Ylöjärven mullasta on kummunnut melkoisen kulttuurisukupuun oksille muhkea suomalaisen kulttuurin hedelmä, Eppu Normaali. Tämä jos mikä on puutarhakaupunkilaisille hyvä syy hatunnostoon perjantaina, suomalaisen kulttuurin ja Kalevalan päivänä.
Kuten moni suuri kertomus, Eppu Normaalinkin tarina alkoi pienestä.
– Olemme tyypillinen koulussa syntynyt bändi, rumpali Aku Syrjä hymyilee.
Bändin syntyaikoihin kukaan jäsenistä ei osannut aavistaa, mitä tuleman pitää, kuinka suureksi homma kasvaa.
Alle parikymppisillä kavereilla ei ollut pitkälle mietittyjä ammatillisia tavoitteita. Tehtiin sitä, mikä tuntui mielenkiintoiselta.
Tämä ei silti tarkoita, ettei mielen pohjalla kytenyt haaveita ja syvää paloa osua maaliin.
– Bändin perustaminen oli minulle konkretiaa, että tavoittelin onnistumista, rumpali näkee.
Laulaja ja pääsanoittaja Martti Syrjän mukaan bändi ei sortunut tappiomielialoihin. Menestys ei ollut mahdoton vaihtoehto.
– Ajattelimme, ettei meillä ole mitään menetettävää ja että kaikki on mahdollista, vaikka tajusimmekin, että osa meistä on menossa opiskelemaan, laulaja kertaa.
Soittajakopla antautui touhun vietäväksi.
Harvinaista menestysherkkua
1970- ja 1980-luvun taitteessa poppoo tajusi, että alkoi olla tosi kyseessä. Ensimmäinen sinkku pullahti ulos, ja keikkaa alkoi pukata.
– Silloin aloin ensimmäistä kertaa tajuta, että tällä tiellä jatketaan. Voi sanoa, että jo vuoden 1980 kesänä olimme Suomen suosituimpia bändejä. Tuolloin totuus meni lävitse kaikista aivokerroksista, laulaja muistelee.
Rumpali nostaa totuuden hetkiksi tilanteet, joissa jäsenet ensi kertaa miettivät, tuleeko asiakirjoihin merkitä ammatiksi sekatyömiehen sijaan muusikko.
Unelmien toteutuminen tuntui hienolta.
Aku Syrjä toteaa, että humussa tullut menestys yllätti. Silti kaikki tuli bändille luontevalla vauhdilla. Tv- tai radio- saati nettilevitys ei ryöpynnyt kuin nykypäivänä, eikä tähtitehtailun mallia ollut olemassakaan.
– Olimme tilanteen tasalla, rumpali sanoo.
Bändi ei keskittynyt miettimään, kuinka suurta kaikki oli. Reaktiona oli täysi paneutuminen tekemiseen.
Nyt vuosikymmenten jälkeen kaksikko katsoo uraansa tyytyväisenä.
– Jo 1990-luvun alussa olimme saavuttaneet tavallaan kaiken. Emme aavistaneet, että toinen puolikas on vielä tulossa, laulaja tuumii.
– Olemme saaneet toteuttaa näkemyksiämme vapaasti, rumpali lisää iloisena.
Kaksikko on tajunnut, että ura on ollut harvinaista herkkua.
– Meillä on ollut tietyllä tavalla poikkeuksellisen menestyksekäs ura. Olemme tehneet aika huikean määrän hyviä biisejä, laulaja myhäilee.
Ylpeyden hammas ei kuitenkaan tunnu puraisseen kaksikkoa.
– Osaan hämmästellä ja olla kiitollinen edelleen. Saavuttaminen ei sinänsä merkitse mitään, mutta on hauska lisä, että olemme ykkösiä, laulaja letkauttaa ja jatkaa vakavoituen:
– Tärkeintä on, että olemme koko ajan kehittyneet ja että omat kriteerimme täyttyvät.
– En halua vähätelläkään menestystämme, mutta en ihan kuningastakaan tahdo itsestäni tehdä, rumpali puntaroi.
Eikä juna ole pysähtynyt vieläkään. Bändi jatkaa niin pitkään kuin panoksia piisaa.
– Haluamme katsoa kortit loppuun asti, laulaja sanoo.
– Soittamisen lumo ja asenne soittotilanteessa eivät ole muuttuneet miksikään. Tekeminen on kokemuksen myötä jopa helpottunut, rumpali sanoo silmät loistaen.
Uusi luku kulttuuriimme
Eppu Normaali on maamme kulttuurin saralla paitsi iso nimi myös tyystin uudenlaista suomalaiskulttuuria luonut kokoonpano. Bändi oli mukana synnyttämässä ilmiötä, jonka koko kansa tuntee nyt nimellä Suomi-rock.
Aika oli bändin alkuvuosina otollinen ilmiön luomiseen. Tanssilavakulttuuri oli hiipumassa, ja toisaalta rempseän suorasukainen musiikki oli kaivattu vastareaktio kokeelliselle progemusiikille.
Bändillä oli suotuisa maaperä: se edusti samaa uusiin näkemyksiin nojaavaa sukupolvea kuin sen yleisökin. Tuolloin musiikkikenttä ei ollut vielä pirstaloitunut samoin kuin tänä päivänä, joten suuret rivit kokoava ilmiö oli mahdollinen.
