Ylöjärven ytimessä mutta silti metsän suojaisassa katveessa päiväkodin johtajana työskentelevä Helena Hieturi on kahden ison etapin äärellä. Lasiin tuli juuri pyöreät 50 vuotta, ja kesän koittaessa päiväkoti, jonka väkeen nainen on kuulunut uransa alusta saakka, sulkee ovensa.
Lukion ja kansanopistovuoden jälkeen Helena Hieturilla oli kiikarissa ihmisläheinen ammatti.
Nuori nainen haki useaankin oppilaitokseen mutta oli kovin iloinen, kun paikka irtosi juuri Tampereen lastentarhanopettajaopistosta.
– Olin hoitanut nuorena lapsia kesätöissä. Kun olin itse pieni, kävin seurakunnan päiväkerhossa ja ihailin kovasti hoitajaa. Lisäksi ystäväni oli alalla, joten häneltä sain käytännön tietoa työstä. Pystyin vertaamaan, kuinka tiedot vastasivat haave- ja mielikuviani.
Työssä kiehtoi mahdollisuus vaikuttaa ruohonjuuritasolla lasten ja perheiden hyvinvointiin.
– Näen tämän työn hyvin toiveikkaaksi.
– Yhtäältä on päivähoitolait, -asetukset ja -säädökset, mutta niiden alla minua viehättää työ, jossa saa itsenäisesti suunnitella ja toimia. Myös yhteistyöverkosto esimerkiksi neuvolaväen ja perhetyöntekijän kanssa tekee työstä kiehtovaa.
Valmistuttuaan vuonna 1987 neito pääsi Soppeenkatajan päiväkotiin. Pian irtosi vakipaikka. Johtajan pallilla hän on istunut parikymmentä vuotta.
Herkät korvat ja silmät
Hyvä päivähoito vaatii ennen kaikkea herkkiä tuntosarvia.
Konkari korostaa, että lasten parissa on otettava huomioon sopivassa suhteessa ja tasavertaisesti kunkin lapsen ja perheen yksilöllisyys ja toisaalta ryhmän yhteisöllisyys.
– Pienessä päiväkodissa voimmekin ottaa hyvin huomioon lasten ja perheiden toiveita, tilanteita ja tarpeita.
Hieturi haluaa taata jokaiselle lapselle jakamatonta aikaa.
– Ja tilanteissa, joissa kiireen tuntu on hiipimässä jostain esiin, täytyy osata valita kaikista tärkeimmät asiat. Kun pieni lapsi on tässä edessä, pitäisi miettiä, mikä lapsen silmin on tärkeää.
Lasten hyvät vertaissuhteet kuuluvat päiväkotiin.
– Aikuinen varmistaa, että kaikki pääsevät mukaan leikkiin, mutta antaa lapselle myös mahdollisuuden olla omassa rauhassa.
Riittävä ulkoilu sekä tilat ja aika leikille ovat tietysti päivähoidon ydintä.
Hieturi muistuttaa, että myös aikuisten tapa työskennellä yhdessä heijastuu lasten ilmapiiriin. Kitkaton työ luo lapselle turvaisan olon.
Näitä hoitajan omia nyrkkisääntöjä Soppeenkatajan päiväkotikin noudattaa. Lisäksi hoitopaikka satsaa muutamaan erityisosa-alueeseen.
Se järjestää parin lähipäiväkodin kanssa puutarhakaupungin basaari -tilaisuuksia, joissa eri kulttuuritaustoista tulevat perheet tuovat esiin kulttuuriaan. Lisäksi päiväkoti järjestää työpajatyyppisiä vanhempainiltoja, joihin saapuu tulkkeja.
Hoitopaikka oli myös ruokakasvatuksen pilottihankkeessa ja otti opit pilotin jälkeenkin omikseen.
Päiväkodin kolmesta pienryhmästä kaksi vuorottelevat Tunteellinen siili -ryhmässä, jossa harjoitellaan tunteiden tunnistamista, sanallistamista ja ilmaisemista.
