Syksyn tullen on aika pakata Ylöjärven museon esineistö suojaan talven kylmyydeltä ja kosteudelta.
Ylöjärven museon pihapiirissä on hiljaista. Alkavan syksyn tuoksu ja tunne kesän päättymisestä leijuvat ilmassa.
Vain museonhoitajat Elina Linkopuu ja Salla Järnefelt liikuskelevat pihamaalla.
Edellisenä päivänä, syyskuun kolmantena, on käynyt viimeinen vierailijaryhmä. Koulu- ja päiväkotiporukoita nimittäin kävi tutustumiskierroksilla vielä parin viikon ajan sen jälkeen, kun museo sulkeutui kaikelta yleisöltä elokuun puolivälissä.
Nyt museonhoitajien on aika tuudittaa museo uneen. Museon panemiseen talviteloille on aikaa puolisentoista viikkoa. Tätä pidempi aika ei olisi pahitteeksi, mutta urakka on saatava valmiiksi, ennen kuin museonhoitajien kesäinen työsopimusaika päättyy.
Museonhoitajat aistivat tunnelmassa lähdön makua ja haikeuttakin.
Esineet varaston lämpöön
Tehtävä ei hoidu vain panemalla valot päältä ja ovet säppiin. On nähtävä iso vaiva, jotta herkkä esineistö selviää talven yli.
Suuri osa tavarasta kärrätään varastoon.
– Minimi on, että viemme pois kaikki sellaiset esineet, jotka eivät kestä museon olosuhteita talvella. Klassikkoesimerkkejä ovat tekstiilit, kirjat sekä tina- ja posliiniesineet, Linkopuu listaa.
Museoesineiden pahimpia vihollisia ovat lämpötilan ja kosteusprosentin muutokset sekä tuholaiseläimet.
Esimerkiksi posliiniastian halkeamaan imeytynyt vesi voi halkaista astian jäätyessään. Kostea ilma taas muun muassa altistaa metallit ruostumiselle.
Ajan mittaan myös pöly, valo ja lika kuluttavat esineitä.
– Alkuaikojen muoviyhdistelmät ovat sellaisia, että ne ikään kuin syövät itseään, kun materiaali reagoi. Joissain lasiesineissä taas voi olla lasiruttoa, joka on syntynyt siihen valmistuksessa, Linkopuu poimii esimerkkejä esineiden haurastumisesta.
Jotkin materiaalit voivat aiheuttaa tuhoa lähellään oleville esineille erittämällä kaasuja tai muita aineyhdisteitä.
Niin ikään hankaus kuluttaa materiaaleja. Tämän vuoksi museovieraiden ei pitäisi näpelöidä näytteillä olevia tavaroita. Museotyöntekijöiden on puolestaan pakattava esineet varoen ja varmistettava, etteivät ne liiku kuljetuslaatikoissaan.
Säilöön vietävät esineet pakataan huolellisesti käyttäen neutraaleja suojatarvikkeita, jotka eivät voi vaurioittaa tavaroita. Sopivaa on esimerkiksi hapoton silkkipaperi. Pahvilaatikotkin on valittava tarkoin. Mikä tahansa banaanikoppa ei kelpaa.
Varastossa kosteus ja lämpötila ovat suotuisat. Tavarat pidetään säilössä kuljetusastioissaan.
Tavaroita varastoimalla jätetään voroille ja ilkivaltaan äityville köyhät apajat. Järnefelt tosin toteaa, että monella esineellä on pikemmin perinnearvoa kuin iso hintalappu. Ilkivalta sen sijaan voi olla kiusa siitäkin huolimatta, että esineitä kärrätään pois.
– Tämän kesän aikana ilmestyi pari graffitia ja lettuhillot seiniin, Järnefelt harmittelee.
Tavaraa on pakko jättää museoonkin
Museonhoitajien mukaan olisi optimaalista, että koko esineistö vietäisiin säilöön talveksi.
