Uutta virtaa jääkylmään Suomeen

30.01.2014 08:06

Eräässä tamperelaisessa liikehuoneistossa syttyi vuonna 2008 lamppu. Ei siis kirjaimellisesti, vaan vertauskuvallisesti.
Lampun alla oli liike-elämän monitoimimies Lasse Paananen. Vihattulalainen kahden lapsen isä sai idean, joka tuntui mahdottomalta: mitä jos maailman johtava bisnestapahtuma tuotaisiin Suomeen ja Tampereelle?
Pian Paanasen idea konkretisoituu, kun historian ensimmäinen Ice Live Business Forum polkaistaan käyntiin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Paikalle odotetaan yli tuhatta vierasta ympäri maailman.
Ylöjärveläinen Lasse Paananen on tavannut lähes kaikki Ice Live -tapahtuman puhujat henkilökohtaisesti. – Olen erittäin tyytyväinen kiinnittämäämme osaajakattaukseen. Parin henkilön kohdalla onnikin oli puolellamme, Paananen myhäilee.
Ylöjärveläinen Lasse Paananen on tavannut lähes kaikki Ice Live -tapahtuman puhujat henkilökohtaisesti. – Olen erittäin tyytyväinen kiinnittämäämme osaajakattaukseen. Parin henkilön kohdalla onnikin oli puolellamme, Paananen myhäilee.

Vaikka itse tapahtuma on vasta nyt käsillä, on Paanasen esikuntineen täytynyt työskennellä sen eteen jo pitkään. Kansainvälisen Creativity World Forumin ympärille rakennetun Ice Liven ensimmäisiä puhujia alettiin vokotella Tampereelle loppuvuodesta 2012.
– Käytännössä kaikki ulkomaiset pääesiintyjät varattiin tapahtumaan tuolloin. Suomi on sen verran syrjäinen maa, että halusimme pelata varman päälle. Jos olisimme olleet liikkeellä yhtään myöhemmin, emme välttämättä olisi saaneet kaikkein isoimpia tähtiä tänne, Paananen kertoo.
Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen uuden E-hallin lauteille nousee torstaina ja perjantaina tukku omien alojensa suurimpia guruja. Esiintyjälistalla komeilevat muun muassa Brian Tracyn, Robin Sharman ja Frans Johanssonin nimet.
Keskimääräiselle kaduntallaajalle edellä luetellut suuruudet eivät ehkä ole tuttuja, mutta Ice Live ei yritäkään olla koko kansan tapahtuma. Riittää, että tarkkaan harkittu kohdeyleisö tykkää.
– Meillä on kolme teemaa: myynti ja markkinointi, johtaminen sekä innovaatiot ja uudistuminen. Kaikki puhujamme ovat näiden alueiden parhaita asiantuntijoita maailmassa. Heidän saamisensa Tampereelle ei ollut todellakaan itsestäänselvyys, Paananen selvittää.
– Itse odotan etenkin amerikkalaisen markkinointiajattelija Seth Godinin esiintymistä. Hänen kirjoittamansa alan kirjat ovat 2000-luvun markkinoinnin tärkeimpiä teoksia. Minuunkin Godin on vaikuttanut paljon, tamperelaisen Ideone Oy:n toimitusjohtajana työskentelevä ylöjärveläinen jatkaa.

Suuren maailman meininkiä

Toisin kuin useimmat suomalaiset liike-elämän tapahtumat, Ice Live ei perustu pelkälle kuivakalle asian puhumiselle. Luvassa on viimeistelty show, jossa ei valo- ja ääniefekteissä säästellä. Tällainen tyyli on maailmalla jo arkipäivää.
– Kävijät täytyy hurmata, jotta he voivat keskittyä itse asiaan. Jos meno olisi riisutumpaa, moni saattaisi unohtua näpräämään kännykkäänsä, Paananen järkeilee.
– Me teemme jopa muistiinpanot tänne tulevien kävijöiden puolesta. Painavaa sisältöä tulee niin paljon, että annamme mahdollisuuden keskittyä siihen täysin palkein, hän lisää.
Myös tapahtuman monialaisuus on tarkkaan harkittu juttu. Kylmien talouslukujen yhdistäminen luovien alojen boheemiin ideointiin on resepti, joka voi Paanasen mukaan poikia paljon hyvää.
– Jos olisimme esimerkiksi koonneet yhteen pelkät insinöörit, niin eihän lopputulos voisi olla yhtä hedelmällinen kuin nyt,  hän naurahtaa.
Ice Liven kunnianhimoisuus näkyy komean ulkokuoren lisäksi tapahtuman kustannuksissa. Yhden päivän lippu bisnestapahtumaan maksaa 490 euroa, mikä voi alan ulkopuolisen maallikon mielestä kuulostaa varsin paljolta. Paanasen mukaan hinnoittelu vastaa kuitenkin alan kansainvälistä yleistasoa.
– Jos täällä kävijä saa napattua kotimatkalleen edes yhden hyvän idean, lipun hinta on maksanut itsensä takaisin. Merkittävä kauppa tai edistysaskel voi olla liike-elämässä niin pienestä kiinni, hän maalailee.

Tavoitteet pilvissä

Musiikkiuransa lisäksi Bruce Dickinson on tullut tunnetuksi menestyvänä yrittäjänä. (Kuva: Ice Live Business Forum)
Musiikkiuransa lisäksi Bruce Dickinson on tullut tunnetuksi menestyvänä yrittäjänä. (Kuva: Ice Live Business Forum)

Talouden epävarmuus ei uusia messuyrittäjiä tunnu huolettavan. Lasse Paanasen mukaan Ice Live Business Forum järjestetään varmuudella myös ensi vuonna.
– Näin on suunniteltu. Tämän vuoden tapahtuman myötä saamme kansainvälisesti itsellemme nimeä, mikä mahdollistaa tunnettujen puhujien buukkaamisen ensi vuodeksi, Paananen visioi.
Alan suurin tapahtuma Suomessa on jo pari viime vuotta ollut Jyväskylän vuosittainen Nordic Business Forum. Täksi vuodeksi Helsinkiin siirtyvä NBF ei saa Ice Livesta vielä itselleen uhkaajaa, mutta Tampereella päästään joka tapauksessa kunnioitettaviin kävijämääriin.
– Yli tuhat henkeä on jo varannut lippunsa viikonlopuksi, joten olemme tavoitteessa. Lisäksi Nordic Business Forum keskittyy johtamiseen, kun taas meillä skaala on laajempi, Paananen muistuttaa.
Nettisivuillaan Ice Live Business Forum uhoaa tähtäävänsä Pohjois-Euroopan suurimmaksi liike-elämän tapahtumaksi. Järjestäjät uskovat tuotteensa vetovoimaan kuin vuoreen.
– Kun yritykset haluavat Suomessa apua, ne ottavat yleensä yhteyttä konsulttiin, joka on lukenut alan gurujen tunnetut teokset. Me tuomme nuo samat gurut suoraan yrittäjien eteen, tapahtuman pääjärjestelyistä vastaava Paananen tiivistää.