Onneksi on Rauno Saari

28.08.2013 08:00

matti_paakirjoitus_320x194pxlTampereen kaupunkiseudun kunnat saavat kiittää selvitysmies Rauno Saarta paljosta. Hän on tehnyt muutaman kuukauden aikana hyvää työtä alueen tulevaisuuden viitoittamiseksi. Toimeliaisuuden syvällisyydestä viestii viime viikolla julkisuuteen tuotu väliraportti, jossa Kangasalle, Lempäälälle, Nokialle, Orivedelle, Pirkkalalle, Tampereelle, Vesilahdelle sekä Ylöjärvelle hahmotellaan aitoja ratkaisuehdotuksia tulevaisuuden suhteen.
Rauno Saaren työ tekee kunniaa selvitystyökulttuurille, joka rehottaa Suomessa varsin villinä. Monesti selvitykset ovat vain eri lähteistä poimittuja ja kopioituja sisältöjä uusissa kansissa. Saari räjäyttää pankin; hänen pitkä kokemuksensa sekä näkemyksensä nostavat pöydälle todellisia vaihtoehtoja, joista on helppo löytää omansa.
Selvitysmies tunnistaa vedet, joissa liikkuu. On kiitollista, että Saari puhuu avoimesti kyräilystä, joka keskuskaupungin ja kehyskuntien välillä on. Kun epidemia on tunnistettu, se voidaan hoitaa terveeksi.
Parasta kaikessa on se, että seudun asukkaat pääsevät aidosti ääneen. Rauno Saari tulee kansalaisten luokse ja kuuntelee, mitä heillä on sanottavanaan  historiallisesta hankkeesta.
Kaikille on päivänselvää, että Tampereen kaupunkiseudun tulevaisuutta ei ole ratkaistu valmiiksi yhdessä vallankamarissa.
Tampereen kaupunkiseutu tekee varmasti valtakunnallisesti historiaa ja näyttää muulle Suomelle esimerkkiä, että kunnallishallinto voidaan ideoida sekä rakentaa paikallisella tietämisellä ja osaamisella.
Rauno Saaren työ vahvistaa uskoa siihen, että Tampereen kasvukeskus menestyy jatkossakin. Nyt tarvitsemme vain valtiomiesainesta paikalliseen päätöksentekoon.