Lapsen kiintymys ja luottamus palkitsevat sijaisäidin mutkien ja murheiden lomassa. Kolmen biologisen ja neljän sijaislapsen äiti Sari Kiviranta tietää, ettei koko jälkikasvua voi kasvattaa samalla muotilla.
Kun kaksi ideaa muovautui kolmanneksi, vuorentaustalaisesta Sari Kivirannasta tuli sijaisäiti.
Alkuun Kivirantojen suunnitelmissa oli ryhtyä sijaislasten kesälomaperheeksi. Sitten he aikoivatkin kerran kuussa lapsia vastaanottavaksi tukiperheeksi.
– Minä ja mieheni olemme kasvatusalan ihmisiä, joten sijaisvanhemmuus ei ollut meille aiheena vieras. Meillä on kolme omaa lasta, ja mietimme, mitä haluamme elämässä lisää.
Pariskunnasta tuntui, että töissä lapsen elämään osallistuminen jäi puolitiehen.
– Halusin sitoutuneisuutta lapsen elämään. Tahdoin haastaa vanhemmuuttani.
Tutustumiskäynnillä sosiaalityöntekijä kysyi tyttäriltä, miltä tuntuisi, jos perheen arkeen tulisi silloin tällöin sijaislapsia.
– Tytär vastasi: ”Tyhmä ajatus.” Olimme mieheni kanssa, että apua. Mutta tytär jatkoikin: ”Olisi kurjaa luopua lapsista viikonlopun jälkeen. Toivoisin, että lapset tulisivat meille kokonaan.”
Niinpä vuonna 2008 perhe täydentyi kolmella sijaislapsella ja vielä vuonna 2011 yhdellä.
Kaksi ensi ideaakin toteutuivat takautuvasti, kun perhe oli jonkin aikaa tukiperheenä ja kun se viime kesästä saakka on ollut kesäperhe.
Emotionaalista äitiyttä
Sijaisäitiys ei suinkaan ole mutkatonta.
– Ensinnäkin se on jaettua äitiyttä. Sijaisäidillä on oikeus ja velvollisuus pitää yhteyttä lapsen biologiseen äitiin. Aina tämä ei ole helppoa, ja sijaisäiti joutuu puntaroimaan, mikä on lapsen etu.
Kyse on myös julkisesta äitiydestä. Sijaisvanhemman on oltava avoin viranomaisille, sosiaalityöntekijöille, terapeuteille…
– Tavallisia vanhempia ei valvota, mutta sijaisvanhemmuuden pitää kestää tarkastelu.
Sijaislapsi ei tule perheeseen tyhjänä tauluna. Kasvatuksessa on otettava huomioon lapsen historia.
– Sijaislasta ei voi kasvattaa samalla muotilla kuin biologista lasta.
Kiviranta kuvaakin sijaisäitiyttä hyvin emotionaaliseksi äitiydeksi.
– Sijaisäiti on lapsen kaiken surun, vihan ja pelon kohde – tai jakaja.
Lapsen tukaluus on vanhemmankin tukaluus. Aikuisen on opittava näkemään pienokaisen vaikean käytöksen tai selittämättömän surun taa. Tähän voi vierähtää vuosiakin.
Toisaalta se hyvä, mitä sijaisvanhemmuus antaa, voittaa kaikki harmit ja vaikeudet.
– Parasta on se, kun löytyy yhteys ja syntyy luottamus, ymmärrys ja syvä kiintymys. On jännää huomata itsestäänkin, kuinka syvät tunteet syntyvät vierastakin lasta kohtaan. Ei lapsen tarvitse olla masuasukki.
Äitiä ilahduttaa nähdä, kuinka kaikki palaset limittyvät eheäksi paletiksi: sijaislapsesta tulee osa perhettä, ja samalla biologinen perhe kuuluu kuvioon.
Äitiyden monet kasvot
Vaikka äitiydessä on aina tietyt peruspilarit, sijaisäitiys on monella tapaa erilaista kuin biologinen äitiys.
