YPA:n pikkujunnut ykkösiä Espoossa

Ylöjärven Pallon vuonna 2004 syntyneet salibandypojat ottivat komean turnausvoiton Espoossa järjestetyssä Puffet Cupissa.
Voittajien on helppo hymyillä. (Kuva: Arto Paananen)

Voittajien on helppo hymyillä. (Kuva: Arto Paananen)

Turnauksessa pelattiin kahdessa lohkossa. Kummassakin lohkossa oli YPA-04:n joukkue. Ryhmät kantoivat nimiä YPA ja YPA II.
YPA sai ensimmäisessä pelissä vastaansa Oilers Flamesin. Taitava espoolaisryhmä kaatoi ylöjärvelaiset lukemin 11–3.
Seuraavassa pelissä sisuuntunut YPA pyöritti Porvoon Salibandyseuran Gepardeja numeroin 11–3. Kolmannessa ottelussa vastaan asettui keravalainen Blackbirds Sininen, joka kukisti ylöjärveläiset niukasti maalein 4–3.
Näin YPA:n haaveet pronssiottelusta karisivat. Viimeisen ottelun YPA voitti isäntäseura Kirkkojärven Loiske Faaraota vastaan 11–4.
YPA II sen sijaan eteni voitosta voittoon. Ensin kaatui Loviisan Tor selvästi maalein 7–2.
Seuraavaksi jalkoihin jäi Porvoon Salibandyseuran Leijonat peräti 16–0. Kolmannessa pelissä YPA II murskasi keravalaisen Blackbirds Punaisen 13–1.
Alkulohkon viimeisessä väännössä ylöjärveläiset voittivat Imatran Voiman maalein 10–2.
Loppuottelussa YPA II kohtasi toisen lohkon ykköseksi sijoittuneen Oilers Flamesin.
Finaali lähti käyntiin ylöjärveläisittäin huikeasti, sillä YPA II johti viiden minuutin pelin jälkeen jo 3–0. Erätauolla numerot olivat YPA II:n hyväksi 5–1.
Oilers Flames kiri toisella jaksolla, mutta lopulta ylöjärveläiset pitivät pintansa ja voittivat loppuottelun lukemin 7–5.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?