Kaunokirjoituksen poistaminen koulujen opetusohjelmasta liittyy aukottomasti tulevaisuuden ihmisen statukseen, jota voimme vasta aavistuksen siivin hahmottaa.
Joskus parinkymmenen vuoden kuluttua harakanvarpaisilla tikkukirjaimilla nimensä tuhertava, hedonistisen nautiskelun kyllästämä ihminen ei perinteistä asiakirjojen allekirjoitusmallia tunne, korkeintaan historiankirjoista.
+++++
Yksikään nuori ei jaksa edes turhautumispäissään värkätä isotöisiä graffiteja urbaaniin betoniin.
Astuvansalmen tikku-ukot, kalliopiirrokset ja käsinkirjoitustaidon hukanneiden puumerkit palaavat vuosisatain unohduksen jälkeen kehiin osoittamaan taloustavaran asteelle vajoavan ihmisen haurastuvaa identiteettiä.
+++++
Homo Sapiensin olemusta ja persoonaa tähän saakka voimaannuttanut käsin kirjoittamisen perinne katkeaa Homo Economicuksen syntymiseen.
Maailmassa ehdittiin kirjoittaa sulkakynälläkin yli tuhat vuotta, ja vanhin säilynyt täytekynä on vuodelta 1702.
Liidut ja rihvelitaulut olivat kova sana Ylöjärvenkin ensimmäisissä kouluissa 1800-luvun puolivälin jälkeen.
Sitten tulivat vihkot, lyijykynät ja kumit.
Tulevaisuuden viestintään riittävät lyhyet ynähdykset ja peukutukset. Todellinen kirjoitetusta käsialasta välittyvä kehon kieli ja grafologien hyvin tuntema persoonallisuus kaventuvat yksi-risti-kaksi-elämään.
+++++
Pätkäelämässä ei paljon kirjoitella käsin eikä tunneta sanaa keskittymiskyky. Lumivyöryn lailla kiihtyvässä vauhtimyllyssä sitä taitoa ei tarvita. Tarvitaan vain sormet, jotka tökkivät muutaman sanan pituisia huudahduksia näyttöruudulle, jolla tokaisujen perässä huutomerkkijono kasvaa.
Kehityksen huipentumana hihasta heijastetaan kämmenpohjaan nykyisiä älypuhelimia vastaava kosketusnäyttö.
Samalla saadaan tarpeellista ihmisen kosketusta oma apu paras apu -periaatteella.
Kukaan ei välitä, että käsinkirjoittamisen kadotessa kuihtuu myös ajattelun kehittymisen olennaisen tärkeä lenkki – uutta luova motorinen liike.
+++++
Vanhempi polvi opetteli kaunoa arkkitehti Toivo Salervon 1930-luvulla hahmottelemilla koukeroilla; periaatteena oli, että sanat raapaistaan nostamatta kynää paperista. Sitten kirjoitusmallistoa hienosäädettiin 1980-luvulla ja viimeksi vuonna 2004.
Kaunokirjoitus virtaviivaistui samaa rataa, kun elämän reipas riento otti lisää kierroksia sysätäkseen tuhatvuotisen perinteen etanamaisen hitaana ilmaisukeinona lopulta mappi ööhön.
+++++
Nimikirjoitukset muuttuvat tekstauksiksi tai entisajan puumerkkejä muistuttaviksi tuotoksiksi.
Viikinkijohtajat hakkauttivat noin tuhat vuotta sitten kalkkikiveen monisanaisia, kiemurtelevia lauseita – riimukirjoituksia – vierailla mailla saavutetuista voitoista ja muista elämän merkki- tai kipupisteistä.
Ulkomaiset koukerot tarttuivat helposti myös suomalaisten pirtaan. He eivät riimukirjoituksia ymmärtäneet mutta halusivat ottaa näistä taianomaisista merkeistä mallia omiin allekirjoituksiinsa – puumerkkeihinsä.
+++++
Ihmisen kirjoitustaito kehittyi viitisentuhatta vuotta sitten sumerilaisten nuolenpääkirjoituksesta – ja näihin päiviin saakka sitä on harrastettu vaihtelevalla menestyksellä.
Eikä varmaan aivan suotta.
JORMA MARTTALA