22-vuotiaana äidiksi tullut Kiviranta tietää, että nainen kasvaa biologisen lapsen äidiksi pienokaisen alkumetreiltä saakka. Sijaislapsen kanssa on kasvettava äidiksi ihmiselle, jonka elämään nainen ei ole aiemmin kuulunut.
– Biologisella lapsella on äitiin luontainen kiintymys. Sijaislapsen kanssa kiintymys rakennetaan.
Sijaislapsen suku, luonteenpiirteet ja periytyvät taidot sekä biologisen perheen arvomaailma ja elämäntyyli ovat jotain uutta, mitä on opittava.
Sijaisperheessä on myös mietittävä erityisen tarkasti epäoikeudenmukaisuuden käsitettä. Tasapäisyys ei välttämättä olekaan oikeudenmukaisin vaihtoehto. Joskus on kohdeltava lapsia eri tavoin kunkin yksilöllisen tarpeen mukaan. Tämä kuitenkin vaatii selittämistä lapsille.
Useanlaisen äitiyden eläminen on laajentanut Kivirannan näkemystä äitinä olosta.
– Olen oppinut, mitä vanhemmuudessa pitää välttää ja mitä korostaa.
Kivirannan äitiys on myös löytänyt aiempaa tunteellisemmille vesille.
– Olen tajunnut yhä paremmin, mitä tarkoittaa lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus.
Nainen on huomannut, että äitiys voi olla terapeuttista. Vanhemmalla voi olla eheyttäjän rooli.
– Lokakuussa äitiyteni laajenee entisestään, kun minusta tulee isoäiti, Kiviranta väläyttää hymyn.
Kivirannasta äitiydessä on tärkeintä rehellisyys ja mukautuvuus.
– Äitiys ei ole täydellisyyttä. Ja jokaiselle lapselle on osattava olla ehkä vähän erilainen äiti.
Valmentaja avaa kuvaa arjesta
Kivirannan sijaisäitiys ei jää vain perheen piiriin. Nainen myös valmentaa sijaisvanhemmiksi aikovia.
– Tiedän, että pelkästään Pirkanmaan alueella on paljon lapsia, jotka tarvitsevat koteja.
Kiviranta haluaa houkutella lisää vanhempia kiehtovaksi kokemaansa maailmaan. Toisaalta hän tahtoo antaa arjesta realistisen kuvan, jotta perheet tietävät, mihin ovat ryhtymässä.
– Jokaisella lapsella on oikeus valmennettuun vanhempaan. Biologistenkin lasten vanhemmat käyvät äitiysneuvolassa.
Valmennuksesta jää eväitä Kivirannan omaankin käteen.
– Joka kerran, kun puhun valmennuksessa, näen jotain uutta meidänkin perheestämme. Se on todella voimaannuttavaa. Kehityn itsekin.
Valmennuksissa Kiviranta on helpotuksekseen huomannut, että kaikki painivat samojen kysymysten äärellä.
Musiikista kanava tunteille
Sijaisvanhemmuudelle sydämensä antanut ulottaa sijaislapsiteeman myös harrastukseensa.
Musiikkiterapeutiksi kouluttautunut ja kappaleita tekevä Kiviranta näet teki taannoin tukun sijaislasten tuntoja käsitteleviä lauluja musikaaliin.
Kivirannalle musiikki on keino nollata ajatuksia ja pureskella meneillään olevia hetkiä elämässä. Hän halusi antaa saman kokemuksen vekaroille.
– Kappaleet syntyivät lasten tunteiden ja pohdintojen pohjalta. Musiikki koskettaa. Se läpäisee panssareita.
Teeman käsittely taiteen keinoin antoi äidille itselleenkin analyysin avaimia ja perspektiiviä.
– Musiikin avulla pystyn käymään aihetta läpi hyvinkin syvällisesti. Se auttaa itkemisessä ja nauramisessa. Kappaleen työstäminen synnyttää kanavan, josta tunteet tulevat pihalle. Se puhdistaa.
Comments are closed.