Ralliautoilija Tarmo Ollila kurvailee parhaillaan uransa parasta kautta. Ylöjärveläiskuljettaja on saanut rampata palkintopallilla lähes jokaisen kilpailun jälkeen. Äskettäin Ollila kaasutteli komeasti rallisprintsarja Future Cupin Cuppikunkku-sarjan voittoon.
Future Cupin kaksivetoisten Seniorit-luokassa ajanut Ollila sijoittui kolmanneksi.
Ollila menestyi myös Future Cupin joukkuekilpailussa, jossa hänen, Aki Mansikkamäen ja Marjo-Riitta Lundenin muodostama Hämeen Hurjat -joukkue sijoittui toiseksi.
Future Cup on usean osakilpailun rallisprintsarja, jossa jokainen kilpailu ajetaan asfaltilla. Cuppikunkuksi kruunattiin kuljettaja, joka oli paras kaikkien luokkien yhteisessä pistekilpailussa.
Tampereen Urheiluautoilijoita edustava Ollila on kiertänyt kauden aikana myös rallisprintin SM-sarjaa.
Ollila on yhdeksäntenä yleisessä luokassa, vaikka hän olisi voinut ikänsä puolesta ajaa senioreissa jo kuusi vuotta.
Ollilan kipinä ralliautoiluun syttyi jo aikoja sitten.
– Olen aina seurannut tiiviisti moottoriurheilua. Aikoinaan katselin etenkin Jari Lamminsivun ja Leif Tuomelan menoa ja mietin, että olisi hienoa joskus ajaa yhtä lujaa kuin he. Kun palasimme Kanadasta Suomeen 1990-luvulla, ostin ensimmäisen ralliautoni.
Ollila huomasi heti alusta alkaen pärjäävänsä hyvin muiden vauhdissa.
Ensimmäisen kilpailunsa hän ajoi Valkeakoskella junioreiden rallisprintsarjassa.
– Ensimmäisellä kierroksella pyörähdin mutta toisella kierroksella olin neljäs ja sain palkinnon. Siitä se sitten lähti. Ajoin vuoden junioreissa, minkä jälkeen nousin yleiseen sarjaan, Ollila muistelee.
Ilmalento katkaisi uran ja muutakin
Hieman myöhemmin Ollila rakensi itselleen ralliautoksi Ford Escort XR3:n, jolla tuli erinomaista tulosta.
Sama auto meinasi tosin päättää Ollilan uran, ja jopa koko elämän.
– Vuosi oli 2011, kun edessä oli SM-sarjan asfalttikisa perjantaina 13. päivä heinäkuuta Vaalan Säräisniemessä. Lähtöviivalle mennessäni päälle tuli yllättävä ukkoskuuro. Pyysin järjestäjiltä, että saisin vaihtaa sadekelin renkaat, mutta siihen ei ollut kuulemma aikaa. Lähdin sitten matkaan kuivan kelin renkailla, Ollila muistelee ja jatkaa:
– Ensimmäiset pari kilometriä menivät hyvin, kunnes tuli pitkä suora. Siinä minulla oli nopeutta 180 kilometriä tunnissa, kun auto lähti vesiliirtoon. Kaara lensi viiden metrin korkeudelle ja törmäsi kolmeen mäntyyn ja kallioon. Yksi puista katkaisi moottorin ja vaihdelaatikon, jotka tulivat jaloilleni. Autossa ei ollut törmäyksen jälkeen muuta ehjää kuin penkki ja turvavyö. Rattikin katkesi akselistaan ja lensi tuulilasin läpi katsojien jalkoihin, Ollila kertoo ja muistelee lisää:
– Törmäyksen jälkeen olin sen verran tajuissani, että huomasin bensan valuvan päälleni. Ymmärsin katkaista päävirran ja avata turvavyön, minkä jälkeen putosin niskoilleni, koska auto oli katollaan. Sen jälkeen yritin ryömiä ulos autosta takaluukun kautta. Siinä rimpuillessani huomasin, että toinen jalka osoittaa polven kohdalta aivan vikasuuntaan. En kuitenkaan tuntenut kipua, koska olin sokissa. Koivet olivat menneet kymmenestä kohtaa poikki, Ollila kertoo ja pyörittelee päätänsä.
Toipumiseen meni tietysti pitkä aika.
– Olin pari kuukautta pyörätuolissakin, mutta silloinkin ryömin auton alle purkuhommiin, Ollila naurahtaa.
