Ratsukaupunki loistaa taas

Kolme islanninhevoskisojen SM-mitalia kahmaissut ylöjärveläisnuori Edda Ollikainen haastaa itsensä seuraavaksi maailmanmestaruuskisoissa.

Ylöjärveläinen hevosharrastaja Edda Ollikainen ei tehnyt kesäkuun lopussa ihan turhaa reissua Ahvenanmaalle.
Islanninhevosten Suomen mestaruuskisoihin matkannut nuori osallistui kolmeen kilpasarjaan ja pokkasi niistä kustakin kiiltelevää kaulaansa.
Kahdesta käyntiluokasta, viisikäynnistä ja tyylipassista, irtosi Suomen mestaruus. Speedpassista ratsun selkään hypännyt nappasi pronssia.
Ollikainen mittelöi nuorten sarjassa. Kilpailussa oli lisäksi omat luokkansa junioreille ja senioreille. Kisoissa viiletti myös kourallinen muita ylöjärveläisiä.
Nuori menestyjä tavoitteli voittoa. Silti hän myöntää, että ykkössija onnistui myös hiukan yllättämään. Esimerkiksi viisikäynnissä oli nimittäin tänä vuonna paljon uusia hyviä hevosia panemassa parastaan.
– Se vähän jännitti. Mietin, pärjäänkö.
Voiton hetkellä tytön tunnelmat olivat iloiset.
– Olin tosi ylpeä hevosestani, hän myhäilee vaatimattomin äänenpainoin.
Ykköseksi yltäessä tajuntaan iskee helposti joko valtava riemua puhkuva tunnepiikki tai toisaalta hervoton huojennuksen tunne. Ollikainen hymyilee mielikuvalle ja toteaa:
– Minulla oli vähän molempia.
Tilaisuus seuraaville tunnepiikeille – ainakin jännityksen muodossa – koittaa elokuussa, kun kilpailija suuntaa maailmanmestaruuskisoihin Berliiniin. Hänen lisäkseen Suomesta lähtee nuorten sarjaan vain kolme muuta ratsastajaa.
Ollikainen odottaa reissulta kokemusta, mutta tavoitteitakaan hän ei jätä maalailematta.
– En ainakaan halua tulla viimeiseksi. Haluaisin päästä finaaliin.

Hevosen virettä täytyy kuulostella

Treenit nappaavat Edda Ollikaisen ajasta ison palan. Harjoiteltava on muulloinkin kuin kisojen alla.
Harjoittelua helpottaa kuitenkin se, että ratsastaja kisaa omalla hevosellaan. Hän voi koulia taitojaan valmentajan kanssa kotimaisemissa Takamaalla.
Tavallinen harjoittelutahti on viisi treeniä viikossa. Kisojen alla Ollikainen hyppää hevosen selkään kuudestikin viikossa.
– Viikkoa ennen kisoja menin hyvän valmentajan luo Forssaan, hän kertaa SM-kisoihin valmistautumistaan.
Harjoitukset eivät seuraile kerta toisensa jälkeen samaa kaavaa. Tekemiseen vaikuttaa paljon se, missä vedossa hevonen on, ja suunnitelma voi muuttua lennossa.
– Kentällä harjoittelen kaikkea paitsi passeja. Siellä niitä on vaikeaa treenata, koska kentän suora on niin lyhyt. Laukkaharjoituksia onnistun kyllä tekemään, sillä pystyn pitämään hevosen kontrollissa.
Vaikka passilajien harjoittelu on jäänyt vähälle ja treeniä on tullut lähinnä kisatantereilla, rahkeet riittivät palkintosijoille kyseisissä käyntilajeissa.
– Hevoseni on niin passivahva, Ollikainen perustelee tyynen rauhallisesti.
Hevosen kanssa olisi hyvä sekä kirmailla pitkiä matkoja että tehdä pikku harjoituksia. Ollikainen tosin myöntää, että kymmenen kilometrin lenkeille tulee lähdettyä turhan harvoin.
Valmentajan apu on kilpaajan mielestä valtavan tärkeää.
– En pärjäisi ilman valmentajan neuvoja. Hänen avullaan olen pystynyt edistymään tosi paljon.
Valmentaja opastaa esimerkiksi istumaan, käsittelemään ohjaksia ja käyttämään pohkeita oikealla tavalla.
Pienilläkin muutoksilla suoritus paranee paljon.
– Jos vaikka ratsastan kädet vähän liian alhaalla, hevosen lavat tippuvat, mittelöitsijä kertoo ja selittää, että tuolloin hevosen liike kärsii.
Ollikainen arvioi menestyksen salaisuuden piilevän hänen ja hevosen luottamuksessa toisiinsa.
– Meillä on tosi hyvä side.