Muuttuvan maailman kelkassa
Pitkä ura on suonut Hieturille näköalapaikan alan muutoksiin.
– On tiettyjä perustärkeitä asioita, jotka pysyvät samoina, konkari aloittaa.
– Mutta ehkä nyt nähdään vielä aiempaa selkeämmin ”asiakkaana” lapsen lisäksi koko perhe. Tämä on hyvä muutos, hän jatkaa.
Näkökulma on hievahtanut aikuisen aatoksista lapsen mielenmaisemaan. Kun ennen aikuinen suunnitteli arjen teemoittain ja varsin seikkaperäisesti pitkälle eteenpäin, nyt kuunnellaan yhä enemmän lasta ja seuraillaan tilanteista kumpuavia ideoita ja tarpeita.
– Tietysti vieläkin aikuisen tehtävä on laajentaa lapsen kokemusmaailmaa, mutta se, miten asioita suunnitellaan on muuttunut. Tämä on merkittävä muutos.
Luotsi on varovainen ottamaan kantaa viime vuosien kuumana perunana höyrynneeseen havaintoon, että levottomuus ja ongelmat olisivat lisääntyneet kouluissa ja päiväkodeissa.
– Pitää olla varovainen sen kanssa, kuinka aika kultaa muistoja. Haluan varoa sitä, että vanha täti tässä sanoo, kuinka asiat olivat ennen. Nämä ovat myös monimutkaisia asioita. On vaikeaa arvioida, mikä johtuu mistäkin.
Hieturi myöntää, että elämä muuttuu. Perheiden tilanteet, kasvatustavat, arki ja lähiverkostot ovat monelta osin toisenlaisia kuin ennen.
– Tämä voi vaikuttaa lapsiin. Kaikkina aikoina on kuitenkin ollut tilanteita, joissa perhe ja lapsi kaipaavat erityistä huolenpitoa, hän muistuttaa.
– Ja nyt meillä on hyvä tilanne, kun on tarjolla apua varhaiskasvatuksen perhetyöntekijältä.
Maailman muutoksiin Hieturi varautuu täydennyskoulutuksin.
– Niiden avulla pysyy selvillä ajan ilmiöistä ja tutkimuksista.
Myös yhteistyöverkostot laajentavat näkökulmaa.
– Tärkeä roolimme on, että luomme toiveikkuuden ilmapiiriä. Elämä on elämää. On asioita, joihin voi yrittää vaikuttaa, ja toisaalta tosiasioita, joista mietitään, kuinka niistä selvitään.
Avoin katse tulevaan
Hieturin ura on nyt taitekohdassa. Pitkäaikainen työpaikka sulkee juhannuksen tienoilla ovensa.
– Toki tuntuu haikealta.
Hoitopaikan sulkeminen on naisesta sikälikin harmillista, että hän uskoo pienten päiväkotien etuihin.
Mutta tähänkin muutokseen hän suhtautuu mukautuvaisesti.
– On hyväksyttävä tosiasiat. Vaikka minusta henkilökohtaisesti tuntuu joltakin, tämä linjaus on asia, jolle ei mahda mitään.
Tulevaisuuden tarkat viivat ovat vielä auki, mutta vakityöntekijälle työ kaupungin leivissä on taattu.
Hieturi tahtoo jatkaa samojen periaatteiden linjalla kuin aiemminkin. Johtajan työ ei kuitenkaan ole hänelle ensiarvoista. Hän on ennen kaikkea ruohonjuuritason naisia. Pienen päiväkodin johtajana hän on ollutkin aivan arjen ytimessä.
Konkari haluaa kehittää niin omaa osaamistaan kuin käytännön työtä. Siksi hän jatkaa täydennyskouluttautumista ja toisaalta arkityön ideointia.
– En halua ajatella, että olen jo näin vanha, vaan yritän olla avoimin ja myönteisin mielin sekä elää elämää täysipainoisesti ja tulevaisuuteen katsoen. Uskon, että minulla on oma paikkani, ja haluan olla kiinnostunut ihmisistä ja elämästä.
