Vauhtiviikari pyyhältää

Ylöjärveläinen Valtteri Koski kiitää crosskart-autolla pitkin asfaltti- ja soraratoja. Puuhassa viehättää vauhti ja ajohetken jakaminen muiden kuskien kanssa.
Valtteri Koskella on takanaan ensimmäinen crosskartkautensa. Poika tuumaa, että ajatus siirtymisestä joskus rallin pariin tuntuu ihan mahdolliselta.
Valtteri Koskella on takanaan ensimmäinen crosskartkautensa. Poika tuumaa, että ajatus siirtymisestä joskus rallin pariin tuntuu ihan mahdolliselta.

Moottoriurheilukärpänen on surissut ylöjärveläisen Kosken perheessä ja puraissut niin isää kuin poikaa.
Rallicrossia muistuttavassa jokamiesluokassa ajava isä Petro Koski vei poikansa Valtterin ajamaan kartingia tämän ollessa vielä eskari-iässä. Huristelemaan pääsi tuolloin Valtterin pikkusiskokin.
Harrastus kesti alakoulun alkuluokille asti.
Muutaman vuoden kuluttua radat veivät poikaa taas.
– Setäni on rallicross-autojen huoltajana, ja hän näki viime kesänä crosskart-autoja. Setä sanoi isälle, että tuollainen pitää varmaan ostaa Vallullekin, 13-vuotias poika kertoo.
Isä ja poika uppoutuivat ensin netin syövereihin tiirailemaan moisia vempeleitä. He hurauttivat Turkuun katsomaan erästä menopeliä, mutta vielä kauppoja ei tehty.
– Iskälle tuli polte, äiti Anu Koski virnistää.
Tuo kipinä roihahti viime talvena liekkiin, ja pihaan saatiin ihka oma ajokki.

Ensimakua rallin maailmaan

Vempele on varsin venka näky.
Pienehkö auto on putkirunkoinen, ja siinä on kevytmoottoripyörän moottori. Nuori kuljettaja huomauttaa, että autossa on oltava vakiomoottori, jota ei sovi mennä virittelemään.
Menopelillä voi ajaa niin hiekalla kuin asfaltilla. Juju onkin, että paljolti kartingia vastaava laji antaa nuorille mahdollisuuden harjoitella hiekkapohjalla. Niinpä he pääsevät rallicrossin ja rallin makuun jo varhain. Lapset ja nuoret myös kisaavat samoin säännöin kuin rallicrossaajat.
Kosken mielestä crosskart onkin kartingia hauskempaa juuri siksi, että huristelu onnistuu hiekallakin.
Kaasutella ei saa ihan missä tahansa hiekkakuopalla, vaan ajokin kanssa on suunnattava suljetuille alueille, tarkoitukseen varta vasten rakennetuille radoille.
– Ratoja on ympäri Suomea. Me käymme Toijalan, Kaanaan, Vammalan ja Nokian radoilla. Radan ylläpitäjälle voi soittaa ja pyytää ajoajan, poika kertoo.
Koski on päässyt jo kunnolla kilpailemisen makuun, vaikka hän seisookin lajin parissa vielä varsin uusissa saappaissa.
Hyllyllä kiiltelee yksi jos toinenkin pokaali. Pystejä on kertynyt nuorten sarjan osakilpailuista. Yksi pokaali on merkki siitä, että poika päätyi koko sarjassa toiseksi.
Mittelö oli tarkoitus käydä SM-tunnuksin, mutta SM-arvoon vaadittu vähintään kymmenen osanottajan määrä jäi uupumaan yhdellä kilvoittelijalla. Niinpä kisat järjestettiin epävirallisina.
Nuorille on Suomessa tarjolla kaksi kilpaluokkaa. Niistä alemmassa kisaavat 9–13-vuotiaat ja ylemmässä 12–16-vuotiaat.
– Tänä vuonna ei ajettu alempaa luokkaa, vaan se yhdistettiin meidän luokkaamme.
Poika lisää, että on olemassa myös isokorinen crosskart-ajokki, jota saavat ajaa aikuisetkin.

