Viidenkympin virstanpylväs ei ikiliikkuja Hannu Kujanpäätä pysäytä. Juuri pyöreitä täyttänyt opettaja, pääluottamusmies, valmentaja, kotiseutuihminen ja ties vaikka mikä pysyy vedossa, kun pitää rattaat rullaamassa. Synttärikekkereitäkin touhumies kyhäsi ystävilleen ja työtovereilleen kaksin kappalein, vaikka aikoi ensin jättää juhlinnan väliin.
Vaikka Hannu Kujanpäällä on 50 vuotta lasissa, herran akuista ei virta ehdy.
Vuorentaustan koulun teknisen käsityön opettaja ja julkis-
alan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn pääluottamusmies jaksaa pyörittää yhtä jos toista projektia ja harrastusta.
– Virran olemassaolo on kai verenperintöä, mies viittaa isäänsä ja isoisäänsä.
Nämä olivat Pohjanmaalla todellisia maaseutuaktiiveja niin työssä kuin luottamustehtävissä.
– Mitä enemmän on projekteja ilmassa, sitä paremmin ne ruokkivat minua. Olen sitä ihmistyyppiä, että jos on vähän verkkoja vesillä, en saa itsestäni oikein mitään irti.
Vaikka tulessa piisaa rautoja, Kujanpää ei hosu puolivaloilla.
– Onnistuminen auttaa saattamaan projektit loppuun saakka. En kasaa hommia vaan teen ne ajallaan. Muuten tulisi ahdistunut olotila.
Hektinen kouluarki ei verota miehen energiaa, päinvastoin.
– Saan virtaa lasten ilosta ja oppimisen halusta sekä heikohkosti muussa koulunkäynnissä kuin käsityössä pärjäävien itsetunnon nostamisesta.
Virran suunta ja muoto ovat muuttuneet ajan mittaan. Nuorena opettajana Kujanpää miltei asui koululla. Lasten saannin myötä aikaa oli lohkaistava jälkikasvullekin. Kun oman luokan luotsina olo loppui ja aineenopettajuus alkoi, kontakti opetukseen muuttui: enää ei ole luokkaperhettä, mutta nyt perhettä on koko koulu, kun kuvaan on tullut oppilaskunnan hallituksen vetämistä, johtokuntatyötä, opettajien kouluttamista, opetussuunnitelmauudistusta ynnä muuta.
– Ikä ei ole vähimmässäkään määrin rasite. Ratkaisevaa on, millaisia haasteita on tarjolla.
Synnynnäinen opettaja
– Se on se äidinmaito, Kujanpää selittää päätymistään opettajaksi.
Vielä viidentoista vanhana opettajaäidin ja -isän poika tuskaili perheen niukkaa elantoa ja vannoi, ettei ryhdy maikaksi.
– Kun tuli muutama vuosi lisää, tajusin, että lasten parissa työskenteleminen on minun juttuni, nuorukaisena partiota ja koulukerhoja vetänyt sekä koulun juhlia järjestänyt mies muistelee.
Kujanpäätä ruokkivat opettajan työssä niin antamisen kuin saamisen ilot.
– Haluan antaa oppilaille kaiken sen osaamisen, jonka olen itse saanut lahjana tai joka on kokemuksen myötä karttunut. Taitoaineen opettaminen on hyvin palkitsevaa, kun pystyn antamaan lapselle konkreettisia asioita.
Opettaja tahtoo, että myös välittäminen virtaa lapsille.
– Oppiminen ei ole pelkkää käskyttämistä. Oppilaan on oltava prosessissa mukana, ja silloin hän vasta oppiikin!
Oppilailta luotsi saa suoran palautteen. Oli se kiittävä tahi ei, Kujanpää arvostaa sitä.
Ollessaan oppilaiden kanssa maikka oppii itsekin.
– Oppimista ei aina tiedosta, mutta sen huomaa, jos onnistumista tai epäonnistumista miettii jälkeenpäin.
Kujanpää on ahertanut opettajana 25 vuotta. Lapset, työn vaihtelevuus ja luottamusmieshommien tarjoama ymmärrys ammattia ympäröivistä tekijöistä ovat pitäneet mielenkiinnon yllä.
Kaikki opetustyön muutokset eivät silti miestä riemastuta.
