Aino-Ilona mittaa voimiaan kolmatta kertaa kuninkaallisessa ravijuhlassa

Ravikuninkaalliset ratkaistaan Kuopion Sorsasalossa ensi viikonloppuna. Sekä oriiden kuninkuuskilpaan että tammojen kuningatarmittelöön osallistuu 12 valjakkoa.
Kuningatarkilpailussa Ylöjärven ja Kurun värejä edustaa tuttu tamma eli Jukka Rintamäen valmentama Aino-Ilona. Hevonen osallistuu kolmatta kertaa Kuninkuusraveihin.
Aino-Ilonan valtti kuningatarkilpailussa on tasaisuus. Valmentaja Jukka Rintamäki toivoo suojattinsa sijoittuvan kokonaiskilpailussa viiden parhaan joukkoon. (Kuva: Hippos/ Eija Nissinen)
Aino-Ilonan valtti kuningatarkilpailussa on tasaisuus. Valmentaja Jukka Rintamäki toivoo suojattinsa sijoittuvan kokonaiskilpailussa viiden parhaan joukkoon. (Kuva: Hippos/ Eija Nissinen)

Aino-Ilonan valmentaja on odottavan toiveikkaalla mielellä, kun Kuninkuusraveihin on aikaa enää muutama päivä.
– Olen mielissäni siitä, että Aino saa olla jälleen kerran mukana. Kuningatarkilpailuun pääsee kuitenkin vain 12 hevosta, ja tämä suurtapahtuma järjestetään kerran vuodessa, Jukka Rintamäki myhäilee.
Jo kaksi kertaa Kuninkuusraveissa mukana ollut Aino-Ilona on rutinoitunut tamma. Hevosella on ollut pari isoa haastetta huippukarkeloiden yhteydessä. Toinen on liittynyt nestetankkaukseen ja toinen yöpymiseen. Tämän suhteen ikä ja kokemus näyttävät tehneen ainakin osaltaan tehtävänsä.
– Ainolla on matkalla mukana Aamu-niminen poni, jonka kanssa se viihtyy mainiosti. Myös juomisongelmaan kilpailujen välillä olemme keksineet jonkinlaisen ratkaisun.
– Laitamme pari litraa omenamehua veden sekaan. Se on tuntunut maistuvan Ainolle. Nesteytyksen onnistuminen on erityisen tärkeää varsinkin sunnuntaina, jolloin ajetaan kaksi matkaa, Jukka Rintamäki taustoittaa.
Vaikka yöpyminen vaikuttaisi olevan Aino-Ilonalle pienempi haaste kuin aiemmin, kurulaistamman kanssa ei lähdetä matkaan liian aikaisin.
– Suuntaamme Kuopioon lauantaina eli ensimmäisenä kilpailupäivänä. Koska yöpymisessä on aiemmin ollut hieman hankaluuksia, emme vietä yhtään turhaa yötä vierastallissa. Tavoitteena on, että saavumme Savon sydämeen riittävän ajoissa. En usko, että meidän kannattaa olla paikalla liian aikaisin, koska ensimmäinen matkamme ajetaan vasta 10. lähdössä.

Selkäreissulla menestykseen

Hannu Hietanen vastaa Aino-Ilonan ohjastuksesta Kuninkuusraveissa. (Kuva: Hippos/ Irina Keinänen)
Hannu Hietanen vastaa Aino-Ilonan ohjastuksesta Kuninkuusraveissa. (Kuva: Hippos/ Irina Keinänen)

Jukka Rintamäki uskoo, että hänen valmennettavansa pärjää parhaiten, jos se saa tarkan selkäjuoksun.
– Hevosen ohjastaja Hannu Hietanen tekee lähtöjen aikana omat taktiset ratkaisunsa, mutta yleisesti ottaen olen puhunut hänen kanssaan, että Aino-Ilona pärjää parhaiten, kun se saa juosta toisessa tai kolmannessa parissa sisällä ja pääsee sitten sieltä kirimään lopussa.
Joka tapauksessa kokenut suomenhevosmies Jukka Rintamäki tietää, että Kuninkuusravien pääkilpailut ovat yleensä kokeneiden hevosten heiniä.
– Kilpailussa on mukana muutamia uusia valjakoita. Se on mukava juttu. Hekin voivat menestyä. Pärjäämisen näkökulmasta rutiini on silti erittäin tärkeää.
Kurulaisen mielestä tämänvuotinen tammataisto on mielenkiintoinen sen vuoksi, että voittajan nimeä ei todellakaan ole vielä kirkossa kuulutettu.
– Tammojen kilpailu vaikuttaa tasaiselta. Usealla valjakolla on mahdollisuus voittoon. Kilpakumppaneista esimerkiksi Sirun Valpuriinan kunto on noussut juuri sopivaan aikaan.
Aino-Ilonan vahvuus on tasaisuus. Se menee kaikki matkat, kunhan vaan juoksu on jotakuinkin tolkullinen. Viitteitä Aino-Ilonan mahdollisesta menestymisestä saatiin kesäkuussa Ylivieskassa, kun se voitti arvostetun Helätin-ajon. Ylivieskan jälkeen tamma on kohdannut lieviä terveysongelmia. Silti mistään vakavasta ei ole kysymys, eikä kunkkarireissu ole vaarassa.
– Tamma kärsi kurkunpäätulehduksesta. Asia saatiin kuitenkin lääkehoidolla kuriin, Rintamäki kertoo.

Uintia ja hierontaa

Aino-Ilonaa on viritelty kauden päätapahtumaa varten jo muutama kuukausi. Yksi keskeinen valmennusmetodi on ollut uittaminen.
– Hevonen on saanut uintivalmennusta jo keväästä lähtien. Sitä on uitettu keskimäärin joka toinen päivä, Jukka Rintamäki kertoo.
Aivan viimeinen silaus tehdään kotimaisemissa.
– Hevonen saa hierojan käsittelyn. Itse käyn lisäksi ajamassa vielä viimeistelyhiitin Teivossa.
Kuninkuusravit käynnistyvät sekä lauantaina että sunnuntaina kello 12.
Esimerkiksi Aino-Ilonan edesottamuksia voi seurata Yle TV1:n puolella Ravisuora-ohjelmassa, joka nähdään lauantaina kello 17.15 ja sunnuntaina kello 18.15 alkaen.
Ylöjärven Uutiset raportoi luonnollisesti Kuninkuusravien tunnelmista ensi keskiviikon lehdessä.