Uuden luojan tie ei aina ole helppo. Eppu Normaali ei kuitenkaan joutunut painimaan valitsemallaan tiellä. Bändijätkät uskoivat tekemiseensä.
– Jos joku ei tykkää, niin ihan sama, mutta me teemme näin. Meillä ei todellakaan ollut ajatusta, että pitäisi miellyttää kaikkia, Aku Syrjä sanoo.
– Kaikkein tuhoisin ajatus, jonka päähänsä voi päästää on: ”Mitähän nämä ihmiset tykkäävät?” kapinahengen nimeen vannova laulaja sanoo.
Hän antaa arvon sille, että bändi löysi aivan omaleimaisen linjansa, jopa Suomi-rockin sisällä.
Laulaja myöntää, että on hienoa jäädä historian kirjoihin Suomi-rockin isänä.
– Tosin isiä on muitakin, hän muistuttaa.
Erityisen hienolta miehestä tuntuu, että hän on saanut olla juurruttamassa suomen kieltä rockmusiikkiin.
Rumpali taas iloitsee, että uutta luoneen bändin musiikki ei ollut hetken huumaa vaan että se on kestänyt aikaa.
Ei kiinni vain omassa taiteessa
Eput eivät ole pitäytyneet vain oman kulttuuriantinsa luomisessa. Akun Tehtaan voimin joukkio on antanut myös muille taiteilijoille ja viihteen tekijöille mahdollisuuden tuottaa kulttuuria.
Rumpali selittää, että kyse on laajasta kiinnostuksesta elämään ja erilaisiin asioihin.
– Se, mikä minua kiinnostaa, on aika laaja-alainen juttu. On instrumentit, yhdessä tekeminen ja kaikki, mitä on musiikin tekemisen ympärillä. Haluan laajentaa elämänpiiriäni oman juttuni ympärillä. Ei minulle olisi pelkkä rumpujen soittaminen riittänyt elämänsisältönä.
Akun Tehtaan avulla mies pysyttelee myös muuttuvassa ajassa kiinni.
Oman taiteen luominen on niin Aku kuin Martti Syrjälle itsensä haastamista ja sisäisen palon seuraamista.
– Esittävä taide on jollain tavalla huumeen tapainen. Se antaa olotiloja, joita ei muusta touhusta saa. Esiintyjä antaa sekä itselleen että toisille elämyksiä. Mutta kaikki lähtee siitä, että tekijällä täytyy olla intohimo, rumpali kuvaa.
Suomalaiseen kulttuuriin kaksikko suhtautuu arvostavasti ja luottavaisesti.
– Ammennetaan suomalaisten omista lähtökohdista ja elämänpiiristä. Totta kai suomalainen kulttuuri on jotain uniikkia, Aku Syrjä sanoo.
Serkku Syrjän mielestä kotoisessa kulttuurissamme on olennaista, että se on pienen kansan synnyttämää ja pienelle yleisölle suunnattua.
– Suomen kieli on lähtökohtaisesti arvokasta. Meillä on hieno kieli, ja sillä on ajatuksia ja kulttuuria luova vaikutus, laulaja nostaa hattua.
Hän kuitenkin näkee, että kulttuurillamme on kaksi puolta. Kotiyleisölle tehdyn kulttuurin lisäksi meillä on maailmalle lähtevää kulttuuria.
Aku Syrjä luottaa vankasti kulttuurivientiin. Hän ei suhtaudu hengentuotteisiimme lainkaan puritaanisen suojelevasti.
– Ei mitään kulttuurisia barrikadeja kannata nostaa, hän sanoo.
Kulttuurisuku ymmärsi
Syrjän serkukset ponnistavat melkoisesta kulttuuritaustasta. Suvun monessa polvessa ja haarassa on kirjailijaa, kuvataiteilijaa, pilapiirtäjää, käsikirjoittajaa…
Kulttuurisuku tarjosi mielenkiintoisen ja pontta antavan kasvuympäristön.
– Kotonamme vieraili eri alojen taiteilijoita. Meistä oli täysin luonnollista, että ihmisestä voi tulla taiteilija. Saimme hyvän pohjan itseilmaisulle, Martti Syrjä pohtii.
Serkku pitää suvun kenties isoimpana etuna sitä, etteivät läheiset koskaan kyseenalaistaneet eppujen kulttuuripuuhia:
– Suku varmaan näki, että tekeminen alkaa aina jostain ja ettei sitä voi katkaista tai väheksyä.
Vaikka sukulaisista jokainen tekee omaa juttuaan, ovat samanhenkiset ihmiset olleet hyviä keskustelukumppaneita ja opinkin lähteitä.
– Olemme sukurakkaita. Kyllä yhteinen kulttuuritausta varmasti tiivistääkin meitä – vaikka toki sukuumme mahtuu muitakin kuin kulttuurialalla toimivia, rumpali arvioi.
Laulaja ei voi olla kuin onnellinen osastaan:
– Minulla on ollut mielipuolisen hyvä tuuri, kun olen saanut tällaisen elämän ja suvun.
