Tampereen Työväen Teatterin kevään toinen ensi-ilta nähtiin viime viikon keskiviikkona Vanhalla päänäyttämöllä. Tositapahtumiin perustuva näytelmä Kuninkaan puhe kertoo änkytyksestä kärsivän kuninkaan ja hänen originellin puheopettajansa ystävyydestä. Pentti Kotkaniemen ohjaus on puhutteleva laatudraama, joka tulee eläväksi nautinnollisella näyttelijäntyöllä.
Lapsena Bertien vasenkätisyys väännetään pakolla oikeakätisyydeksi ja pihtipolvet oikaistaan kivuliailla tukiraudoilla. Kaiken lisäksi poika änkyttää. Isä pakottaa ”kakaisemaan” ulos, lastenhoitaja kohtelee kaltoin ja veli kiusaa. Helpointa olisi vaieta puhehäiriö kuoliaaksi, mutta Bertien kohdalla se ei käy: hän on Yhdistyneen kuningaskunnan tuleva hallitsija, jonka on tehtävä brittiläisestä imperiumista yhtenäinen natsi-Saksan saapasrivistöjä vastaan, toisen maailmansodan aattona.
Kun kuningas Yrjö V kuolee, ja isoveli Edvard VIII valitsee kruunun sijaan avioliiton kahdesti eronneen Wallis Simpsonin kanssa, Bertiestä tulee kuningas vasten tahtoaan.
Tositapahtumiin pohjautuva Kuninkaan puhe käynnistyy prinssi Bertien radiopuheesta Lontoossa vuonna 1925. Se on sanoja tavoittelevaa, epäselvää ja tuskaista takeltelua. Näytelmä päättyy 15 vuotta ja lukemattomia puheterapeuttien istuntoja myöhemmin kuningas Bertien puheeseen lamasta toipuvalle ja sotaan varustautuvalle kansakunnalle.
Puheiden välillä on änkytyksen mittainen ero ja kuninkaan sitkeä kamppailu oman äänen löytämiseksi.
Tahtojen taistelua
Kansoja on hurmattu ja hypnotisoitu kautta aikojen puheenlahjoilla.
Bertien isoveli Edward oli vapautunut puhuja, ja Churchill, hänkin änkytyksestä kärsinyt, osasi varustaa äänensä brittien puolesta. Hitler piiskasi saksalaiset sotahurmokseen, ja generalissimus Stalin teki saman Neuvostoliitossa.
Kuninkaan on saatava radiopuheellaan kansalaiset vakuuttuneiksi tehdyistä päätöksistä ja pantava heidät työskentelemään yhteistuumin tärkeän päämäärän hyväksi. Kuninkaan puoliso, miestään syvästi rakastava Elizabet jaksaa etsiä apua. Kun ”kurkun lihaksia rentouttava” tupakointi ja suullinen marmorikuulia eivät tepsi, avuksi kutsutaan australialainen Lionel Logue.
Logue tuntee arvonsa eikä ryhdy opettajaksi miellyttääkseen kuningasta vaan tahtoo auttaa, mutta omilla ehdoillaan. Juuri tässä on tarinan koukku: kuinka mittelössä käy?
Kanssakäyminen on tahtojen taistelua ja voimien koetusta. Kiusoittelullaankin hyvää tahtova puheopettaja saa hiiltyvän kuninkaan kulissit murtumaan. Oppilas vapautuu päästämään traumaattisia höyryjään erikoisen opetusmetodin varjolla: sujuvasti kiroileva kuningas on kuin poikamaisen villissä hiprakassa.
Ystävyydeksi muuttunut yhteistyö kesti todellisuudessa 1940-luvulle saakka.
Taitavasti hanskassa
Vuonna 2010 katsojia elokuvateattereihin vetänyt ja seuraavana vuonna Oscareita kahminut draama sai Suomen ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterissa 2012. Nyt näytelmä puhuttaa TTT:n Vanhalla päänäyttämöllä.
Änkytyksestä myös kärsineen David Seidlerin oivaltava käsikirjoitus antaa hyvät eväät Pentti Kotkaniemen ohjaukselle ja nautinnolliselle näyttelijätyölle.
Kotkaniemi pitää kokonaisuuden taitavasti hanskassa. Näytelmässä on hyvä rytmi, eikä lopputulos ole hengästyttävä, vaikka tapahtumat etenevät nopeilla leikkauksilla.
Kotkaniemen tuttu riehakkuus näkyy onneksi vain tanssikohtauksessa Niina Sirén-Haapasaaren esittämän Wallis Simpsonin heilurin tavoin hakkaavina lanteina ja Suvi-Sini Peltolan tulkitseman Elizabethin jännityksestä tärisevänä käsilaukkuna. Mikko Saastamoisen lavastus ja Ilari Kellokosken videosuunnittelu luovat historiallista ajankuvaa. Mari Pajulan puvustus, etenkin Peltolan koko garderobi, saa huokaisemaan ihastuksesta.
Saastamoinen osaa symboloida kuninkaan painajaisen: lattianrajasta hitaasti mutta vääjäämättömästi kohoava mikrofoni loihtii Bertien kasvoille kauhun.
Kemiat kohtaavat
Tommi Raitolehto onnistuu hienosti vaativassa roolissaan kuninkaana. Änkyttäminenkin kuulostaa suurelta osin luonnolliselta. Raitolehto kehittää ällistyttävällä tavalla änkyttäjälle tyypillisiä ”pakenemisreaktioita”, jotka näkyvät puheen tuottaman tuskan aiheuttamina, ylimääräisinä kasvojen liikkeinä ja äänen voimakkuuden sekä korkeuden vaihteluina.
Ilmeessä peilautuu esikuvan, kuningas Yrjö VI:n häkkiin ahdistetun eläimen katse.
Lohduttomuus paljastuu puolison käsivarsilla. Kohtaus on näytelmän liikuttavin.
Lionel Logue on Auvo Vihro, joka tekee luontevan roolityön: hahmo on uskottava.
Raitolehdon ja Vihron työskentelyä on kihelmöivää seurata. Kemiat toimivat.
Koomisuus kumpuaa jäykän aristokraatin ja kansanmiehen kohtaamisista.
Suvi-Sini Peltola on asemansa tunteva, mutta humoristinen ja sydämellinen kuningatar, jonka sinnikkyys on kunnioitettavaa. Minna Hokkanen on Lionelin lempeä vaimo, jonka tuki on horjumaton.
