Ohjaaja Tiina Puumalainen on tarttunut kauhumusikaaliin The Addams Family, jonka valloittavasta visuaalisuudesta vastaa Teppo Järvinen. Suomen kantaesityksensä hullunhauska musiikkinäytelmä sai Tampereen Työväen Teatterissa toissa viikon perjantaina.
– Cara Mia, oletko varmasti onneton? kysyy Addamsien perheenpää vaimoltaan, ja hänen saatuaan myönteisen vastauksen, luvassa on tulista tangoa kuutamolla ennen makuukamariakrobatiaa.
The Addams Family vie yleisön aivan toiseen ulottuvuuteen, mitä tamperelainen teatterisyksy on muuten tarjonnut. Mieleeni tulivat heti muutkin 1960-luvun legendaariset sarjat, kuten Vaimoni on noita ja Me Hirviöt.
Addamsin kummajaistarina alkoi perheen luojan, Charles Addamsin pilapiirroksista The New Yorker -lehdessä peräti 75 vuotta sitten. Töllöttimen sarja valloitti vuonna 1964, elokuvat seurasivat perässä 1990-luvulla, ja Broadway sai musikaalinsa vuonna 2010.
Nyt perhe on astunut ulos sarjakuvastripistä TTT:n Vanhalla päänäyttämöllä.
Tarinan keskiössä on siis Addamsin perhe, joka saa eriskummalliset kiksinsä kuusta.
Heli Luukkanen pensseleineen ja Marianne Rautiainen vasaroineen ovat toteuttaneet Teppo Järvisen komean lavastuksen. Juha Haapasalo mestaroi huikean valaistuksen.
Mitään salaamatta
Marshall Brickmanin ja Rick Elicen sepittämä tarina ei tarjoile vallankumouksellisia ajatuksia.
Erilaisuuden oivaltaminen vahvuudeksi ja normaaliuden kyseenalaistaminen lienevät pointteja, joita tyrkytetään perinteisen rakkaustarinan ohessa. Hahmojen ja puheiden ristiriita on se, joka lopulta valloittaa.
Juoni lyhyesti: Addamsien räväkän Wednesday-tyttären ihastuminen tavalliseen poikaan johtaa perheiden yhteiselle illalliselle, jossa alkaa tapahtua. Kuinkas muuten, onhan jälkiruokapelin nimenä Paljastuksia.
Puntti Valtonen ja Eriikka Väliahde saavat esittämäänsä friikkipariskuntaan sellaista kiihkoa ja kiintymystä, että kateeksi käy. Ei suinkaan normaalia käytöstä vanhalta avioparilta, että rasvataan avioliittoa tangolla, mitään koskaan salaamatta.
Osku Heiskanen saa lattarit tihkumaan ja tangon taipumaan. Pekka Siistonen piiskaa The Graveyard Cowboys -orkesterinsa verevään meininkiin.
Herkulliset hahmot
Tiina Puumalaisen letkeästi ohjaaman tarinan herkku on hahmogalleria.
Puntti Valtosen Gomez on loistotyyppi. Hidalgomaisessa, liituraitaa juoksevassa olemuksessa on sopivasti vaimonpelkoa ja tyttärenkammoa, jotta mies saa itsensä liriin salaisuuksien hautausmaana. Valtonen kuljettaa eniten tarinaa laulavana kertojana.
Eriikka Väliahde hinaa itseään eteenpäin lonkeromaisessa asussaan goottikartanon ylväänä Morticia-kuningattarena. Väliahteen ääni soi vahvana, leikitellessäkin.
Laura Alajääski ihastuttaa suoranuottisena Wednesdayna. Kappale Uuteen suuntaan on esityksen parasta musiikillista antia. Vivahteikkaasti laulava Jukka Nylund on poika paikallaan omaperäisenä juniorina.
Muutama kappale on lähtenyt säveltäjä Andrew Lippalta lipan alta. Kun olet Addams -teemassa on samaan aikaan jotain ärsyttävää ja valloittavaa.
Tiina Puumalaisen suomennos on sukkela, ja Ilpo Tiihonen on tunnetun kujeileva laulunsanoituksissaan.
Paljastuksia ruokapöydällä
Objektiseksuaalinen Fester-setä on rakastunut kuuhun, mutta kukapa ei olisi. Mieluummin kuuhun kuin ruotsalaisnaisen tapaan Berliinin muuriin. Minkä Samuli Muje äänessä häviää, sen hän tunnelmassa voittaa.
Matti Pussinen-Elorannan Duracell-Mumma on saanut ylimääräisen hormoniannoksen aamupuurossaan. Sukulaisuussuhde on epävarma.
Entäpä söpön Lucas-sulhon (Juha-Matti Koskela) vanhemmat, jotka ovat aikaa sitten polttaneet Grateful Dead -paitansa ja keskittyneet enemmän huonekaluihin kuin haluihin.
Minna Hokkasen räväyttämä, keski-ikäisen perheenäidin plastinen vapautuminen parisuhteen tylsyydestä, kilometrin pituisella ruokapöydällä, on illan huippu.
Mika Honkasen selkä kaarella ja vatsa edellä köpöttelevä isukki pääsee sulattelemaan Addamsien lisäksi myös uudelleen syntynyttä vaimoaan.
Suomen pisin -titteliä kantava Sami Eerola kantaa vartensa hyvin Lurkin roolissa.
Kommentointi on suljettu.