Eläkkeellä oleva Terttu Karjalainen käyskentelee hiljaa vehreässä puutarhassaan ja sanoo hymyillen olevansa kotonaan. Täällä Karjalaista ei häiritse mikään, vaan sielu ja mieli lepäävät eri värien sekoittuessa ympärille levittäytyvään vihreään kasvustoon.
Lakialassa Mannerintiellä sijaitsevasta äitinsä lapsuudenkodista tuli myös Terttu Karjalaisen koti vuonna 2004.
– 1990-luvun alussa aloimme viettää täällä kesät sen vuoksi, että olen aina tykännyt kasvattaa syötäviä kasveja. Mitä enemmän täällä sitten vietimme aikaa, sitä enemmän halusin istuttaa myös silmänruokaa. Hiljalleen puutarha laajeni, ja vuonna 2004 muutimme tänne pysyvästi, Karjalainen kertoo.
Sitä ennen Karjalainen hoiti sekä omakotitalonsa että kesäpaikan puutarhaa.
– Se oli aika raskasta. Olin koko elämäni kokenut olevani matkalla johonkin, ja kun sitten muutimme pysyvästi tänne, huomasin tulleeni kotiin, Takamaan koulun lähellä syntynyt Karjalainen selvittää.
Nyt kolmen hehtaarin tontilla on kaksi asuinrakennusta. Toinen on Terttu Karjalaisen ja hänen miehensä koti ja toisessa Karjalaisen 84-vuotias äiti asuu edelleen kaikki kesät.
– On hienoa, että äitini pystyy vielä viettämään kesäpäivät lapsuudenkodissaan. Täällä hän voi kävellä pihan polkuja pitkin ja nauttia puutarhasta, Terttu Karjalainen sanoo.
Luonto sekoittuu puutarhaan
Karjalainen on siis intohimoinen kotipuutarhuri. Isolla tontilla on huikea määrä erilaisia kukkia, kasveja, pensaita ja puita.
Karjalaisen mielestä hienointa on nähdä, kun saa itse jonkin kasvin kasvamaan tai elpymään.
– Talvetan aina toistakymmentä pelargonia, ja on upea katsoa, kun ne heräävät henkiin. Lisäksi on mielenkiintoista kasvattaa jotakin siemenestä asti ja seurata, alkaako se kasvaa ja minkälainen kukka tai kasvi siitä tulee.
Karjalaisen puutarhatontin erikoisuus on oikeastaan sen monimuotoisuus. Alueelta löytyy lehtomaista sekametsää, kuivaa kangasta, suotyyppinen nurkkaus ja kuivaa ketoa.
– Yritän aina löytää jokaiselle kasville sopivan kasvupaikan. En kovin helposti heitä mitään kasvia pois, vaan vaihdan sen paikkaa, jos se ei menesty. Tällä tontilla istutettujen ja luontokasvien raja ei ole missään kovin selvä, Karjalainen selvittää.
Karjalainen pyrkii käyttämään hyväkseen mahdollisimman paljon luonnon antimia. Omavaraisuus näkyy myös keittiössä.
– Kasvatamme itse esimerkiksi porkkanat, perunat, lantut, sellerit ja palsternakat. Lisäksi täällä kasvaa paljon erilaisia yrttejä ja marjoja. Säilöminen onnistuu helposti pappani aikoinaan rakentamassa maakellarissa.
Suunnitelmissa ruusumaja
Puutarhan hoitoon Karjalainen käyttää juuri niin paljon aikaa kuin se tuntuu luontevalta.
– En tee sellaisia suunnitelmia, että jokin asia pitäisi hoitaa juuri tiettynä hetkenä. Kesällä olen jatkuvasti ulkona, sateellakin. Puutarhanhoito on elämäntapa.
Lakialaispuutarhuri ei ole käynyt puutarhakursseilla vaan on oppinut kaiken itse. Toki puutarhaa koskeva kirjallisuus on tullut hyvinkin tutuksi.
– Viimeksi ostin suomalaisen ruusukirjan, koska yritän rakentaa pientä ruusumajaa. Etsin kirjoista kaikki kasvien nimet, sillä haluan tunnistaa kaikki omat kasvini, Karjalainen sanoo.
Karjalaisen lempikukka on Mårbacka-pelargoni ja etenkin sitä muistuttava harjaneilikka.
– Viehtymys harjaneilikkaan johtunee siitä, että koskaan ei tiedä minkä värisen kukan se kasvattaa. Harjaneilikat pölyttyvät keskenään, jolloin kukan väri on aina yllätys. Siinä on kasvin oma tahto näkyvissä.
Karjalaisen tontti jakautuu moneen pieneen pihaan, joilla jokaisella on oma teema. Karjalaisen oma suosikki on niin sanottu sininen piha.
– Siellä näkyy pappani kaivelemat vanhat kivet, jotka ovat sammaloituneet ihanan luonnollisesti. Sille paikalle aloin rakentaa ensimmäistä kukkapenkkiä ja nyt paikka on hämyisen sininen. Se on esikoiseni, Karjalainen sanoo hymyillen.
Karjalainen etsii ja saa puutarhasta rauhaa. Hän toivoo, että moni muukin löytäisi itselleen vastaavan paikan.
– Uskon erään psykologian professorin näkemykseen, että jokaisella ihmisellä pitää olla mielipaikka. Siis sellainen luontokohde, missä ihminen kokee hyvää oloa ja missä voi pysähtyä.
Ihana kevät ja upea syksy
Karjalaisen multasormia alkaa syyhyttää keväisin jo helmikuun lopulla, jolloin hän alkaa pestä istutuspurkkeja ja hankkia kylvömultaa. Kesäkukkien ja tomaantintaimien kasvatustyö on sitten maaliskuussa jo täydessä käynnissä.
– Meillä ei syödä ruokapöydän ääressä ennen kuin vasta toukokuun lopussa, koska pöytä on täynnä taimipurkkeja, Karjalainen naurahtaa.
Kun kukat ja kasvit on saatu ulos, alkaa kesäinen puutarhanhoito ja ihailu. Syksyn tullessa puutarhan värimaailma muuttuu.
– Olen valinnut paljon sellaisia kasveja, jotka saavat erittäin voimakkaat ruskan värit. Syksyllä saa vain nauttia, kun värit tulevat esiin, eikä tarvitse tehdä enää mitään, Karjalainen kuvailee.
Kädet jatkuvasti työssä
Kädet ovat Karjalaisen mukaan hänen tärkeimmät työkalunsa. Eikä ihme, sillä puutarhasta huolehtimisen ohella hän harrastaa käsitöitä.
– Teen muun muassa ompelutöitä, neuletöitä ja koruja. Lisäksi kasvatan punapajua, josta punon erilaisia tarve-esineitä.
Karjalaisen käsitöihin ja puutarhaan voi tutustua ensi sunnuntaina järjestettävässä Avoimet puutarhat -tapahtumassa.
– Olen iloinen siitä, että Suomessa ei ole lähdetty näyttelypuutarhalinjalle, jossa listataan puutarhat, jotka saavat osallistua. Avoimet puutarhat on vuorovaikutteinen tapahtuma, jossa kaikenlaiset pihat voivat esittäytyä. Kaikilla on mahdollisuus kertoa, mitä puutarha itselle merkitsee, Terttu Karjalainen toteaa.
Avoimet puutarhat -tapahtumassa Ylöjärveltä on mukana myös Pirkko Pilvisen puutarha, joka sijaitsee niin ikään Lakialassa Mannerintiellä.