– Siihen on tullut niin paljon uutta näkökulmaa, että pelkään perusopetustyön jäävän aina vain vähemmälle. En väheksy sitä, että koulut tekevät kasvatustyötä, mutta kouluilla on liikaa muiden instanssien tehtäviä. Koulun tehtävä ei ole kodin kasvatustyö vaan sen tukeminen. Opetustyöhön on tullut myös paljon paperihommia.
Muutokset eivät ole vieneet Kujanpäältä homman makua, mutta opettajaksi aikovan poikansa kanssa hän on puhunut niistä.
– En väheksy tätä ammattia mutta tuon realismia.
Pulmia ratkova linkki
Pääluottamusmiestyö virittää koulumaailman rinnalle aivan oman ulottuvuutensa.
– Päivisin leikin lasten kanssa ja iltaisin tappelen aikuisten kanssa, Kujanpää letkauttaa.
Työmyyrä houkuteltiin luottamusmieshommiin ammattiliiton rivijäsenen penkiltä. Takana on jo 24 vuotta pestissä.
– Suurin innoittaja olivat muiden järjestöjen kokeneet naispääluottamusmiehet, kuten Liisa Schali ja Kaija Manninen.
Pääluottamusmies valvoo, että työ- ja virkaehtosopimuksia sovelletaan ja noudatetaan kuten pitää. Hän neuvoo työntekijöitä ja auttaa pulmien ratkomisessa.
– Aikanaan alkoholi aiheutti tosi paljon ongelmia työsuhteissa. Nyt tätä tapahtuu onneksi ani harvoin. Nykyään yleisin ongelma ovat ihmisten väliset kommunikointivaikeudet. Yhteiskunta on kylmennyt, ja avoimuus sekä asioiden lämminhenkinen eteenpäin vieminen puuttuvat.
Vaikka työ on usein konfliktien täyttämää, mies muistuttaa, että hänen tehtävänsä olisi olla linkkinä työntekijän ja työnantajan välissä.
– Jos kaikki menee hyvin, myös työnantaja hyötyy.
Kitkainen ja byrokraattinen touhu ei kuitenkaan ole niin kaukana koulutyöstä ja tekemisen meiningistä kuin ehkä alkuun vaikuttaa. Kummassakin työssä ollaan ihmisten kanssa, autetaan ja neuvotaan.
Yhteisöjen ystävä
Touhukkaan luonteen rattaat eivät pysähdy vapaa-ajallakaan.
Harrastuksekseen mies valmentaa lapsia yleisurheilussa, on mukana kotiseututyössä Ylöjärvi-Seurassa sekä laulaa kuorossa ja kvartetissa.
Valmentajan tie urkeni Kujanpään lasten urheiluharrastuksen myötä. Opettaja ei tainnut päästä karvoistaan:
– En osaa olla kentän laidalla kahta kättä heiluttaen. Minun on pakko päästä mukaan.
Opettajan ammatti on ollut iso etu valmentamisessa.
Kotiseutuyhdistys imaisi miehen yllättäen aivan uuteen maailmaan. Hän ei ollut alkuperäinen ylöjärveläinen eikä kotiseutuihminenkään, mutta lasten kanssa tehdyt Ylöjärvi-aiheiset projektit poikivat kutsun yhdistysriveihin, puheenjohtajaksikin.
– Olen aina tykännyt olla eri-ikäisten ihmisten kanssa. He tuovat elämänkokemuspiiriin uusia ulottuvuuksia.
Niin Kujanpään työstä kuin harrastuksista paistaa yhteisöllisyys. Lauluharrastus kuitenkin tarjoaa yhteisöjä arvostavalle jotain omaa, itselle pyhitettyä, vaikka toki kuorossakin ollaan porukassa.
– Kuoroharjoitukset ovat nollaushetkeni. Niissä en ajattele työehtosopimusta – juuri ollenkaan.
Viidenkympin rajapyykin ylittänyt mies haluaa pysyä aktiivisena tulevinakin vuosina. Hän tosin ymmärtää, ettei joka paikkaan voi revetä.
– En osaa olla vain rivijäsen, mutta ehkä sellaiseksi pitäisi oppia. Ja olen minä nyttemmin osannut jakaakin vastuita. Onko se ikä sitten sitä?
