Maaseudun eteen töitä tehnyt opettaja astelee Linnan juhliin nuorten kätten loihtimassa puvussa. Kutsun saanut halusi kannattaa paikallisuutta, joten valitsi tekijäksi naapurikylältä tutun entisen oppilaansa siskon.
Kun Minna Sarvijärvi avasi postilaatikkoon kapsahtaneen harvinaisen kirjeen, ensi ajatuksia väritti positiivisen yllättymisen tunne.
Mutta aivan pian mietteet jo juoksivat eteenpäin. Puku. Mistä sellainen?
– Tietysti naisella on ensimmäisenä höyhenet mielessä, nainen nauraa silmät sirrillään.
Parista asiasta hän oli varma heti kättelyssä.
Ensinnäkin puku olisi teetettävä, koska pitkän naisen ei ole helppoa löytää kaupan rekeistä sopivaa asua.
Toiseksi Sarvijärvi halusi tekijäksi jonkun paikallisen ja nuoren kädentaitajan.
– Ei tullut ensimmäisenä Jukka Rintala mieleen. Halusin antaa mahdollisuuden jollekulle nuorelle kyvylle.
Pian muistilokeroista pulpahti mieleen tyttö vuosien takaa. Sarvijärvi työskenteli aikanaan Länsi-Teiskossa opettajana, ja tuolloin hänen oppilaansa siskon, Silja Kaarnen, kasvot tulivat tutuiksi.
– Bongasin, että Silja on älyttömän lahjakas käsitöissä, Sarvijärvi muistelee.
Pukua kaipaavalla ei ollut Kaarnen puhelinnumeroa, mutta nainen pirautti tämän isoäidille.
– Mummu tuumi, ettei Silja varmaankaan ehdi, mutta sain silti numeron. Uskalsin sitten kiireenkin uhalla lähestyä Siljaa.
Se kannatti, sillä ompelija tarttui tarjoukseen.
Homma lähti rullaamaan ripeästi. Jo muutaman päivän päästä kääräistiin hihat.
Puku ponnistaa paikallisuudesta
Pukusuunnitelman alkuituna oli idea lampaanturkista.
– Tykkään valtavasti turkiksista. Ne ovat ihania kylmällä, Sarvijärvi selittää.
Lisäksi ajatuksissa oli taas paikallisuus: turkin voisi saada kotikylän maatilalta Kurusta.
Kaarne haastatteli opettajaa ja suunnitteli puvun tämän visioiden pohjalta.
– Piirsin puvun. Jo ensimmäisellä tapaamisella löimme mallin lukkoon, Kaarne kertoo.
Ensimmäisessä sovituksessa tuli kuitenkin mutkia matkaan. Puvun yläosaan suunniteltu turkisosa pani opettajan herkän ihon kihelmöimään. Suunnitelmasta oli luovuttava.
– Pidimme pikapalaverin, koska malli oli jo leikattu. Ideariihessä mallailimme erilaisia vaihtoehtoja.
Kaksikko halusi karvan tilalle jotain vastaavaa – pehmeää ja valkoista. Yhteisymmärrys löytyi pian. Puvun koristukseksi valittiin harsomainen kangas.
Kaarne ompeli mekon rivakkaan tahtiin, koska juhla siinsi jo lähellä. Viimeisessä sovituksessa viikkoa ennen juhlaa kävi ilmi, että puku kaipasi enää pikku fiksauksen. Asiakas saa pukunsa juuri juhlan kynnyksellä.
– Kiirettä on riittänyt, koska minulla on samaan aikaan ollut hääpukuprojektia ja oopperapuvustusta. Mutta tämä oli sellainen mahdollisuus, jota en halunnut jättää väliin, ompelija selittää.
Projekti oli Kaarnelle todella mielenkiintoinen. Vaikka materiaalipulma panikin kapuloita rattaisiin, ompelijan työtä helpotti, että kaksikko oli samoilla aaltopituuksilla.
Luvassa on pitkä puku, jonka katseenvangitsija komeilee yläosassa.
