Erävoitto antoi Ryhdille joulumielen

Ylöjärven Ryhdin naiset lähtivät lentopalloilun ykkössarjan alkulohkonsa päätöspeliin Helsinki Volleyta vastaan sillä teemalla, että erävoitto pitää saada.
Katri Markkanen (etualalla) nosti Helsinki Volleyn aloituksia melkein 80 prosentin tarkkuudella, mutta libero Minna Sikiöllä oli niiden kanssa enemmän vaikeuksia. Kuvassa myös Marika Mäkinen (3).
Katri Markkanen (etualalla) nosti Helsinki Volleyn aloituksia melkein 80 prosentin tarkkuudella, mutta libero Minna Sikiöllä oli niiden kanssa enemmän vaikeuksia. Kuvassa myös Marika Mäkinen (3).

Ryhti sai haluamansa, vaikka hävisikin hyvän taistelun jälkeen 1–3 (16–25, 14–25, 25–22, 20–25).
Erävoitto oli arvokas jo sen vuoksi, että viime kaudella Helsinki Volley jätti Ryhdin nollille kaikissa neljässä kohtaamisessa ja että samoin kävi tämän syksyn ensimmäisessä kamppailussakin.
– Tavoitteenamme on ollut, että kolmelta kärkijoukkueelta otettaisiin ainakin eriä, joten ihan hyvä mieli tästä jäi, Ryhdin parhaana palkittu Katri Markkanen myönsi.
Tulos jätti ylöjärveläiset alkulohkon kuutossijalle, jolta kausi jatkuu joulun jälkeen alemmassa jatkosarjassa.
Sinne ei joutunut paikallisvastustaja Messukylän Toverit, vaan Raision Urheilijat.
Ryhdin pitää voittaa ehdottomasti RaisU ainakin yhden kerran, jotta seuraava päämäärä, pudotuspeleihin pääsy onnistuisi. Niihin etenee kummastakin alemman jatkosarjan lohkosta vain voittaja.
Kausalan Yritys, Mikkelin Passarit ja hämeenlinnalainen TT-Volley kaatuvat kyllä, mikäli Ryhti pelaa yhtä voitontahtoisesti kuin sunnuntaina kolmannen ja neljännen erän.
– Voitimmehan me Raisionkin ensimmäisessä kohtaamisessa, mutta toinen meni vastaanottovirheisiimme, Markkanen muistutti.

Kevääksi toiveena lisää tasaisuutta

Lohkon kakkoseksi Vampulan Urheilijoiden jälkeen sijoittunut Helsinki Volley pelasi Kaukajärvellä kaksi erää juuri niin jäätävästi kuin kokeneella joukkueella on tapana.
Se ei tehnyt juuri virheitä, ja vasenkätinen Mona Mäkinen kylvi tuhoa erittäin kovilla syötöillään.
Etenkin toisessa erässä Ryhdin vastaanottajat olivat Markkasta lukuunottamatta pahoissa vaikeuksissa.
Markkanen sai silloinkin nostettua aloituksia niin hyvin, että hänen kokonaisprosenttinsa nousi 74,9:ään.
Kun hyökkäyksissäkin oli tehoja 13/+9:n edestä, ei ihme, että Markkanen toivoi saavansa jatkaa yleispelaajana.
Kokenut Markkanenhan on uurastanut tänä syksynä enemmän liberona kuin yleispelaajana, mutta liberon tontille on saatu nyt Minna Sikiö.
– Tämä syksy oli meiltä erittäin vaihteleva: välillä olemme olleet ihan pohjalla, mutta välillä peli on kulkenut hyvinkin, Markkanen myönsi.
– Se johtuu tietysti siitäkin, että kokoonpanomme on vaihdellut koko ajan. Kevätkaudelta toivon eniten sitä, että saisimme pelimme toimimaan koko ajan, hän pohdiskeli.

Meriläinen toi syöttötehoa

Kolmannessa erässä Ryhti innostui kerrassaan hienoon nousuun.
Vielä tilanteessa 13–14 näytti siltä, että ottelu loppuu lyhyeen, mutta toisen erän lopulla kentälle tulleen keskipelaaja Anni Meriläisen syötöillä kotijoukkue kipusi 20–16-johtoon ja piti johdon loppuun asti.
Myös Markkanen sekä Hanna Hietikko kunnostautuivat aloituksillaan, ja nähtiinpä passari Outi Munnukaltakin taas pari ässää.
Munnukka teki tilaa nuorelle Emmi Jaloselle, joka sai jälleen arvokasta kokemusta kovaa joukkuetta vastaan pelaamisesta.
– Meidän pitää edelleen parantaa toisten kosketusten laatua. Vaikka pallo saataisiin hyvin ylös, se ei riitä tarpeeksi hyvään passiin, Ryhdin päävalmentaja Heikki Kosonen sanoi.
Hän ei ollut myöskään tyytyväinen laitahyökkäysten tappoprosenttiin 28,7.
Kohennusta vaativat osa-alueet ovat tiedossa, ja niitä lähdetään korjaamaan joulutauolla.
– Ensi viikonloppuna pidämme leirin Kaukajärvellä. Jouluviikko levätään, ja sen jälkeisenä maanantaina palataan taas treenien pariin, Kosonen suunnitteli.