Tyyristä mutta iloa tuovaa puuhaa

Harrastus ei ole ihan halvimmasta päästä. Perheen on kaivettava kuvettaan, jotta poika pääsee radoille.
– Kallista tämä on, äiti ja poika sanovat yhteen ääneen.
Itse autosta oli pulitettava
15 000 euroa.  Kilpasarjaan osallistuminen kustantaa 850 euroa, ja kustakin kisasta on maksettava päälle vielä yli satanen.
– Sellaiselle, joka ei osallistu sarjaan, yksittäiseen kisaan osallistuminen maksaa enemmän kuin sarjaan osallistuville, isä ja poika selventävät.
Lisäksi varusteet ja auton huoltaminen haukkaavat annoksensa lompakosta.
Vaikka äiti pyöräyttelee silmiään kuluista puhuttaessa, hän on valmis raottamaan kukkaroa lapsensa hyväksi.
– Ei rahan kuluminen tunnu pahalta, kun kyseessä on oma lapsi. Hänen eteensähän tekee mitä vain. Jokainen vanhempi haluaa lapselleen harrastuksen, jota tämä jaksaa harrastaa, äiti tuumii.
Kalenterista crosskart ei kuitenkaan puraise aimo palasta.
– Käyn kerran viikossa harjoittelemassa, ja kesällä kisat on joka toinen viikonloppu, poika kertoo.
Harjoittelua ei tarvitse panna hyllylle talveksi, sillä homma sujuu lumella ja jäällä piikkirenkaiden ansiosta. Talvella mittelöidään myös satunnaisia kisoja.

Vauhti ei pane pelkäämään

Lapsi moottoriajoneuvon ratissa voi kuulostaa riskaabelilta, mutta Valtteri Koski vakuuttaa, että ajo on turvallista.
Äitikin uskoo poikaansa, vaikka taannoinen video Valtterin ilmalennosta olikin hänelle hurjaa katsottavaa.
Tapaus sattui Oulussa, jossa ajetuissa kisoissa Kosken ajokki pyörähti ympäri ja päätyi katolleen maahan.
– Ei minulle käynyt kuinkaan. Vähän tuli pikkurilli kipeäksi, nuori kuski sanoo rauhallisesti.
Vyöt sitovat kuljettajan tiukasti penkkiin, kypärä ja niskatuki suojaavat pään seutua ja hanskat, kengät, haalari ja alusasu varjelevat tulelta.
– Kaariputket ovat vahvat, poika sanoo.
Hänen mukaansa putket eivät kulu tuosta vain puhki.
Auto ei liioin ole kiikkerä, koska siinä on leveä perä. Menopeli karkaa käsistä vain, jos se törmää johonkin.
– Ei auto kovin helposti lähde lapasesta, poika sanoo.
Hänen mukaansa nuorikin kuski voi hallita vempelettä, kun sillä ei aja niin lujaa kuin suinkin mahdollista.
– Luulisi, että sitten kun haluaa mennä vauhdikkaasti, pieni taito löytyy jo. Ei kai sitä opi kuin ajamalla, äiti päättelee.
Kaiken kukkuraksi rata on suojattu hiekkavallein, ja varoituslippuja heiluttamalla voidaan viestiä edessä olevasta vaaranpaikasta. Kisoissa ensiapuväki pyyhältää hätiin heti, jos jotain sattuu.
Koski ei osaa kuvitella, että luopuisi harrastuksestaan pelon vuoksi. Oulun sattumus säikäytti hiukan, mutta sekin poiki pelon sijaan oppia. Poika satutti sormensa, koska käsi irtosi ratista ja kolahti autoon.
– Mietin, että pitää tästä lähtien pitää napakasti ratista kiinni.