Menneestä maailmasta

Ei tarvitse nukkua enää kuin muutama yö, ja päästään yleisurheilun Ruotsi-ottelun kimppuun.

Muistan hyvin ajat, jolloin Finnkampen, tai miksiköhän sitä näin suomalaisena pitäisi kutsuakaan, kuului joka vuoden ehdottomiin kohokohtiin.
Eipä kuulu enää. Ottelun henki on latistunut pahasti, vaikka sitä sun tätä on kokeiltu piristysruiskeeksi.
Vielä 1990-luvun lopulla henkeä piisasi Helsingissä, kun lauantai-illan jo pimennyttyä miesten ottelu ratkesi 1 500 metrillä. Olympiastadion oli lähes täynnä, kun Wilson Kirwa ja kumppanit taistelivat. Taisivatpa vielä kääntää muutaman pisteen tappion yhtä niukaksi voitoksi.
Ruotsalaisethan veivät Finnkampenin samoihin aikoihin Tukholman hienolta olympiastadionilta Göteborgin vielä hienommalle Nya Ulleville. Se on yksi suosikkistadioneistani mutta aivan liian iso ja aivan liian kaukana Suomesta, jotta kunnon maaotteluhenkeä olisi saatu aikaan.
Nyt länsinaapurit ovat tulleet järkiinsä, ja tekisi mieleni lähteä tiirailemaan, mitä Tukholmassa tapahtuu. Eiköhän tämän kesän yleisurheilureissut kuitenkin ole osaltani reissattu, joten katsotaan televisiosta.
Jos tietäisin, että Tukholmassa vallitsee edes puolet siitä hengestä, jolla vielä 1980-luvun lopulla rymisteltiin, saattaisin antaa pikkusormelleni vallan ja lähteä reissuun.
Vaan kun nykyinen touhu VIP-teltassa valkoviiniä pikkusormi pystyssä siemailevine bisneksentekijöineen ei innosta pätkääkään.
Pitäisivät liiketoimet ja näyttäytymistarpeen täyttämiset erillään urheilusta. Kunnon rähinää sen maaottelun olla pitäisi eikä ylisivistynyttä niuhottamista!
Moskovassa kantapaikkamme pöydässä, noin kilometrin Luzhnikista, turisimme parin ruotsalaishepun kanssa.
Ikää oli heistä kummallakin jo sen verran, että he tippa silmänurkassa muistelivat vanhoja hyviä aikoja.
”Kun Bengt Nåjde ja toinen ruotsalainen olivat tehneet vitosen loppusuoralla suomalaisille sulun, kilpailujen jälkeen stadionin pihalla tarvittiin poliisivoimia”, toinen herkistyi.
Epäilemättä useampi kuin yksi suomalaiskatsoja heräsi seuraavana aamuna tukholmalaisen poliisiaseman pahnoilta, mutta se kuului asiaan. Ei se kokemus vieläkään tappaisi vaan pelkästään vahvistaisi.
Itse muistan Nåjden ja Pekka Päivärinnan kahinan joskus 1970-luvulla. Molemmat hylättiin, mutta sepä ei satunnaistuttaviamme haitannut.
”Pidimme lätsä-Pekasta. Hänellä oli oikeanlainen pilke silmäkulmassaan ja aina jotain juonentynkää varastossaan. Nykyään urheilijat menevät ilmeettöminä kuin laput silmillä”, toinen naapuri säesti.
Niin oli myös Martti Vainiolla, joka vuoden 1983 kympillä, uunituoreena vitosen MM-pronssimitalistina, karkasi ensin sadan metrin johtoon, löi sitten jarrut kiinni ja jäi odottelemaan muita suomalaisia. Kun ruotsalaiset oli tiputettu vuorovedolla, Vainio karkasi taas.
No, siitä ilosta tuli seuraavana kesänä pitkä itku…
Niin voipi tulla tällä kertaa koko hiivatin ottelusta. Mitä sitä turhaa, kun melkein yksi maajoukkueellinen kärkiurheilijoitamme on telakalla erilaisten vammojen vuoksi.
Vain keihäänheitosta voi realistisesti ajatellen odotella miesten ottelussa pistevoittoa. Ei olisi maankaatoihme, vaikka kaikki muut lajit kääntyisivät ruotsalaisten eduksi. Ei kai nyt sentään, mutta lukion lyhyen matikan säälikuutosellakin osaan kalkuleerata, että turpiin tulee 25–30 pinnan erolla miehissä.
Naisissakin Ruotsilla on 16-vuotias Irene Ekelund juoksemassa Hanna-Maari Latvalan kanssa samoja aikoja ja Angelica Bengtsson hyppimässä seivästä enemmän kuin Minna Nikkanen.
Sitten sillä on myös reilusti yli 60 metrin keihäsnuori Sofi Flinck. Ei auta vanha erkkikään: kuonoon saadaan 15–20 pinnaa sielläkin.
”Nytpä pärjää Ruotsin missit, vaikkon niillä suuret luulot”, voisi mestari Junnu Vainio uudistaa Maaottelulaulunsa muistaakseni vuodelta 1968.
Jospa Emma Green Tregarokin malttaisi nyt keskittyä urheiluun eikä propagointiin, vaikka tietenkin suomalaissopulit häneltä siitä kommenttia tivaavat. Ei tule muuten viikonlopun julistuskiintiö täyteen.
Nuorten ottelu voipi olla muita mielenkiintoisempi. Toivottavasti ylöjärveläinen Jessi Landström saa sellaisen vireen päälle, että muistaa lopun ikäänsä ensimmäisen Ruotsi-ottelunsa, joka ei taatusti jää viimeiseksi!