Siitä on aikaa, kun ylöjärveläissyntyinen taiteilija Kimmo Ylönen viimeksi toi töitään näyttelyyn kotikulmilleen. Nyt on kuitenkin aika näyttää kotikonnuilla, mihin puuveistoksista tunnetun taiteilijan kädet kykenevät.
Pienen pienestä suuren suureen.
Sellainen on Kimmo Ylösen näyttely Galleria Saskiassa Tampereella.
Teoskokonaisuus kumartuu pikkiriikkisen muurahaisen tasolle ja tähyää sieltä avaruuden äärettömään valtavuuteen. Tästä kertoo jo näyttelyn nimi Muurahainen kurkottaa tähtiin.
Ylönen on toteuttanut teeman kahden huoneen avulla.
Ensimmäisessä huoneessa on kaksi kekoa.
– Niissä on hyvin suuri määrä neulasia ja lisäksi pinkopahvia vanhempieni kodin, entisen mummolani seiniltä. Toisessa keossa on mittaustorni ja luotilanka. Keoissa kuvastuu ihmisen ja muurahaisen asuminen rinnakkain ja lomittain. Molemmat ovat ahkeria rakentajia, taiteilija pohjustaa.
– Toisessa huoneessa on minun aurinkokuntani.
Huoneessa katsoja kohtaa suuren, puusta tehdyn auringon. Siellä on myös Vulkanus-planeetta.
– Tätä planeettaa etsittiin viime vuosisadan alkupuolella, mutta ei sellaista ollutkaan olemassa. Se oli vain roska kaukoputken linssissä tai jotain. Tämä on kiehtova tarina. Osa asioista, joita pidämme tieteellisinä faktoina, ei ole totta. Niinhän se menee, että teorioita voi heittää mutta todisteita pitäisi aina löytää.
Ylösen aurinkokuntaan kuuluu myös Vulkanuksen kaksi kuuta, iso ja pieni. Ne on tehty lastulevystä.
– Se on materiaalina erityisen herkullinen, koska sitä arvostetaan niin vähän.
Kulku näyttelytilassa on Ylösen mukaan kuin matka avaruuteen. Pienestä huoneesta kekojen ääreltä ja ikään kuin maankamaralta astellaan pientä käytävää pitkin suureen huoneeseen planeettojen keskelle.
Ylönen löytää onnistumisia kustakin teoksesta.
Kuiden rosoinen, taivaankappaleiden ulkonäköä muistuttava pinta ilahduttaa Ylöstä. Aurinkoon hän on tyytyväinen, koska onnistui selättämään suuren urakan sitä tehdessään. Vulkanuksessa purettavan ja koostettavan veistoksen idea onnistui.
– Keoissa otin valtavia teknisiä harppauksia. Toteutus oli alun perin kömpelömpi kuin millaiseksi se lopulta muotoutui. Keoissa on myös se suurenmoinen juttu, että olen pitkään tehnyt veistoksia, joissa on vain puun väriä ja valkoista, mutta kekoihin tuli pinkopahvin värien paljous.
Suurten kysymysten äärellä
Näyttelyn teema ei ole ainut laatuaan Ylösen tuotannossa. Mies on taipuvainen pohdiskelevaan otteeseen.
– Tämä on varmaan ikuisuusaiheeni.
Ylönen on jo pitkään rakentanut teoksilla omaa maisemaansa. Tämä maailma on laajentunut koko ajan. Hiljalleen mies päätyi aatokseen, että hänen maailmassaan on oltava myös tähdet ja avaruus.
Saskian näyttely on osa suurta teosten virtaa. Ylönen ei suoranaisesti tee töitä vain yhtä näyttelyä varten, vaikka sellainen siintäisikin silmissä.
Vuosien mittaan Ylösen puuveistokset ovat kasvaneet korkeutta ja kurottaneet kattoa kohti. Siksi mies ulotti myös Saskian näyttelyn maatasosta kohti taivasta.
– Mutta jos maisema kasvaa avaruuteen, sen pitäisi kasvaa myös aluskasvillisuuteen. Isot veistokset ovat ikään kuin vallan ja valtiaan rakennelmia. Ajattelin, että samassa maisemassa on oltava myös vähäisen väen majat eli aluskasvillisuuden taso.
Pohdiskeleva mies on nuoresta pitäen ihmetellyt suuria kysymyksiä. Niitä tarjosivat esimerkiksi kaverin kaukoputkella tähytyt tähdet. Nykyään hän usein pitkän työpäivän jälkeen päätyy lukemaan jotain vaikeaa kirjaa.
