Kaupunginhallituksen puheenjohtaja käytti otto-oikeutta

matti_paakirjoitus_320x194pxlYlöjärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja Katja Luojus on vuorostaan käyttänyt otto-oikeuttaan.
Luojus toi hallituksen käsiteltäväksi Ylöjärven Vesi liikelaitoksen johtokunnan päätöksen koskien ensi vuonna perittäviä taksoja vedestä sekä jätevedestä.
Otto-oikeuteen turvautumiseen johti se, että johtokunnan esittämät taksat olivat liian pienet. Ylöjärven Vesi liikelaitos olisi velkaantunut vuodessa noin 500 000 euroa.
Ylöjärven kaupunginhallituksessa asian käsitteleminen eteni hyvin maltillisesti. Keskustalainen jäsen Esko Arola ehdotti johtokunnan päätöksen säilyttämistä. Esitys kaatui, koska se ei saanut kannatusta.
Aikaisemmin otto-oikeuteen on turvautunut kaupunginjohtaja Pentti Sivunen.
Nyt aktiivisena toimijana oli hallituksen puheenjohtaja. Menettely varmasti herättää lautakuntia ja vastaavia. Päätös kuin päätös voi nousta hallituspöytään.

Comments are closed.