Ryhti putosi kolmanneksi

Miesten futsalin Kakkosta pelaava Ylöjärven Ryhti hävisi lauantaina vieraissa Ilves FS/2:lle maalein 9–5. Tappio tiputti ylöjärveläisryhmän sarjataulukossa kolmanneksi.

Kotijoukkue Ilves FS/2 otti johdon jo 13 sekunnin pelin jälkeen.
Tästä Ryhti vielä toipui, kun Miika Saarenrinne onnistui tasoituksessa.
Tamperelaisjoukkue iski kuitenkin avausjaksolla vielä kaksi osumaa, joiden turvin se johti tauolla maalein 3–1.
Ottelu ratkesi lopullisesti toisen jakson alussa, kun kotijoukkue takoi neljä maalia reilun seitsemän minuutin sisällä.
Tämän jälkeen Ryhtikin pääsi taas valotaululle, mutta isäntien etumatka oli liian iso. Lopulta ottelu päättyi Ilves FS/2:n voittoon lukemin 9–5.
Tamperelaisten tehokkain oli kaksi maalia ampunut ja kaksi osumaa syöttänyt Jesse Hirvelä.
Miika Saarenrinne teki Ryhdille kaksi maalia. Samuli Salminen puolestaan sai tililleen maalin ja kaksi maalisyöttöä. Maalinteossa ylöjärveläisistä onnistuivat myös Ilari Mattila ja Otto Niemelä.
Ryhti on voittanut 17 pelaamastaan ottelusta 11. Kuusi kertaa ylöjärveisryhmä on lähtenyt kentältä tappio niskassaan. Tasapelejä ei ole ainuttakaan.
Ryhdillä on jäljellä vielä yksi ottelu. Sen voittamalla Ryhdin lopullinen sijoitus olisi toinen. Ykkösen karsintoihin etenee Vehmaisten Urheilijat.

Comments are closed.