Lähes koko ikänsä musiikkia ja esiintymistä harrastanut Paula Heinisuo sai kokea uransa toistaiseksi hienoimman tähtihetken reilu viikko sitten täyteen ahdetussa Turun HK Areenassa. Heinisuo valloitti yleisön ja tuomariston sydämet Maata Näkyvissä -festivaalin yhteydessä järjestetyssä Gospelstara-kilpailussa.
Maata Näkyvissä -festivaali on Euroopan suurin kristillinen nuorten viikonlopputapahtuma, joka järjestettiin 15.–17. marraskuuta nyt jo 29. kerran. Tapahtumapaikkoina toimivat HK Areena ja Turun Messukeskus.
Festivaaliin osallistui viikonlopun aikana peräti 22 500 nuorta. Näistä iso osa oli seuraamassa Gospelstara-kilpailua, joka huipentui voittajan esiintymiseen yhdessä festivaalin housebändin kanssa tapahtuman päätöskonsertissa.
Ennen huippuhetkeään Heinisuo osallistui 29 muun laulajan kanssa lauantain karsintaan, jonka perusteella kaksi parasta laulajaa valittiin loppukilpailuun.
Kilpailun emäntänä toimi kristilliseen pop- ja jazzmusiikkiin keskittyneen Kappeli Sound System -yhtyeen laulaja Riina Halme.
Tuomaristoon kuuluivat Kangasalan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Ismo Vettenranta, kristillistä sinfoniametallia soittavan HB-yhtyeen solisti Miia Rautkoski sekä indiefolkmusiikkia soittavaan Idän Ihmeet -gospelyhtyeeseen kuuluva Janne Simojoki.
Tuomariston mielestä kilpailun taso nousi erittäin korkeaksi. Saman huomasi myös Paula Heinisuo.
– Ajattelin, että olen erittäin tyytyväinen, jos pääsen karsintaryhmässäni kolmen parhaan joukkoon, koska sillä saisi palkinnoksi lahjakortin festarikauppaan. Pääsin kuitenkin finaaliin, mikä oli miellyttävä yllätys, koska kilpailussa oli mukana tosi hyviä laulajia.
Jännitys kaikkosi esiintymislavalla
Lopulta Heinisuo kruunattiin historian seitsemännen Gospelstara-kilpailun voittajaksi sen jälkeen, kun ylöjärveläinen oli esittänyt upeasti choctaw-intiaani Wallis Willisin ennen vuotta 1862 säveltämän yhdysvaltalaishymnin Swing Low, Sweet Chariot.
– Paula veti ainutlaatuisella tyylillä. Laulussa oli tiettyä kovuutta ja hieman rosoisuutta, tuomari Ismo Vettenranta hehkutti voittajaa.
Heinisuon mukaan kilpailun tuomareille tuli yllätyksenä se, ettei ylöjärveläisneito ole koskaan ottanut laulutunteja.
– Olen kuitenkin esiintynyt pienestä tytöstä lähtien esimerkiksi sukujuhlissa ja koulun tapahtumissa, Heinisuo kertoo.
Hän on hionut laulu- ja esiintymistaitojaan myös muun muassa Ylöjärven seurakunnan Seitsemän syntiä -musikaalissa sekä Musiikkiteatteri Palatsin erilaisissa projekteissa.
Heinisuo osallistui Gospelstara-kilpailuun jo kolme vuotta sitten, mutta silloin suuri menestys jäi vielä odotuttamaan itseään.
– Olin vähän tuohtunut silloin, joten onneksi nyt sain onnistumisen. Tavallaan ajattelin jo ennen kilpailua, että minulla on mahdollisuus voittaa, vaikka ei sitä voittoa koskaan uskallakaan odottaa, Heinisuo miettii.
Lopulta ylöjärveläistä ei jännittänyt kovin paljon nousta lavalle festivaalin päätöskonsertissa, vaikka yleisöä oli tuhatmäärin.
– Olen tietysti esiintynyt aiemminkin mutta en ihan noin isolle yleisölle. Jännitys kuitenkin laukesi, kun aloin laulaa, joten pystyin vetämään täysillä, Heinisuo muistaa.
Opiskelu tällä hetkellä tärkeintä
Vaikka Paula Heinisuo osoitti olevansa huippuluokan artisti, voitto Gospelstara-kilpailussa ei houkuttele häntä muihin, vielä suurempiin kilpailuihin.
Heinisuota ei siis tulla näkemään jatkossa esimerkiksi television huippusuosituissa laulukilpailuissa Idolsissa tai
The Voice of Finlandissa.
– Minulta on kysytty monta kertaa, miksi en osallistu tuollaisiin kilpailuihin. En kuitenkaan ehkä halua niistä seuraavaa julkisuutta itselleni. Tuollaisista kilpailuista on tullut aika paljon tähdenlentoja. Minun pitää löytää jokin muu reitti, jos haluan musiikin tai teatterin huipulle, Heinisuo pohtii.
Tällä hetkellä nuoren neidon keskittyminen suuntautuu opiskeluun. Heinisuo aloitti syksyllä opiskelun Diakonia-ammattikorkeakoulussa Kauniaisissa. Kolmen ja puolen vuoden puurtamisen jälkeen Heinisuo valmistuu sosionomiksi ja kirkon nuorisotyönohjaajaksi.
– Tämä on ammatti, johon olen halunnut suuntautua jo monen vuoden ajan, Heinisuo kertoo.
Hänen kiinnostuksensa seurakuntatyötä kohtaan heräsi neljä vuotta sitten rippikoulussa.
– Sen jälkeen olin isosena yli kymmenellä rippikoululeirillä. Lisäksi olen ollut mukana seurakunnan nuorisotyössä.
Seurakuntatyön yhteydessä Heinisuo on saanut olla runsaasti tekemisissä myös musiikin parissa.
– Musiikin esittäminen ja näytteleminen ovat minulle tärkeitä. Tykkään myös kuunnella musiikkia, lähinnä hiphoptyylistä gospelia. Esimerkiksi sellaiset yhtyeet kuin Tera, Immanuel sekä Idän Ihmeet ovat suosikkejani, Heinisuo luettelee.
Musiikin ohella uskonto merkitsee Paula Heinisuolle paljon. Hän on ylpeä kristillisyydestään.
– Se on yksi syy siihen, miksi hain Diakonia-ammattikorkeakouluun. Uskonto on todella iso osa elämääni, Heinisuo sanoo ja muistelee lämmöllä reilun viikon takaista Maata Näkyvissä -festivaalia.
– Siellä oli ihan loistava meininki koko ajan. Tapahtumassa vallitseva yhteishenki on jotakin todella ainutlaatuista. Minä viihdyin siellä älyttömän hyvin koko viikonlopun perjantaista sunnuntaihin, Heinisuo kertoo ja sanoo suuntaavansa jouluksi perheensä luo Tampereelle.
Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen ja Turun evankelisluterilaisten seurakuntien tuottama Maata Näkyvissä -festivaali viettää ensi vuonna 30-vuotisjuhliaan. Paula Heinisuo on varmasti silloinkin mukana juhlatunnelmissa.