Riku Suokkaan ja Heikki Syrjän kirjoittama ja Suokkaan ohjaama draamakomedia Kulkuri kertoo Charles ”Charlie” Chaplinista, elokuvataiteen monitoimimiehestä.
Hannu Lindholmin vaikuttavat lavasteet avaavat Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä kuvakirjan mykkäfilmin historiaan.
Chaplinin elokuvissa oli Parrasvaloihin asti huonosti maalattuja ja kömpelöitä kulisseja.
Samaa ei voi sanoa Hannu Lindholmin lavastuksesta TTT:n Kulkurissa.
Suuren näyttämön yleisö huokailee ihastuksesta ja odottaa, kerran yllätetyksi tultuaan, yhä uusia ja uusia yllätyksiä. Eikä pety.
Ohjaaja Riku Suokkaan, Lindholmin, valosuunnittelija Timo Alhasen ja videotyöryhmän yhdessä synnyttämä elokuvallinen näyttämökuva on vaikuttava. Tapahtumat rullaavat kuin filmillä ikään. Chaplinin elämä kehittyy auki otoksina ja kohtauksina. Kuvia on paljon, ja ne muodostavat visuaalisen spektaakkelin. Tekniikka on ”joka pojan unelma” ja valjastettu viimeistä vipua myöten. Lavasteet vaihtuvat tiuhaan ja sutjakasti. Katunäkymät elävät leveys- ja syvyyssuunnassa, automobiilit suhaavat ja kamera käy.
Yhden kerran ihokarvat saivat kunnon tuuletuksen: Onneksi Eppu ”Charlie” Salminen seisoi prikulleen oikeassa kohdassa saadessaan kulissin niskaansa.
Pyrkimys täydellisyyteen
Chaplinia ei ole syyttä sanottu komedian kuninkaaksi ja elokuvan mestariksi. Hän teki lähes kaiken itse, käsikirjoituksesta puvustukseen.
1900-luvun alun lapsiesiintyjä oli jo vuonna 1919 oman elokuvastudion omistaja.
Dollareita satoi Chaplinin laariin kuin lunta Kultakuumeen kämppään, mutta mies ei unohtanut, miltä köyhyys maistuu.
Kymmenen vuotta myöhemmin mykkäfilmin mestari epäili, ettei äänielokuva elä kuin kolmisen vuotta. Hän erehtyi, sopeutui ja pelastui.
Chaplinin elokuvien on sanottu olevan hänen lapsuusmuistojensa näköisiä. Juopotteleva, nuorena kuollut isä, mielenterveytensä menettänyt varieteetaiteilijaäiti, orpouden tunne ja nälkä leimasivat hänen filmiensä maailmaa. Pikku kulkurin vaappuvan kävelynkin hän nappasi kipeäkinttuiselta ajurilta Lontoosta.
Kulkurihahmo oli mietitty viiksiä myöten: ne eivät saaneet peittää kasvojen ilmeitä.
Chaplin pyrki täydellisyyteen, vaikka filmaus olisi vienyt vuoden, vaatinut satoja ottoja ja miljoonia taaloja.
Hän jännitti jatkuvasti yleisön reaktioita: pitääkö se hänen elokuvistaan ja nauraako se!
Sämpylöitä ja parturointia
Käsikirjoittajat Riku Suokas ja Heikki Syrjä ovat juoksuttaneet kilometritolkulla filmiä sukeltaessaan vuonna 1977 kuolleen idolinsa maailmaan.
Näytelmä keskittyy maestron varieteevuosiin ja ajanjaksoon, jolloin Chaplinista tuli pikku kulkuri ja yksi maailman tunnetuimmista ihmisistä.
Kuvakulma on Chaplinin työskentelytavoissa. Elokuvat tulevat eläviksi silloin, kun ne limittyvät mestarin elämäntilanteeseen. Pääosissa ovat Kultakuume ja Kaupungin valot.
Kultakuumeesta Suokas on ohjannut mainion lumimyrsky-kohtauksen liukastelevine mökkeineen ja kengän syönteineen.
Filmausten aikana alaikäinen Lita Grey ilmoitti olevansa raskaana Chaplinille. Avioliitto kesti kolme vuotta, vei Chaplinilta hermot ja päättyi skandaalinkäryisesti.
Sämpylätanssi, viulu ja piano -hupailu, 11 tuolia ja parturointi Brahmsin Unkarilaisen tanssin nro 5 tahtiin käynnistävät päänsisäisen tietovisailun: ”mistä elokuvasta?”
Suurella näyttämöllä Chaplinin visuaaliset vitsit menettävät väistämättä tenhoaan.
Kulkuri on kuin elokuvahistorian oppitunti. Itse olisin toivonut näkeväni vieläkin vahvempaa ihmissuhdedraamaa.
Hymyilyä bussipysäkillä
Eppu Salmisen Chaplin on häilyvän lapsuuden merkitsemä: epävarma, hankala ja tuskainen. Salminen on kulissien takainen kulkuri, sävyltään tummempi kuin se elokuvayleisölle veikeitä hymyjä väläyttelevä knallipää. Näyttelijästä kuoriutuu näpsäkkä nuorallakävelijäkin.
Suvi-Sini Peltolan naishahmot ovat väriläiskiä. Lita hauskuttaa ja on ulkoiselta habitukseltaan napakymppi. Peltolan olisi voinut kirjoittaa pitemmäksi aikaa tarinaan.
Soili Markkanen on koskettava Chaplinin äitinä. Kaikki pikkupojat ovat hellyttäviä.
Fyysinen komiikka on taitolaji, johon heittäytyvät useissa rooleissa urakoivat Tuukka Huttunen, Tommi Raitolehto ja Pentti Helin.
Markku Nenosen koreografian helmi on rytmikäs rakennustyömaa. Ihme on, ettei kukaan saa kakkosnelosesta otsaansa.
Arvatkaapa, mikä Chaplinin säveltämä kappale seurasi yleisön matkassa kotiin? Aivan oikein, se kulkurin nenän alta karannut hymy, Smile, soi jopa bussipysäkillä.