– Kun ihminen on näin pitkä ja kun on laaksoa ja kukkulaa, tapahtumien täytyy olla ylhäällä, puvun tilaaja tuumii.
– Korostetaan siis hyviä puolia, ompelija jatkaa.
Hänen mukaansa puku on klassinen muttei liian perinteinen.
Sarvijärvi ihastelee, kuinka hyvältä asu tuntuu päällä.
– Puku on hyvä, kun tuntuu siltä kuin olisi alasti, ompelija kuvaa mittojen mukaan tehtyä, vartaloa myötäilevää vaatetta.
Puku kruunaa juhlan arvokkuuden
Puvut ovat perinteisesti huomion kärjessä Linnan juhlissa. Kutsun saanut kurulainenkin antaa niille arvoa.
– Naisen paras koristehan on hyvin pukeutunut mies, mutta kyllä naisenkin puku on suuri osa kokonaisuutta, hän myöntää.
Onpa hän itsekin viihtynyt television ääressä Linnan mekkoja ihastelemassa.
Opettajan mielestä asujen ydinidea on tuoda pukeutuminen juhlan kanssa samalle tasolle.
Yleensä Sarvijärvi tapaa pukeutua vaatimattomasti, mutta kun kerran tilaisuus tulee, on asuun ilo satsata.
– Sehän juhlasta tekee juhlan, että saa pukeutua, ompelija komppaa.
Sarvijärvi ymmärtää, miksi tämänvuotiseen, poikkeukselliseen juhlapaikkaan on valittu tavallista vapaampi pukukoodi. Silti hän toivoo näkevänsä hienoja kostyymejä.
– Ei pidä unohtaa juhlan tarkoitusta, Kaarne nyökkää.
Kutsun saanut ei kuitenkaan laisin pelkää, että pykälän verran tavallista rennompi pukeutuminen söisi juhlan arvokkuutta.
Ompelijaa tämänvuotinen asukoodi ei hätkäyttänyt.
– Piti se toki ottaa huomioon, muttei se estänyt tekemästä juhlapukua. Ja onneksi Minna ei halunnutkaan mitään prinsessakolttua, joten minun ei tarvinnut toppuutella asiakasta, kädentaitaja nauraa heläyttää.
Kaarne on otettu mahdollisuudestaan tehdä puku ihka aitoihin Linnan juhliin.
– Onhan se suuri kunnia, että Minna muisti ja valitsi minut.
Ompelija myöntää, että mielessä on joskus käynyt tuuma, kuinka hienoa olisi nähdä televisioruudussa hänen itse tekemänsä puku.
– Kukapa siitä ei tällä alalla haaveilisi.
Pääsääntöisesti teatteriin suuntautuneelle käsityöläiselle moinen tehtävä ei kuitenkaan ollut mikään varmasti näköpiirissä siintävä juttu. Siksi tunne on nyt kenties kahta hienompi.
– Täytyy kai jokin kisakatsomo järjestää. Ja anoppi varmaan laittaa juhlat nauhalle, Kaarne virnistää.
Maaseutu tasavallan kartalle
Sarvijärvi ei tiedä varmasti, mikä toi hänelle kunnian päästä tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle, kutsussa kun ei ollut titteliä.
Varsin oletettavaa kuitenkin on, että Maaseudun tiennäyttäjä -tunnustus ja Sarvijärven työ maaseudun eteen muutenkin poiki huomionosoituksen.
– Olen tosi mielissäni, että maaseudun eteen tehty työ on otettu huomioon. Kutsu osoittaa loistavaa tilannetajua tasavallan presidentiltä. Se osoittaa myös, että koko vuoden varrelta on poimittu tunnustuksen saaneita henkilöitä.
Nainen tuumaa tyytyväisenä, että katseiden suuntaaminen maaseudulle on tällä hetkellä kovin muodikasta.
Juhlaan siis Ylöjärven ja maaseudun lippu korkealla?
– Sitä tässä yritetään.
