsee.
Eikö kaupunki siis koskaan houkuta?
– Iso ei! Kapungin elämäntyyli ei välttämättä edes sopisi naivismiin.