Ollilan onnettomuus näytettiin myös televisiossa. Rajun tällin jälkeen ylöjärveläinen myi kaiken, mikä liittyi ralliautoiluun, ja osti veneen.
– Pari vuotta myöhemmin mietin, pitäisikö minun vielä kuitenkin kokeilla ajamista. Hankin sitten itselleni jälleen auton ja voitin sillä neljä viimeistä osakilpailua, Ollila kertoo.
Kärjessä todella pienet erot
Tänä päivänä Ollila on yksi Suomen nopeimmista rallisprintkuljettajista. Palkintosijoja on tullut niin paljon, että pokaaleja on kertynyt noin 140.
SM-osakilpailuvoittoja Ollila on saavuttanut etenkin soralla.
Parhaillaan Ollilan alla murisee Ford Escort RS Cosworth. Auto sisältää huippukallista tekniikkaa, kuten WRC Corollan jarrut.
Moottorin autoon on rakentanut Jari Lamminsivu. Moottorissa on niin sanottu pillettikansi, jollaisia on Suomessa noin 20.
– Pari vuotta oli huonoa tuuria, kun moottori kuumeni jatkuvasti liikaa. Vaihdoin kannen tiivisteenkin 20–30 kertaa. Jos lähdössä piti jonottaa ja moottorin lämmöt ehtivät nousta, tiesin, että maaliin asti en pääse. Lopulta viime talvena saimme muutettua moottorin kantta siten, että se alkoi kestää. Heti sen jälkeen alkoi tulla myös tulosta, Ollila selvittää.
Hänen mukaansa taistelu kärjessä on niin kovaa, että huonolla autolla tai huonoilla renkailla ei ole mitään mahdollisuutta pärjätä.
– Esimerkiksi Jalasjärven nopealla viiden kilometrin reitillä hävisin voittajalle 0,6 sekuntia, toiseksi tulleelle 17 sekunnin sadasosaa ja kolmanneksi tulleelle kaksi sekunnin sadasosaa. Jos matkan varrella tekee yhden vaihdevirheen, voi palkintopaikalle sanoa hyvästit.
Ralliautoilu ei tietenkään ole kovin halpa harrastus, mutta harva tietää, miten paljon siihen todellisuudessa uppoa rahaa.
– Etenkin renkaat nielevät hirveästi valuuttaa. Sorarenkaat maksavat noin 220 euroa kappale, ja ne kestävät noin 20 kilometriä kilvanajoa. Talvipyörät maksavat 400 euroa kappale ja kestävät niin ikään 20–30 kilometriä, Ollila luettelee.
Lähes kaikki rahat on kaivettava omasta pussista. Sponsoreilta ei kovin paljon irtoa tukea, eivätkä palkinnot todellakaan elätä.
– Pilkkikilpailuissa on palkintona auto. ja autokilpailussa on palkintona pilkki, Ollila kuvailee nauraen.
Luottamus autoon ja omiin taitoihin
Käynnissä olevaa kautta on vielä jonkin verran jäljellä, ja Ollila on luonnollisesti mukana jokaisessa kilpailussa, johon hän vain pääsee.
Jos menestystä on luvassa, ylöjärveläiskuljettaja ei jätä kilpailua väliin.
– Tyttärelläni oli rippijuhlat samana päivänä, kun cuppikunkkukilpailu ratkaistiin Levillä. Ehdin jo miettiä helikopterikyytiä, mutta lopulta sain perheeltä luvan mennä ajamaan. Ostin sitten tyttärelle kiitokseksi ja rippilahjaksi uuden nelitahtiskootterin, Ollila selittää hymyillen.
Ylöjärveläinen aikoo jatkaa ajamista ensi kaudella kovin tavoittein.
Tosin näillä näkymin rallisprintin säännöt muuttuvat jonkin verran, joten kuljettajien ja autojen voimasuhteet ovat vielä hämärän peitossa.
– Opin kuitenkin koko ajan yhä nopeammaksi kuljettajaksi. Kun oppii luottamaan autoon, sen voi heittää vaikka 180 kilometrin tuntivauhdista sivuluisuun ennen kurvia. Siitä on etua, kun uskaltaa ajaa äärirajoilla. Tosin kovissa vauhdeissa voi sattua mitä tahansa, Ollila sanoo ja lisää:
– Enköhän kuitenkin taas ensi kaudella mene kovaa kahva edellä ojien kautta oikoen.