Ratsastus on kahden kauppa

On onnenkantamoinen, että kisamenestyjä ylipäätään ryhtyi hevosharrastajaksi.
– Meille tuli periaatteessa ihan sattumalta hevonen vuonna 2007. Se oli amerikanravuri. Hommasimme sille kaveriksi islanninhevosen.
Aikaisempaa ratsastusharrastusta ylöjärveläistytöllä ei ollut. Hevon selkään hyppäämistä oli kuitenkin kokeiltava, kun siihen kerran urkeni mahdollisuus.
Ratsastuskärpänen puraisi tyttöä oikein kunnolla, ja siitä lähtien heppaintoa ja halua kehittyä on riittänyt.
Harrastuksessa eteen puskevat vaikeudet ovat Ollikaiselle mukava haaste, ja onnistumiset kirvoittavat voittofiiliksen.
– Kyllähän se on hienoa, että voi tehdä yhteistyötä monta sataa kiloa painavan hevosen kanssa.
Ylöjärveläisnuoren ratsastusharrastuksessa on kourallinen lisämaustetta, koska talliin päätyi juuri islanninhevonen. Tyypillisesti hevoilta nimittäin luonnistuu vain kolme askellajia: käynti, ravi ja laukka. Issikka taitaa tämän lisäksi joko töltin tai passin tai nämä molemmat.
Islanninhevosten pienestä koosta ei Ollikaisen mukaan koidu haittaa. Pienehkö lajitoveri pärjää isojen ratsujen rinnalla.
Ratsastuksessa onnistuminen ei ole vain ihmisestä kiinni. Kun vaikkapa juoksija voi keskittyä omaan suoritukseensa, hevosen selkään hyppäävän on pureuduttava oman kehonsa ja mielensä lisäksi hevosen liikehdintään ja pääkoppaan.
– Onhan se joskus tosi vaikeaa. Minulla on todella haastava hevonen. Sillä eivät oikein pysty ratsastamaan muut kuin minä ja valmentajani.
Kilpaneito on kuitenkin vuosien mittaan löytänyt vahvan yhteisen sävelen ratsunsa kanssa.
Vaikka hevosella on oma tahto, ratsastaja voi vaikuttaa paljon esimerkiksi askellajien tahtiin ja hevosen muotoon eli kaulan ja pään asentoon. Ratsua voi ohjeistaa muun muassa pohkeiden avulla.
Hevosen taitojen koulimisessa tepsii toisto. Harjoitusta tehdään monta kertaa peräkkäin, ja kun se onnistuu, ohjaksia löysätään. Näin hevonen hoksaa toimineensa halutusti.

Osa hevoskaupungin pitkää tarinaa

Menestystä niittänyt nuori jatkaa osuvasti ylöjärveläistä hevoskaupungin tarinaa.
Silti hän ei itse ole juurikaan tullut ajatelleeksi, millaista on olla tällaista imagoa kantavan paikkakunnan kasvatti.
– Onhan se hienoa, hän päätyy tuumimaan.
Käytännön hyötyä on toki poikinut siitä, että lähiseuduilla on paljon islanninhevosia.
Ollikainen on esimerkiksi päässyt näppärästi harjoittelemaan likellä sijaitsevalle tallille. Muilta hevosihmisiltä on liiennyt paljon apua, ja tietoa on vaihdettu.
Kilparatsastaja ei ole aistinut paikallisten hevosihmisten välillä kitkerää kilpailuhenkeä.
– Enemmänkin ajatellaan, että okei, me olemme kaikki ylöjärveläisiä.
Vaikka hevosinto syntyi pihaan putkahtaneen kaviojalan myötä, Ollikainen arvelee, että monen tutun hevosharrastajan into lisäsi hiukan hänenkin kiinnostustaan ratsuihin. Hevospiirit eivät kuitenkaan ole tempaisseet häntä tyystin mukanaan, vaan esimerkiksi kisaaminen on nuorelle yksilöjuttu.
Hevosiin hurahtanut on tyytyväinen Ylöjärveen hevoskaupunkina.
– Luulen, että täällä on kaikki asiat, jotka pitääkin olla. Teivossa on eläinlääkäri, ja täällä on monta paikkaa, jossa voi treenata. Puutteita ei ole hirveästi.
Ollikainen itse voisi jatkaa menestyksekästä hevostarinaa vaikkapa opettamalla ratsastusta aikuisena.
Hän kuitenkin visioi, että hevosmaailma voisi olla hänelle sivutyö. Esimerkiksi tallin perustaminen ei kiilu mielessä.
Tällä hetkellä 15-vuotias nuori iloitsee, että tuli tutustuneeksi kaviojalkojen maailmaan.
– Tämä on minulle tosi tärkeä harrastus, ja se tasapainottaa elämääni.