– Mutta kun ideaali ja käytäntö kohtaavat, on tehtävä kompromisseja, Linkopuu sanoo.
Varastotilat eivät nimittäin riitä museon kaikille tavaroille. Niinpä museoon jätetään esineitä, jotka ovat vähiten herkkiä talviolosuhteille. Niitä ovat esimerkiksi metalleista ja muista kovista materiaaleista tehdyt tavarat.
– Voisi luulla, että parhaiten talvea kestää kivi, mutta kyllähän sekin rapautuu, Järnefelt huomauttaa.
Linkopuun mukaan nyt on pakko asettaa esineitä arvojärjestykseen. Käytännön seikatkin, kuten esineen koko, voivat vaikuttaa päätökseen, varastoidako vai ei.
Sijoilleen jäävät tietysti myös rakennukset.
– Nehän on tehty siihen tarkoitukseen, että ne ovat jatkuvasti ulkotiloissa, Linkopuu toteaa.
Silti kova ilmasto tekee taloillekin tepposiaan. Siksi niitä on toisinaan korjattava. Perinnetalon korjaus ei kuitenkaan käy nykymenetelmin, ja työ vaatii pulleahkoa kukkaroa.
Vaurioita voi välttää pitämällä katot kunnossa. Tästä kommervenkistä huolimatta Ylöjärven museon rakennukset joutuvat koville, koska niissä ei pidetä talvisin yllä peruslämpöä. Museonhoitajat ovatkin huomanneet tämän kesän aikana normaalista poikkeavaa hajua Korpulan parituparakennuksessa. Homeesta ei silti ole varmaa tietoa.
Talveksi museoon jätettävät esineet suojataan silkkipaperilla, mutta laatikoihin niitä ei laiteta. Laatikko saattaisi jopa kerätä liikaa kosteutta.
Suljetut ikkunaluukut suojaavat tavaroita valolta.
Kuitenkin tavaroiden säilytys museossa jättää niihin jälkensä.
– Meille on itsestään selvää, että esineet muuttuvat, joten kauhistelulle ei jää tilaa, Järnefelt toppuuttelee.
Ilman varastoa ei pärjää
Ylöjärven museon tavarat päätyvät yhteen talvivarastoon. Sen sijainti jää arvoitukseksi, sillä museonhoitajat eivät voi paljastaa paikkaa.
Hyvät säilytystilat lukeutuvat Linkopuun mukaan museon perusedellytyksiin. Ylöjärven museon nykyinen varasto on vähän turhan pieni, mutta sinne saa sentään minimivaatimusten mukaisesti tavarat lämpimään ja kuivaan.
Linkopuu kaipaisi lisäksi tilaa, jossa voisi käsitellä esineitä.
Museonhoitajat eivät kuitenkaan kaipaa monen huoneen kokoisia esineiden säilytykseen tarkoitettuja pakastimia tai useita esinekokoelmia sisältävää kokoelmakeskusta.
– Isoissa museoissa on sellaisia, mutta paikallismuseoilla ei ole niihin varaa. Jos meillä olisi sellaiset tilat, meidän pitäisi myydä palveluita muille, jotta homma olisi kannattavaa, Järnefelt sanoo.
Museonhoitajien mielestä useiden kokoelmien pito itse asiassa söisi paikallismuseon tuntua.
– Museomme idea on siinä, että säilytämme paikallista kulttuuria. Museo on tarpeellinen, koska se vahvistaa ylöjärveläistä identiteettiä. Valtakunnallisilla museoilla erikoiskokoelmineen on sitten omat funktionsa, Linkopuu perustelee.
Naisten mielestä olisikin järjetöntä haalia eri museoiden kanssa samankaltaisia, siis päällekkäisiä kokoelmia.
– Museoalalla puhutaan esinebulimiasta, Linkopuu kuvailee lapasesta lähtevää tavaran keräämistä.