– Jonkinlainen maailman mallin rakentaminen ja ymmärtämisen yrittäminen ovat aina kulkeneet mukanani. Jo lapsena olen leikkimällä yrittänyt selvittää maailmaa, ja sitä samaa on tämä työ.
Veistäjä tarvitsee rauhaa solahtaakseen luovaan ajatteluun.
– Aamulla teen jotain, mikä ei vaadi ajattelua mutta mikä tuottaa näkyvää tulosta. Siitä on helppo ponnistaa.
Työskennellessä ajatukset lentävät, ja lopulta ne voivat viedä tekeillä olevaa teosta eteenpäin.
Uusia, seuraaviin projekteihin johtavia ideoita mies saa lähinnä bussimatkoilla ja lenkkipoluilla.
– Pääni on koko ajan pyörivä betonimylly. Se vatkaa massaa, jota siihen on kertynyt elämän varrella. En tiedä, laittaako joku myllyyn välillä putken. En siis pysty sanomaan täsmälleen, mistä jokin idea syntyi. Parasta on, että kun ideat tulevat, se on niin hätkähdyttävää ja yllättävää, että ihan liikuttuu.
Töitä vihdoin kotikulmille
Taiteilijan teokset ovat harvinainen näky tämän kotikulmilla.
Miehen töitä oli esillä Tampereella viimeksi vuonna 1995. Vuosituhannen vaihteen kynnyksellä hänellä oli näyttely Nokialla. Lisäksi mies on lahjoittanut pikkuisia hiiliveistoksia Ylöjärven kirjastoon.
– On uskomattoman hienoa tulla kotikulmille pitämään näyttely.
Vuosien varrella taiteilija on ollut jopa huojentuneen tyytyväinen, että on tullut säästäneeksi näyttelyn tuomista kotiseudulle.
– Olen ajatellut, että sinne olisi kiva tulla, kun minulla olisi jotain valtavan mahtavaa näytettävää.
Silti nyt ei ole noussut ramppikuumetta. Miehestä ei tunnu, että hänen olisi vieläkin pitänyt pysytellä säästelylinjalla.
– Luulen, että noiden juttujen kanssa uskallan jo tulla.
Mies odottaa näyttelyltä muutakin kuin taiteellista antia. Hän toivoo saattavansa vanhoja kavereita yhteen luokkakokouksen tai kyläjuhlan tapaan.
Mies jätti lapsuutensa Ylöjärven taakseen, kun hänen oli aika lähteä taideopintojen perässä Kankaanpäähän.
Opiskeluvuosien jälkeen tie vei ulkosaariston Norrskataan. Saattaa kuulostaa erikoiselta valinnalta, mutta Ylösen mukaan opiskelutovereiden puheissa itse asiassa pyöri paljon romanttisia ajatuksia meren ja majakoiden äärelle menosta.
– Satuin näkemään ilmoituksen saarella vuokrattavasta mökistä ja tartuin tilaisuuteen. Aluksi ajattelin sen olevan vuoden ihmiskoe.
Ajan mittaan mies kuitenkin tajusi löytäneensä juuri passelin paikan itselleen.
Hän ilahtui, kun onnistui pysymään työnteon maussa karuissakin oloissa. Hän oivalsi, että tärkeintä on luoda työskentelystä koko ajan mukana kulkeva mielentila. Ympäristöön voi sopeutua, ja turhia esteitä ei kannata rakentaa itselleen.
Saari tarjoaa Ylöselle myös antoisaa rauhaa.
– Ehkä hienoin asia on, että saari on kolmen lautan päässä mantereesta. Ei ole vaaraa, että kukaan tupsahtaisi luokseni kesken työskentelyni. Pidän myös siitä, että saari on selkeä asia: sillä on reunat. Tulen helposti rajattomuudesta vähän levottomaksi.
Ylöjärvelle miehen ei tarvitse erityisesti kaivata, sillä hän käy kotopuolessa varsin usein.
Hän on tosin joskus miettinyt, että Viljakkalan ja Kurun välimaastot tarjoaisivat saaren kaltaisen otollisen rauhallisen työskentelypaikan.
– Toisaalta en usko, että sinne muuttaisin. Varsin kummallisia pitäisi tapahtua, että saaresta lähtisin.
Muurahainen kurkottaa tähtiin -näyttely Galleria Saskiassa 18.10.–6.11.
Kommentointi on suljettu.