Pirkanmaalla voi taas kahmia kourakaupalla lastenkulttuuria, sillä helmikuussa maakunta viettää Lasten Pirkkaset -kulttuurifestivaalia. Lastenkulttuuria olisi muistettava myös tehdä kaksin käsin – huolellisesti, ei vasurilla hutaisten.
Lastenkulttuuri on lapsipuolen asemassa.
Tätä mieltä on mies, joka tietää, mistä puhuu. Hän on Suomea kiertäessään lukemattomia vesseleitä kohdannut nukketeatteritaiteilija Ilpo Mikkonen, jolla on myös lastentarhanopettajatausta.
Hänen mukaansa lastenkulttuuri jää paitsioon niin näkyvyyden kuin tukieurojen saannissa.
– Lastenkulttuurin saama tila tiedotusvälineissä on minimaalista.
Mies on tosin pannut merkille, että huonosti tehdyt lasten animaatiot saavat paljon mainostilaa. Tämä kertoo siitä, että nappuloiden kulttuuria ei aina osata edes arvostaa.
Kukapa ei olisi joskus törmännyt ajatteluun, että lapsille suunnattu kulttuuri on jotain kylkeen liimattua, pientä lisäpuuhastelua varsinaisen kulttuurin rinnalla?
Mutta Mikkosen silmissä lastenkulttuuri kiiltää yhtä kirkkaalla jalustalla kuin muukin kulttuuri.
– Molempia tehdään ihmisille.
Taiteilija pitää lastenkulttuuria äärettömän tärkeänä elämän rakennusaineiden lähteenä.
– Se auttaa lasta kasvamaan vahvaksi ihmiseksi. Sen avulla lapsi voi hahmottaa elämäänsä ja ympäristöään. Kulttuuri antaa lapselle voimaa ja inspiraatiota olla itsekin luova. Se tuo myös iloa ja kauneutta.
Kulttuurilla on jopa terapeuttista voimaa:
– Se voi rohkaista ja avata lukkoja.
Mies huomauttaa, että vaikkapa teatteriesitys voi olla vesselille niin vahva kokemus, että se jää iäksi mieleen.
– Sadun ja tarinan merkitystä ei voi koskaan korostaa liikaa.
Usein vajavaiseen käsitykseen lastenkulttuurista kuuluu myös luulo, että lastenkulttuuri on muuta kulttuuria kapeampaa.
– Se on hyvin laaja kenttä, periaatteessa yhtä laaja kuin aikuisillakin. On kirjallisuutta, kuvataidetta, teatteria, musiikkia sekä tanssia ja muuta kehon käyttöä, mies oikaisee.
Ilmaisu ottaa lapsen mielen huomioon
Lastenkulttuuri on toki monella tapaa omaleimaista, mikä näkyy jo aihevalinnoissa. Sen resepti ei silti poikkea tyystin muusta kulttuurista.
Moni ilmaisukeino sopii yhtä hyvin aikuisten kuin lastenkin aistittavaksi. Vaikkapa video, tuli, vesi ja ääni elähdyttävät niin nappulaa kuin vaaria.
– Jokin, joka miellyttää lasta, voi tarjota jotain aikuisellekin. Keinot koskettavat sielussa samoja kohtia, oli iso tai pieni.
Lastenkulttuuri on joskus jopa erityisen rikasta: nukketeatterissa keinojen kirjo on kenties laajempi kuin ihmisnäyttelijöiden estradilla.
– Toki hyvä maku ja terve järki sanelevat, taiteilija huomauttaa keinojen valikoinnista ja soveltamisesta.
Niinpä elementtejä valitessa on huomioitava myös lapsen havainnointikyky. Musiikkiin, väreihin, valoihin, ääniin ja toistoihin lapsen on usein helppo tarttua. Liikaa monimutkaisuutta on syytä välttää.
– Pikkuinen ei välttämättä voi kohdistaa katsettaan yksityiskohtiin, mutta esimerkiksi värisävyistä hän voi aistia vivahteita.
Lapset kehittyvät nopeasti, joten he ovat kovin sekalainen joukko. Samat keinot voivat kuitenkin tarjota eri-ikäisille erilaista havaittavaa ja nautittavaa.
