Siivikkalalaisilla Sanna Meretvuolla ja Piia Eriksson-Rossilla ei ole keväisin vapaa-ajan ongelmia. Lähes kaikki opettajan töiltä liikenevä aika kuluu kaksikon yhteiseen intohimoon – oopperaan.
– Välillä mennään töistä treeneihin ja treeneistä nukkumaan. Työtkin saattavat joskus kulkea mukana, Meretvuo naurahtaa.
– Vuosi vuodelta sitä tulee mietittyä, onko tähän enää aikaa… Mutta aina me vain olemme palanneet! Eriksson-Rossi komppaa.
Säännöllisen oopperaharrastuksen jo viime vuosituhannen puolella aloittaneet naiset kertovat päätyneensä taidemuodon pariin varsin perinteistä reittiä. Molemmilla on takanaan musiikkialan opintoja, Eriksson-Rossilla jopa täysverinen laulunopettajan koulutus.
– Mutta päivääkään en ole niitä töitä tehnyt, Nokialla peruskoulun musiikinopettajana työskentelevä nainen hymähtää.
Ooppera ei ole Pirkanmaalla mikään marginaalinen harrastus. Tampere-talossa vuosittain esiintyvän Tampereen Oopperan suuressa kuorossa on tätä nykyä mukana peräti 90 klassisen laulutaiteen ystävää. Suurissa tuotannoissa väkeä haalitaan esityksiin vielä tätäkin enemmän.
– Esimerkiksi vuoden 2012 Tannhäuserissa oli yli sata kuorolaista. Tämän vuoden Figaron Häät on siihen verrattuna pieni produktio, sillä mukana on vain 44 hengen ryhmä, Meretvuo kertoo.
Tampereen seudun oopperaharrastajien kirjo on ylöjärveläisnaisten mukaan värikäs. Vaikka sekä Meretvuo että Eriksson-Rossi ovat molemmat opettajia – jotka asuvat samassa kaupunginosassa ja käyvät töissä samalla työnantajalla – ei pedagogin tausta ole mikään oopperalle leimallinen juttu.
– Sanoisin, että yhdistävänä tekijänä on aika usein musiikin opiskelu. Klassinen äänenmuodostus on sellaista, joka ei synny ihmiseltä luonnostaan. Siksi lähtökohta oopperaan on ihan erilainen kuin vaikkapa tangolaulamiseen, jota voi harjoitella tiettyyn rajaan asti itse, Eriksson-Rossi miettii.
Keskimääräiselle suomalaiselle ooppera voi olla hieman etäiseltä tuntuva taidemuoto. Kenties juuri siksi siihen liittyykin runsaasti vääriä ennakkokäsityksiä.
– Ei tässä pelkällä lauluäänellä pärjää, ei todellakaan, Meretvuo ja Eriksson-Rossi naurahtavat yleiselle harhaluulolle.
Millintarkkaa performanssia
Siinä missä ooppera on katsojalleen kokonaisvaltainen elämys, on se harrastajalleen kokonaisvaltainen rasitus. Yhdellä tai kahdella ominaisuudella loistavat musiikin tai teatterin taitajat eivät pärjäisi oopperassa ilman kovaa treeniä.
– Sijainteja, koreografioita, ilmeitä, eleitä… Eriksson-Rossi alkaa luetella.
– Meille on esimerkiksi tehty selväksi, millä iskulla pitää vaikkapa polkaista jalalla maahan tai hymyillä. Ohjaaja huomaa, jos siinä ei onnistuta, Meretvuo täsmentää.
Kun siivikkalalaisystävykset alkavat kertoa harrastuksensa vaatimista uhrauksista, saattaa äkkinäistä maallikkoa hirvittää. Harjoituksia on etenkin alkuvuodesta erittäin paljon.
– Tampereella esitetään vuosittain tasan yksi ooppera, jonka esitykset sijoittuvat perinteisesti maaliskuulle. Ensi-iltaa edeltävät puolitoista kuukautta ovat todella intensiivisen treenaamisen aikaa, Eriksson-Rossi kertoo.
– Esimerkiksi viime viikkoina harjoituksia on ollut kuusi kertaa viikossa ja kukin sessio on kestänyt viitisen tuntia, Meretvuo lisää.
Hengästyttävän kuuloiseen treeniohjelmaan helpotusta tuo tieto siitä, että samanlaista oopperalle omistautumista ei vaadita suinkaan ympäri vuoden. Kun kevään esitykset ovat takana, vedetään henkeä melkein kuusi kuukautta.
– Syksyllä sitten alkavat lauluharjoitukset seuraavan vuoden oopperaan. Niitä on korkeintaan kerran kahdessa viikossa, Eriksson-Rossi ynnäilee.
Jokainen rooli on tärkeä
Sanna Meretvuo ja Piia Eriksson-Rossi vilahtavat parhaillaan Tampereen Oopperan esittämässä Figaron Häät -oopperassa pienissä sivuosissa. Kuoron jäseninä he käyvät lavalla välillä jopa ilman lauluosuuksia.
– Kuorolaisten roolit ovat tässä oopperassa pieniä mutta merkittäviä. Välillä olemme esillä sekunteja, toisinaan taas minuutteja, mutta emme kertaakaan turhaan, naiset juttelevat.
Suuri tähteys ei ole ylöjärveläisten haaveissa. Meretvuo ja Eriksson-Rossi tietävät, että tie oopperan huipulle on pitkä sekä kivinen ja tehty vain harvoille.
– Harrastuksena tässä viehättää esimerkiksi se, että kuorossa pääsee seuraamaan läheltä todellisia maailmantähtiä. Tänä vuonna mukana on New Yorkin Metropolitan-oopperassa esiintynyt basso Mika Kares, ja hänen saamisensa Tampereelle on todella kova juttu, ylöjärveläiset innostuvat.
Kaksikon kohdalle on sattunut vuosien varrella myös muunlaisia unohtumattomia elämyksiä. Vuonna 2005 sekä Meretvuo että Eriksson-Rossi pääsivät Tampereen Oopperan mukana haistelemaan kansainvälisiä tuulia, kun Joonas Kokkosen Viimeiset Kiusaukset herätti kiinnostusta Keski-Euroopassa.
– Teimme viikon reissun Prahaan, jossa esitimme oopperan paikallisen orkesterin säestyksellä. Matkassa olivat mukana muun muassa upeat Jaakko Ryhänen ja Kirsi Tiihonen, Meretvuo muistelee hymyillen.
Rakkaan harrastuksen lopettaminen ei ole näille naisille kaikesta päätellen vielä kovinkaan ajankohtainen asia.
– Niin kauan jatketaan, kun ei pois potkita! he nauravat yhteen ääneen.
Kommentointi on suljettu.