Marja-Liisa Hämäläinen sai vuoden 1978 kevättalvella runsaasti postia, kuten kaikki muutkin Lahden MM-hiihdoissa Suomen voitokkaassa viestijoukkueessa hiihtäneet naiset.
Kirjeiden ja korttien sävy vain oli hieman erilainen kuin Taina Impiöllä, Hilkka Riihivuorella ja Helena Takalolla.
Yhdessä luki: ”Lehmille on oma sarjansa maatalousnäyttelyissä. Haista paska!”
Marja-Liisa luki ja itkien kysyi valmentajaltaan Sulo Revolta, voivatko ihmiset olla tällaisia. Repo vastasi, että kaipa ne voivat – nehän tässä voittivat.
Niin – voittivat. Marja-Liisa oli hävinnyt toisella osuudella minuutin muille kärkijoukkueille, mutta Riihivuoren ja Takalon raivokkailla hiihdoilla suut oli käännetty hymyyn.
Piti odottaa kuusi vuotta ennen kuin ujosta maalaistytöstä kasvoi Sarajevon olympiakisojen kiistaton kuningatar kolmine kultamitaleineen.
Marja-Liisan tarina oli tietysti täysin poikkeuksellinen, sillä hänen konettaan eli fyysistä suorituskykyään ei pelkällä harjoittelulla tai vuoret siirtävällä itseluottamuksella hankita. Se pitää saada syntymälahjana.
Tulipahan vain tuokin tarina mieleen tässä talven loppurippeillä seuratessani Anne Kyllöstä, jonka piti tällä kaudella lyödä ryminällä läpi maailman kirkkaimpaan eliittiin.
Ei lyönyt, vaan suorastaan romahti Sotshin olympiakisoissa sairasteltuaan ennen niitä. Kuinkahan moni penkkiurheilija manasikaan olympiaviestin aikana Kyllösen alimpaan hornaan, kun tämä jäi osuutensa toisella puoliskolla pahasti.
Siitäkin noustiin, ja mitali otettiin. Paitsi, ettei sitä ottanut yksikään hänen arvostelijansa, vaan Anne, Aikku, Kerttu ja Krista.
Ainakin vaikutti siltä, että muut hiihtäjät hyväksyivät Kyllösen epäonnistumisen arvokilpailuissa asiaan kuuluvaksi sivujuonteeksi.
Olisivathan he voineet jossitella menetetyllä kullalla, kun Norja oli pudonnut täysin odottamatta mitaleiltakin.
Vaan eivätpä tehneet niin, vaan antoivat Annelle täyden oikeutuksen iloita mitalistaan. Niin tekivät 36 vuotta sitten Taina, Hilkka ja Hellu sekä päävalmentaja Immo Kuutsa.
”Uskotko sie, että miusta tullee joskus hiihtäjä?” Marja-Liisa oli kysynyt Kuutsalta tultuaan osuudeltaan vaihtoon Lahdessa.
Ja olihan Immo uskonut. Hän ja Repo tiesivät, millainen timantti ikuiseksi epäonnistujaksi jo leimatussa nuoressa naisessa piili.
Se piti hioa esiin.
Kuutsaa pidettiin hieman outona lintuna, mutta kukaan ei kyseenalaistanut hänen tietämystään ja ihmistuntemustaan. Tietenkin sukset menivät välillä ristiin, mutta aina ne saatiin sojottamaan eteenpäin.
Kuutsa oli väleissä kaikkien kanssa ja seurasi aikaansa herkeämättä. Menetelmistä en halua kirjoittaa sanaakaan, koska niiden penkomisen aika yksinkertaisesti on ollut ja mennyt.
Suomalaisessa urheilussa on vaikuttanut muitakin samantyyppisiä päävalmentajia: ensimmäisinä mieleen tulevat Kalevi Numminen jääkiekkoilussa, Matti Pulli mäkihypyssä, Into Turvanen yleisurheilussa ja Henrik Dettmann koripalloilussa.
Herrasmies, entinen huippupakki Numminen muutti koko suomalaisen jääkiekkoilun kurssin kohti ammattimaisuutta. Jokaisesta saavutetusta kuudesta olympiamitalista kuuluu pikkupala hänelle.
Pulli lienee ainut ihminen, johon Matti Nykänen oikeasti on koskaan luottanut. Ja toisinpäin: ainut, joka on ollut hänen luottamuksensa arvoinen.
Ilman laaja-alaisesti sivistyttä Dettmannia nykyinen koripallomaajoukkueemme olisi vain lauma siellä täällä säntäileviä yksilöitä.
Ronski kansanmies Turvanen ei täytä nykyajan mediaseksikkyyden vaateita, mutta hänkin osasi tarvittaessa olla hienotunteinen.
”Inski” oli nähnyt Sydneyn olympiakisojen valmistavalla leirillä kuulantyöntäjä Arsi Harjun rakettimaisesti nousseen kunnon, joka räjähti kaikkien tietoisuuteen aamukarsinnassa.
Mitä teki ”Inski” saatellessaan Arsia finaalin kokoontumishuoneeseen? Läpsyttelikö poskille? Hakkasiko olalle? Pottuiliko täyttääkseen Arsin adrenaliinilla? ”Inskiltä” sekin olisi onnistunut, mutta ei, ei ja ei.
Hän näytti Arsille paperilappua, jossa luki kuulantyönnön palkintojenjaon kokoontumisaika ja -paikka. Ei muuta. Ei sanaakaan.
Suomalainen huippuhiihto nosti tänä talvena komeasti päätään. Niin tapahtui päävalmentajasta huolimatta.
Nyt pitää siihen tehtävään löytää ihminen, joka tekee Anne Kyllöselle, Lari Lehtoselle ja muutamalle muullekin saman kuin Immo Kuutsa Marja-Liisa Hämäläiselle.
On päävalmentajia ja
pään valmentajia.
Kommentointi on suljettu.