Luja työ kantaa pikkuhiljaa toivottua tulosta

18.12.2013 09:05

Teivon raviradan toimitusjohtaja Kimmo Thuneberg aloitti sarkansa aika tarkalleen vuosi sitten. Silloin taloudelliset tunnusluvut näyttivät tutun hippodromin suhteen ikäviltä.
Vaikka tehtävää on edelleenkin, tilanne vaikuttaa paljon mukavammalta kuin vuosi sitten. Toimitusjohtaja Thuneberg on seurannut sadonkorjuun lakia: sitä niittää, mitä kylvää.
– Finntoton antaman epävirallisen tiedon mukaan arkiravien ratapelinä jatkaa syksyllä uuden tulemisen kokenut Toto4. Itse kannatan myös Toto4:ää, Kimmo Thuneberg kertoo.
– Finntoton antaman epävirallisen tiedon mukaan arkiravien ratapelinä jatkaa syksyllä uuden tulemisen kokenut Toto4. Itse kannatan myös Toto4:ää, Kimmo Thuneberg kertoo.

– Olemme saaneet aikaiseksi suhteellisen hyvän positiivisen muutoksen. Tilintarkastajat vierailivat toimistollamme maanantaina. Heidän viestinsä oli se, että sekä Tampereen Ravirata Oy että Pohjois-Hämeen Hippos ry ovat plussan puolella.
– Viime vuonna tilanne tässä vaiheessa oli se, että olimme
250 000 euroa miinuksella. Vuositason tulosparannus on lähes 300 000 euroa, Thuneberg vertailee.
Yksi merkittävä uudistus ja onnistuminen Teivossa on ollut jääkiekosta tutun klubitoiminnan rantauttaminen raviurheilun piiriin.
– Ihmiset, jotka ovat olleet mukana, ovat nauttineet Teivo Clubin meiningistä. Toki tilaa on edelleen, ja uusia jäseniä mahtuu mukaan.
Onnistunut Teivo Clubin vuosi tietänee uusia iloisia raviurheilun erikoisiltoja.
– Uusi klubivuosi on suunnitteilla, ja se starttaa helmikuussa. Kaiken lystin edellytyksenä on tietysti se, että saamme riittävästi myyntiä aikaiseksi.
– Tänä vuonna meillä oli 15 jäsentä. Kovin paljon pienemmällä porukalla klubia ei kannata järjestää. Jos määrä pysyy samanlaisena, kyseessä on sellainen ok-tulos. Sillä voidaan jatkaa, Thuneberg analysoi.

Tiistairavit maksullisiksi

Teivon yksi valttikortti raviharrastajien suhteen on ollut jo parisenkymmentä vuotta ilmainen sisäänpääsy tiistairaveihin. Nyt tuo lysti loppuu, ja tiistaikisoihinkin pitää kaivaa kuvetta.
Toisaalta viiden euron sisäänpääsypiletillä saa samaan hintaan ravien käsiohjelman. Päätös sisäänpääsymaksun palauttamisesta tiistairaveihin oli toimitusjohtajalle lopulta helppo.
– Totopelejä järjestävän Pohjois-Hämeen Hippoksen osalta päätös oli selvä. Yhdistys saa tulonsa peleistä – that’s it.
– Kaikki muut Suomen raviradat ovat saaneet pelituoton ohella myös pääsylipputuloja kassoihinsa. Teivo on ollut vailla tätä tuloa pari vuosikymmentä. Silloin herää kysymys ”minkä vuoksi?”.
Raviharrastajalle ilmaiset tiistait ovat olleet tietysti mukava juttu, mutta totopelin järjestäjän sormet ovat palelleet tuiskussa ja viimassa.
– Ilmainen sisäänpääsy on vienyt meiltä lähes kaikki markkinointityökalut. Emme ole voineet laittaa arkiraveihin mitään houkuttimia, kuten esimerkiksi kaksi yhden hinnalla tai naiset ilmaiseksi, toimitusjohtaja Thuneberg vertailee.
Hyvä puoli maksullisissa tiistairaveissa on se, että Teivo pystyy pitämään ravien palkintotasonsa ennallaan – jopa hivenen nostamaan sitä.
– Maksamme hevosenomistajille palkintoja noin kaksi miljoonaa euroa vuodessa.
– Tiistairavien pääsylippujen myötä meidän ei tarvitse koskea palkintoihin – päinvastoin. Arkiravien keskimääräinen palkintotaso nousee noin kymmenellä prosentilla.
Pääsylipuilla tuetaan myös tärkeää yleishyödyllistä hanketta.
– Vuonna 2017 valmistuva uusi lastensairaala saa jokaisesta myydystä pääsylipustamme kymmenen senttiä ja kausikortista viisi euroa. Tämä kampanja kestää koko vuoden. Toivottavasti saamme tukea tätä hyvää ja merkittävää asiaa mahdollisimman kattavasti, Thuneberg linjaa.
Kansan syvät rivit ovat ottaneet maksulliset tiistairavit vastaan kahtiajakoisesti.
– Molemmat näkemykset ovat saaneet kannatusta. Osa porukasta on ollut sitä mieltä, että tiistain pääsymaksuun oli jo korkea aika palata. Toinen puoli on ollut jyrkästi sitä mieltä, että raveissa käyminen loppuu, kun tiistain pääsymaksu palaa.
Muutoksia tapahtuu myös valtakunnan mittakaavassa. Koko raviurheilevaa Suomea koskee sellainen muutos, että raviviikon kohokohta eli lauantain Toto75-ravit käynnistyvät vuoden alusta kello 14 alkaen.
Teivon liideri olisi laittanut alkamisajan perinteikkääseen iltapäiväyhteen.
– Itse olisin aloittanut kello 13, koska raveista olisi ehtinyt hyvin vielä kello 17 alkaviin jääkiekon SM-liigan peleihin. Nyt lauantain viimeinen Toto75-lähtö menee ikävästi lätkän kanssa päällekkäin.

Ylöjärvi-ravit kesäkuun alussa

Ylöjärven kaupunki ja Ylöjärven Yrityspalvelu Oy ovat olleet vahvasti mukana Ylöjärvi-raveissa, jotka on järjestetty perinteisesti juhannusviikolla tai juhannuksen jälkeisellä viikolla.
Kilpailut jatkavat todennäköisesti edelleen Teivon kalenterissa, mutta ajankohta muuttuu hiukan.
– Asia pitää vielä sopia Ylöjärven Yrityspalvelun kanssa, mutta ravipäivä on suunniteltu kesäkuun 3. päivälle, joka on samalla kesäkuun ainoa kilpailupäivämme. Ylöjärvi-ravien päivä on ollut meille aina tuottoisa ja hyvä päivä, Thuneberg summaa.
Teivon kilpailupäivien määrä pysyy vakiona tähän kauteen verrattuna.
Radalla ajetaan ensi vuonna 39 tiistairavit, viidet Toto75-karkelot ja lisäksi vielä yhdet sunnuntairavit helmikuussa.
Teivon uusi kausi käynnistyy heti lauantaina 4. tammikuuta kello 14 ajettavilla Toto75-raveilla.