Leila Karttusen ohjaama musiikkinäytelmä Kohtalon tango kertoo säveltäjälegenda Unto Monosen lyhyeksi jääneestä elämästä ja naisista 1960-luvun tango-Suomessa. Näytelmässä kuullaan maestron kappaleita Satumaasta Lapin tangoon.
Popliinitakki, baskeri ja silmälasit – siinä säveltäjämestari Unto Monosen taiteilijakuva, joka on syöpynyt mieliimme. Niin kuin ne tuhannet savuisten kahviloiden levysoittimet, jotka kolikoilla tankattuina julistivat unelmien Satumaata joka niemessä, notkossa ja saarelmassa.
Tangotaiteen Salieri ja Mozart, kannuksensa hankkinut ammattilainen Toivo Kärki ja luomumuusikko, siniseltä taivaalta melodiansa ammentanut Unto Mononen olivat 1960-luvun tangohuuman arkkitehdit.
Kärkeä ihailevan Monosen mollikaihossa tiivistyi perisuomalainen mielentila: hartiat köyristävä surumielisyys ja kulmat kurtistava alakulo.
Epäonnistunut kitarisaleikkaus hiljensi Unton laulu-uran, mutta säveltäjän taivalta se ei estänyt. Evakkopojan epävarmuus ja kaipaus kanavoituivat tunteikkaisiin tangoihin.
Levottomasti paikkakuntien välillä sahanneen taiteilijan viimeiset vuodet kuluivat juomis- ja luomisvimmassa. Soittokeikat vaihtuivat parantola- ja sairaalamatkoiksi. Kohtalon tango rahisisi liian pian Monosen soittimessa.
Satumaasta kangastus
Jorma Kairimo, Jukka Pakkanen ja Turo Unho ovat kirjoittaneet Kohtalon tangon Unto Monosen lyhyeksi jääneestä elämästä, naissuhteista ja itsetuhoisesta käytöksestä. Tarina alkaa kahden ”portinvartijan”, taivaallisen (Keijo Kuivanen) ja sen toisen, punahäntäisen (Arto Puikkonen), kisaillessa säveltäjämestarin sielusta. Unto kelaa elämäänsä takaisinpäin ja avaa tapahtumia sävellysten ja sanoitusten takaa.
Mononen on tyypillinen alkoholisti, jonka itsetunto vaihtelee maailman parhaasta tangosäveltäjästä roskakoriin rutistettuun nuottipaperiin.
Suhteet sujuvat, jos naiset ovat valmiita nostamaan taiteilijan kaapin päälle, unohtamaan lipsumiset parisuhteessa ja hyväksymään vapaat kotiintuloajat.
Vaimo Sirkka (Taru Toivonen) jaksaa aikansa, ja kun ei jaksa, siitä jatkaa Leila (Rosa-Maria Melin). Kukapa ei tuollaisilla tangoilla saisi naisia lakoamaan jalkojensa juureen, vaikka se satumaa paljastuisikin pian kangastukseksi.
Uhkaava rokkiaalto
Unto Monosen aikalaiset ovat kuvanneet miestä ujoksi mietiskelijäksi, toiset iloiseksi velikullaksi.
Jukka Mattilan esittämä Unto on lähempänä mietiskelijä Monosta. Tulkinta on sellaisena vähän yksitotinen mutta varma ja kielellisesti täsmällinen.
Ohjaaja Leila Karttusella on ollut onni saada laulavat näyttelijät omasta teatteristaan. Keijo Kuivasella on syvä tangoääni, ja hänellä on päävastuu tangojen taivutuksesta Kauko Kulmalan haitarin säestämänä. Komeita kappaleita kuullaan tusina.
1960-luvun lopulla rock-musiikki löi surffiaallolla päin tangotannerta, ja tätä uhkaa näytelmässä väläytellään maestrolle useaan otteeseen.
Arto Puikkonen purskauttelee rokkikipaleita mainiolla tavalla. Puikkosella on selkeä ääni ja kaunis vibra. Häntä olisi voinut kuulla enemmänkin.
Taru Toivosen tunteikas laulu sopii kaihoisiin kappaleisiin. Ari Räikkönen on luonteva näyttelijä, jolla on miellyttävä puheääni. Unto Mononen kuoli oman kätensä kautta vuonna 1968 vain 38-vuotiaana. Traagisen tapahtuman syyksi epäiltiin vahingonlaukausta.