Yhden selkeän lastenkulttuuria ja aikuisten tarjontaa erottavan seikan taiteilija kuitenkin poimii.
– Lastenkulttuurin ei tarvitse avata yhteiskunnallisia ongelmia, eikä se saa olla järkyttävää tai pelottavaa.
Tämä ei tietysti tarkoita, etteivätkö veitikoiden elämykset voisi olla jännittäviä tai opettavaisia.
Vahva kontakti lapsiyleisöön
Naperoiden edessä esiintyjän on kiinnitettävä erityishuomiota läsnäoloonsa. Koska lapsi ei uppoudu keskittymään samoin kuin aikuinen, esiintyjän on tarjottava mielenkiintoa ylläpitäviä elementtejä ja otettava kontaktia yleisöön.
– Lapsi ei välttämättä ole pelkästään katsoja ja vastaanottaja, vaan hän on myös itse tekijä ja osallistuja. Aina kun ollaan lasten kanssa tekemisissä, pitää olla tuntosarvet päässä. On oltava jouston varaa.
Myös olosuhteet on pedattava häiriöttömiksi, jotta lapsen keskittyminen ei herpaannu.
– Aikuinen osaa esimerkiksi väistää pylvästä katsomossa, mutta lasten esityksessä esiintyjä ei voi asettua vaikka ikkunan eteen, missä taustalla ajavat autot häiritsevät.
Toisaalta aivan pienikin juttu riittää vangitsemaan lapsen mielenkiinnon.
Lasten vahvuus onkin se, että kun he kerran uppoavat kokemaansa, he voivat eläytyä hyvin vahvasti.
– Lapsi elää aikuisten ympäröimässä maailmassa, mutta nukketeatterissa hän voi olla vahva. Kerran eräs pieni poika, joka oli vilkas kuin kumipallo, rauhoittui pienen sorminuken avulla. Arka tyttö taas vapautui. Lapsi voi eläytyä nukkeen todella kokonaisvaltaisesti.
Huolellisesti, tuntosarvet pystyssä
Eniten lastenkulttuurin tekijän on varottava leväperäistä otetta.
– Hosumalla ei hyvä tule. On paras kypsyttää jokin ajatus kunnolla. Eikä pitäisi käyttää heti kaikkia helppoja keinoja.
Perusteellinen tekeminen tuottaa ajateltua sekä aikaa kestävää nähtävää ja kuultavaa.
– En halua tehdä kertakäyttönäytelmiä.
Liika pituus on sekin pahasta, sillä lapsi ei jaksa istua parin tunnin esitystä läpi.
Kohderyhmän arvostaminen on kaiken a ja o.
– Lässyttäminen on lasta aliarvioivaa. Puheilmaisun ja näyttämöllä olemisen on oltava kunnollista.
Vaikka tietty yksinkertaisuus onkin tarpeen, lastenkulttuurikipaleessa on aina oltava jokin kantava idea. Pelkkään rallatteluun, lällättelyyn tai ilmaisukeinoilla kikkailuun ei voi nojata.
– Paljon on toki makukysymyksiäkin, Mikkonen puntaroi.
Hän varoittaa tekijöitä leipiintymisestä.
– Ei pidä ajaa itseään piippuun. Herkkyyden ja tuntosarvien olisi säilyttävä. Aina pitäisi olla hyvä rima, jonka yli halutaan päästä.
Miehen mielestä huono lastenkulttuuri kiteytyy ajatukseen ”tämähän on vain lastenkulttuuria”.
Hän iloitsee, että Suomessa on hyviä tekijöitä. Samaan syssyyn hän harmittelee, kuinka rahoitus ja tilat sanelevat ehtojaan.
– Huonojakin tekijöitä toki on. Tilannetta vielä hankaloittaa se, että kriitikot eivät tunne hyvin alaamme eivätkä osaa arvioida, mikä on hyvää. On upeaa, että Yleisradioon voi edelleen luottaa. Harmi tosin, että sekin on ulkoistanut esimerkiksi dubbausta. Osa muilta kanavilta tulevasta tarjonnasta on luvattoman huonosti dubattua.
Mies peräänkuuluttaakin laatukriteereitä.
– Kuka tahansa ei voi kutsua itseään esimerkiksi nukketeatterin tekijäksi.
Kommentointi on suljettu.